Oletko onnellinen?

Ystävä kysyy olenko onnellinen, tai ei se multa sitä varsinaisesti kysy vaan jokaiselta joka sattuu somessa kysymykseen törmäämään. Vastaukset vaihtelevat jokaisen elämäntilanteen ja kai vähän tunnelmankin mukaan – olen, en ole, olen surullinen, olen onnellinen, olen aina joskus onnellinen... Vastaan omasta puolestani ja jään vastausten viidakossa pohtimaan onnellisuuden määritelmää, mitä tarkoittaa olla onnellinen? Tutkimusten mukaan suomalaiset ovan maailman onnellisin kansa. Mutta miten onnellisuus määritellään? Onko onnellisuus kuitenkin ainakin jossakin määrin subjektiivinen ja yksilöstä toiseen vaihteleva käsite johon vaikuttaa ihan valtavan moni asia riippuen meidän jokaisen taustasta ja kokemuspohjasta? Voiko onnellisuutta edes mitata tutkimuksella, vai mittaako tutkimus kenties jotakin muuta kuten amerikkalaistoimittaja Michael C. Moynihan videossaan vihjaa?

Suomea maailmalle! Onhan se nyt aika hyvä maa...

Moni suomalainen vaikuttaa tyytymättömältä, mutta onko tyytymättömyys ehkä kuitenkin lähinnä tapa, sanoohan vanha sananlaskukin että se jolla onni on, sen kätkeköön. Onko turvallisempaa vähän narista ja olla tyytymätön, ikäänkuin hyvän onnen amulettina pahaa päivää vastaan.

Minä vastasin aamuiseen kysymykseen olevani onnellinen. Mutta miten minä mittaan omaa onnellisuuttani? Miksi minä olen onnellinen, entä minkälaiset asiat tekevät minusta onnellisen.

Vastasin että minun onnellisuuteni asuu siinä pellavapäisen pojan aamuisessa tuhinassa olohuoneen sohvalla, se asuu siinä että olen kiitollisuudella saanut kolme lasta. Minun onnellisuuteni on siinä että perheen esiteini uskaltaa tuittuilla ja haastaa, olla oma itsensä vaikka helpompaa varmasti olis jos haastais vähemmän, mutta se että se kokee olevansa riittävän turvassa, että se ei pelkää rakkauden loppuvan kun se läimäyttää oven ja julistaa taas kerran miten hirvittävän epäoikeudenmukaista sen elämä on. Minun onnellisuuteni syntyy tästä valtavasta rakkauden ja luottamuksenosoituksesta. Olen vähän kateellinenkin sillä minulla ei ollut mahdollisuutta samaan.

Tätä onnea ei voi eikä halua kätkeä.

Minun onnellisuuteni on yli neljännesvuosisataisessa parisuhteessa, siinä että toinen laittaa mun auton valmiiksi aamulla kun tietää että olen jo myöhässä tai soittaa ja sanoo käyvänsä kaupassa. Ne on niitä arjen huomaamattomia rakkaudentekoja, katse ruokapöydän ylitse, kevyt hipaisu, luottamus siihen että yhdessä vedetään. Se on yhteinen oluthetki työpäivän jälkeen ja hellämielinen vinoilu milloin mistäkin. Jokaisessa sanassa kuitenkin useimmiten se sama sisältö – minä tahdon rakastaa sinua tänäänkin.

Melukylän lapset.

Onnellisuus on siinä että saan aamuisin lähteä työhön josta pidän ja tehdä jotakin sellaista mistä pidän. Että meillä molemmilla on yhtäläinen mahdollisuus tehdä työtä josta nauttii, että vastuu on jaettu. Se on onnellista. Sekin on onnellista että on koti. Paikka johon iltaisin tulla, jossa tuntee olevansa rakastettu, missä levätä ja kokea turvallisuudentunnetta.

Onnellisuus löytyy myös metsän polulta, aamukahvin tuoksusta, sateenropinasta ja keväisestä auringonpaisteesta narsissien ojennellessa katsetta kohti lämpöä.

Aamuhetki ihan yksin. 

Olen etuoikeutettu. Olen kiitollinen. Ei elämä ole täydellistä muttei sen kuulukaan olla. On onnellisuutta nähdä vastoinkäymisten ja haasteitten lävitse, ettei elämä ole haastanut niin paljon ettei enää kykenisi näkemään. Onnellisuus ei ole staattinen tila ja on ollut aikoja jolloin voisin sanoa etten ollut onnellinen. On ollut kipeitä ja vaikeita jaksoja elämässä, liian kipeitä, tai ehkei sitten kuitenkaan. Jokainen niistä ajanjaksoista on rakentanut minua ihmisenä, kasvattanut, eikä yksikään niistä ole turha.

Moni sanoo suomalaisten onnellisuuden johtuvan siitä että yhteiskunnan turvarakenteet ovat valmiina ottamaan vastaan jos elämä pettää alta. Toinen sanoo että onnellisuuden salaisuus piilee tasa-arvoisuudessa ja suomalaisessa koulutuksessa. En tiedä. Ehkä niin. Itse näen ongelmallisena sen jonkinlaisen yhteisöllisyyden puutteen, sen että ne turvarakenteet ovat niin vankat ja vahvat, että on helppoa olla tyytymätön silloinkin kun voisi oikeastaan olla ihan vaan onnellinen.

Oletko sinä onnellinen?

Onnellista on olla kevätiltana pihanuotion äärellä.