onnesta soikeena

 

Olen tullut istuneeksi muutamassa mukautetun opetuksen suunnittelupalaverissa. Lapselle tehtyä suunnitelmaa kun käydään läpi vähintään kerran vuodessa ja kolmen vuoden välein tarkistetaan testein ja lausunnoin onko lapsella edelleen tarve mukautettuun opetukseen. Lisäksi palaveerataan vielä erikseen koulun vaihtuessa tai tarpeen niin vaatiessa. Pikaisella laskutoimituksella olen istunut näissä palavereissa kolmen lapsen osalta vajaan kolmekymmentä kertaa ja kun koulupsykologi aloittaa sen sillä samalla kaavalla jossa se kertoo mun oikeuksista mä keskeytän ja sanon että voidaan siirtyä suoraan asiaan. Pöydän ääressä joku naurahtaa ja toteaa että niinhän se on ”you’re a pro”.

Maanantaiaamuna palaveerattiin taas. Allekirjoitin paperit joilla hyväksyin testaamisen ja lausuntojen keräämisen opettajilta ja erityiopetustiimiltä jo joulukuussa. Samalla annoin luvan ottaa yhteyttä lapsen psykologiin ja keskustella hänen kanssaan lapsesta. Olen itkenyt näissä keskusteluissa monen monituista kertaa ja se psykologin lausunto jossa kuvailtiin miten turhautunut lapseni keskeytti toisten leikin koska ei itse osannut leikkiä on jäänyt jonnekin syvälle muistoihin. Lapsi oli silloin kahdeksanvuotias. Lausuntoa kuuntelemassa oli psykologin ja itseni lisäksi lapsen erityisopettaja, luokanopettaja ja koulun rehtori. Minä istuin pöydän ääressä ja itkin.

Kuinka monta kertaa olen kuullut sen. Ei toimi ikätasoisesti sosiaalisissa tilanteissa. Ei osaa toimia sosiaalisissa tilanteissa. Ei pysty toimimaan ryhmätilanteissa. Tarvitsee tukea. Vuosi vuoden jälkeen, palaverista toiseen. Lapsi on istunut sosiaalistentaitojenryhmissä kyllästymiseen saakka, päivittäin, kolmasti viikossa, kahdesti viikossa, kerran viikossa. Kunnes on lopulta jotakuinkin rukoillut että tekisin asialle jotakin, ettei sen enää tarvitsisi kun ne muut on kuulemma niin mahdottomia että hänen täytyy sanoittaa niitten tunteet ja tarpeet. Siellä on se tyyppi joka vaan silppuaa papereita ja se joka ei koskaan sano mitään ja sitten se joka puhuu vaan päälle omiaan.

Aineopettajat ovat kukin laittaneet oman palautteensa.  Koulupsykologi sanoo että tiimin palautteen mukaan lapsi toimii sosiaalisesti ikätasoaan paremmin ottaen huomioon muut oppilaat.

"Student is willing to participate and has strong critical thinking skills, and always turns work in on time and does whatever is asked of her. She often shares her perspective in class and is very impressive in recalling information from previous lessons."

"Student is enrolled in algebra, which is a two years' advanced course from the grade-level seventh grade curriculum. Her class participation is excellent, and she has a solid understanding of math concepts. Her homework completion is also strong. She is very detail oriented and will notice and point out a mistake in class material, though she will do this respectfully."

"She is an excellent student who learns at very high levels. She is willing to participate and has a positive attitude."

"She is very vocal and a great advocate for herself. She is clear on what she knows and what she doesn't and will ask good questions to clarify. She works well with groups and sticks to the agenda."

 

Maanantaiaamusta eteenpäin olen hymyillyt. Kysyin saanko nousta jakkaralle ja huutaa uutiseni koko maailmalle? Teini katsoi mua kulmainsa alta ja sanoi että et tosiaankaan saa. Ootko vähän nolo? - Ei kun ylpeä sinusta. No saanko kirjoittaa blogiin? - Suomeksi? Sen saat. Lapsi pyörittelee silmiään ja pudistaa päätään.

 

Niin että tässä se tulee, kuvitteellisella jakkaralla ja suomeksi: MUN LAPSELLA EI ENÄÄ OLE ERITYISOPETUSSUUNNITELMAA!!!

 

Erityisopetussuunnitelma vaihtui tuetun opetuksen suunnitelmaksi ja erityisopetustiimi oppilaanohjaajaksi. Iltaisin se vetäytyy omaan huoneeseensa, kuuntelee musiikkia ja katsoo telkkaria yhtäaikaa samalla lajitellen legoja koon ja värin mukaan torneihin ja jonoihin. Kukin meistä rentoutukoon valitsemallaan tavalla. Mun ihana rakas lapsi.