Siirry pääsisältöön

maailmanloppu lähestyy

Lauantaiaamu... viimeinen päivä lomaa, huomenna kotiin, maanantaiaamuna töihin. M on niin ahdistunut ettei se oikein voi edes pysyä paikallaan. Kiusaa ja tönii poikia, kiukuttelee, hakeutuu syliin, järjestää pelien nappuloita, saa raivareita mitä vähäpätöisimmistä asioista. Hetkeksi aina helpottaa kun jutellaan kahdestaan ja sit se palaa takaisin ahdistuksen syövereihin...

Onhan se iso muutos, ihan meille kaikille. Mä olen ollut kuitenkin viime syksyä lukuunottamatta kotona keväästä 2008, ja ajatus siitä etten mä olekaan aina läsnä on enemmän tai vähemmän pelottava itse kullekin. M näkee asian kuitenkin mustavalkoisesti ja sen maailmassa kaikki loppuu maanantaiaamuna. Uusi maailma on vaan pelottava ja kauhea, yksinäinen ja synkkä. Asiaa ei tunnu auttavan yhtään se että meillä on edelleen kaikki aamut ja seitsemästä iltapäivästä edelleen neljä jäljellä. Sitä ei lohduta yhtään että mun sijasta L on sitä vastassa bussilla – ei lastenhoitaja – eikä sitä lohduta sekään että se tosiasiassa joutuu olemaan ilman mua vain muutaman hassun tunnin... sen mielestä mä voisin yhtä hyvin kuolla huomenna.

Jopa L näkee painajaisia, sen unessa se on matkalla hakemaan K:ta koulusta, se on myöhässä eikä löydä koulua... tosiasiassahan bussi vie ja tuo pojan, ja vielä aamupäivällä.

Pojat suhtautuu muutokseen onneksi sisartaan rauhallisemmin. Toistaiseksi ne lähinnä kohauttelee olkiaan, eikä tunnu miettivän asiaa sen enempää... oikeastaan niin vähän että mä mietin pitäiskö mun istahtaa juttelemaan niittenkin kanssa ja vääntää rautalangasta mitä tää nyt tarkoittaa niitten kannalta.


Mä haluaisin taas kerran pikakelata aikaa, kelata siihen kohtaan missä me ollaan luovittu tän perehdytysajanjakson yli, siihen kohtaan missä uudesta on tullut tavallista ja me eletään sitä uutta arkea tavallisena arkena. Mä haluaisin ylittää pikakelauksella nää seuraavat viikot. Mä haluaisin päästä sinne, katsoa taaksepäin ja todeta että hyvinhän se meni. Ottaisin mukaan M:n ja näyttäisin sille; ”katso nyt, ihan hyvinhän sä pärjäät!”


maailmanhallintaa Mastermindin kautta

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R22. maaliskuuta 2014 klo 21.06

    Meillä tytöt on just tuollaisia, etteivät stressaa uusista jutuista. Tänne muuttokin oli ihan piece of cake. En siis sinuna stressaisi poikien suhtautumisesta sun töiden aloitukseen. Muutoksesta liikaa puhuminen voi tehdä siitä paljon isomman asian kuin se oikeasti on. Pojat on vielä sen verran pieniäkin, etteivät välttämättä edes ymmärrä mitä se äidin töihin meno tarkoittaa vaikka sitä heille selostaisikin.
    Sitä itsekin toivoisi joskus, että voisi hypätä ajassa vähän eteenpäin siihen kun kaikki on taas normaalia arkea.
    Mukavaa viimeistä lomapäivää!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...
7 kommenttia
Lue lisää