Siirry pääsisältöön

koululainen


Kaiken piti olla mallillaan. M nukkui yönsä hyvin ja herättiin just ennen kelloa vähän jälkeen seiskan. Lapsille aamiaista ja M:n eväät ja neiti valmiiksi bussiin ja sit bussiin. Kahdenksan jälkeen mä sain oman aamukahvini ja aamiaiseni, luin kiireisimmät säköpostit ja blogit ja vastailin meileihin. Leikkasin tukan – omani – kävin suihkussa poikien hyppiessä meidän sängyllä. Meikkasin, kampasin ja puin päälle. Vaihdoin poikien vaipat ja sain ne päivän vaatteisiin. Leikittiin ja tanssittiin . Aloitettiin M:n Valentine’s Day korttien askarteleminen. Laitoin lounaan ja välipalan valmiiksi. Kirjoitin ohjeet lastenhoitajalle ja laitoin vaatehuoneeseen ulkovaatteet valmiiksi.

Kello oli 11:05 ja lastenhoitajaa ei näy eikä kuulu. L soittaa ja kertoo et se oli just saanut viestin et se hoitaja ei tuu, se on kipeenä. Olishan se ollut han kivaa tietää vähän aiemmin. Oon niin pettynyt että melkein itken - oikeesti. Kukaan ei ole kuollut, mitään ei ole menetetty, tappio ei ole suuren suuri, mutta mä olen aivan hillittömän pettynyt. Soitan sinne firmaan enkä onnistu esittämään asiaani kovinkaan rakentavasti. Listaan sille tyttöparalle puhelimessa joka ainoan kerran kun jotakin on mennyt pieleen ja loppukaneettina sanon et olis kivaa jos se joka tulee lapsia hoitamaan on edes joten kuten täyspäinen, selvinpäin ja ajoissa TAI jos se ei tule, siitäkin olis mukavaa tietää ennen kuin se on jo myöhässä ja mä seison takki päällä odottamassa.

Puoliltapäivin meillä on toinen hoitaja ja mä pääsen lähtemään. Se tulee meille suoraan edelliseltä keikaltaan. L lähettää mulle sen lastenhoitofirman sähköpostin jossa ne pyytää anteeksi kaikkea meidän kokemaa vääryttä ja antaa sen tän päiväsen meille ilmaiseksi. Kotiin palattuani soitin ja pyysin anteeksi. Eihän se sen tyttöpoloisen vika ollut et kaikki nyt sattui menemään päin persettä, ja et mä oli kuin pieni lapsi jolta vietiin tikkari, ja hoitihan se sen mallikelpoisesti kun meillä tuntia myöhemmin kuitenkin oli lastenhoitaja ja vielä oikein mukava hoitaja.

Suunniteltu bloggaus-kahvittelu-nautintotuokio jäi siis lyhyeksi ja ajelen kahvini kanssa suoraan koululle ja käyn paperisotaan. Vaikka olin paikalla ajoissa en tosiaankaan ollut ensimmäinen. Yhdentoista lomakesivun täyttämiseen menee puolisentuntia. Suurin osa on sitä samaa; lapsen nimi, osoite, syntymäaika, allergiat, diagnoosit, rokotukset, rotu, tausta, kieli – ei olla kovin mielenkiintoisia; valkoinen lapsi puhuu englantia.  Vanhempien nimet, osoitteet, ammatti, työnantaja, puhelinnumerot, sähköpostit ja sisarusten tiedot. Se sininen lomake oli mielenkiintoinen. Siinä kysyttiin paitsi lapsen kouluvalmiuksia niin myös meidän vanhempien erityislahjoja, kiinnostuksen kohteita ja harrastuksia. Täh! Kuka sinne kouluun olikaan menossa? Siinä mä sit istuin ja mietin missä olisin poikkeuksellisen hyvä. Samassa kaavakkeessa kysyttiin saako lapsi katsoa telkkaria – joo, kuinka paljon – ihan liikaa, juhlitaanko meillä syntymäpäiviä – joo, jos ei juhlita niin miksi ei, harjoitellaanko me koulujuttuja kotona – joo, miten – no kirjaimia ja numeroita ja luetaan ja kirjoitetaan. Mitä jos olet se vanhempi joka ei ehdi tai jaksa tai osaa harjoitella?



Koulukeikkaan meni kolmevarttia ja sieltä ajoin ostamaan M:lle farkkutakin ja farkut. Kävin sovittamassa itselleni housuja. Ostan mieluummin mekkoja. Niistä näkee päältä meneekö ne vai ei, eikä tarvitse katsoa itseään kummallisen näköisenä kamalasta peilistä. Olis varmaan pitänyt ottaa niistä housuista kuvia... miten vaate joka siis teknisesti menee päälle voi olla niin käsittämättömän näköinen yllä. Housukaupasta lähdin ilman housuja ja  seuraavaksi kävin katsomassa rintaliivejä ja jos ne ei olis olleet täysin kohtuuttoman hintaiset olisin ostanutkin. En muistanut et ne maksaa niin kauheesti. Olen saita tai ostan mieluummin jotakin muuta.


M:n farkut - Gap (huom! ne on olevinaan super skinnyt) farkkutakki - Gap. Yläkuvat: paita - Peek, legginsit - Gap. Alakuvan paita on sama Peekin paita kuin yläkuvassa. M lupasi ja vannoi käyttävänsä kaikki ostamiani vaatteita.

Kotimatkalla kävin ostamassa jugurttia ja omenasosetta. Apteekkiin en ehtinyt, enkä ostamaan tarroja niihin kortteihin. Sen teen illalla.



Kommentit

  1. Aivan syötävää suloiset vaatteet M:llä!
    Muruset

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän