Siirry pääsisältöön

video

Törmäsin tähän naamiksessa. Se oli yhden mun seuraaman autismisivuston postaamana, ja hetken mielijohteesta näytin sen meidän lapsille. M katsoo sen kertaalleen ja pyytää näyttämään uudestaan. Laitan sen pyörimään uudestaan ja M:n kasvoille syttyy sellainen onnellinen oivaltamisen mukanaan tuoma hymy. Se katsoo mua ja toteaa et se ei olekaan ainoa, se ei olekaan yksin. Mä sanon et ei, et ole yksin. Muakin häiritsee äänet ja munkin on vaikea lukea ihmisten tunteita. Se näyttää siltä et olisin ojentanut sille lahjan. O sanoo videon jäkeen ettei silläkään ole yhtään ystävää koulussa ja että suihku sattuu, ja etä sitä harmittaa ettei se vieläkään osaa ajaa polkupyörää.  K tietää miltä tuntuu kun kukaan ei ymmärrä miksi suututtaa.

Me puhutaan pitkään Aspergerista, autisminkirjosta ja ADHD:sta. me puhutaan siitä ettei ne tosiaankaan ole yksin ja ainoita, me puhutaan siitä miten mäkin usein tiedän miltä niistä tuntuu.



Kommentit

  1. Fiksu video! Auttaa tosiaan sen ymmärtämisessä miltä meistä autismin kirjon ihmisistä voi tuntua. Ja niin, emme ole yksin, meitä on aika paljon. Kiva, että sun lapset hyötyi tästä ja tuli ahaa-elämyksiä! :)

    T: Yks autisti

    VastaaPoista
  2. Olipa selkeä ja hyvin tehty aspergervideo! Laitapa tänne lisää vastaavia linkkejä, jos löydät muita hyviä ja vaikka vähän pitempiäkin!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...