Siirry pääsisältöön

satukirjojen sunnuntai

Ne on yläkerrassa menossa naimisiin. L odottaa et formula alkaa ja mä ajattelin ottaa toisen kupin kahvia ennen kuin hyppään suihkuun ja pakkaan lauman autoon kirkkoa ja pyhäkoulua varten. Koira hyppää syliin ja mä lähden entistä suuremmalla päättäväisyydellä etsimään niitä kynsileikkureita.

Eläinlääkäri soitti eilen iltapäivästä. Se olis halunnut ultrata sen selvittääkseen et onko kysymys syövästä vai ”irritable bowel disease” (mikä tää on suomeksi?). Mun kysymys oli et eikö me voitais olettaa et kyseessä on jälkimmäinen ja katsoa auttaako hoito... Jälkimmäinen vaihtari maksoi yhden lisäverikokeen, vähän lääkkeitä ja erityisruokavalion, säästettiin pari satalappusta.

Kuuntelen kun L ja pojat riehuu sohvassa ja mietin et miten tässä kävi näin... että meillä kahdella harakalla on kolme näin ihanaa lasta.  Mä tiedän et siirappi tursuu reunoista, mutta  mä vaan huomaan usein ihmetteleväni et miten just me saatiin tää ihana kolmikko. Sit on niitä hetkiä – eilen O:n nakatessa posliiniastiaston alas portaita kun oltiin kylässä – kun taas harkitsen myyväni nää. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt pitää ne...

Me vietetään sellaista Sunnuntai-mainoksen sunnuntaita. Sellaista satukirjojen ja elokuvien sunnuntaita... ensin kirkkoon, sit kotiin rakentamaan lego lentokenttää, leipomaan pullaa... päivälliseksi lohta ja bataattia. Jätän kertomatta että K kaatoi O:n ja nyt O ei voi kävellä. En viitsi mainostaa että lauma muutenkin on aika riitaisassa mielentilassa eilisen myöhäisen nukkumaanmenon jäljiltä. Keskityn pullantuoksuiseen sunnuntaihin ja siihen legoilla rakentamiseen. En mainitse kuinka mä rakensin ja lapset riehui sillä aikaa yläkerrassa. Päätin jo aamulla että meillä on tänään ihana päivä – satukirjojen sunnuntai.

maistuisko kurpitsakorvapuusti?


Toi.huom. Eilisessä kirjoituksessa L soittaa anopilleen. Ei soita, soittaa mun anopille eli äidilleen. L ei ole puhunut anoppinsa kanssa puoleentoista vuoteen. Lisäksi L haluaa huomauttaa että K ei oo seko, se on K ja tarttee diagnoosin saadakseen ne terapiansa ja paikan erityisopetuksessa. 

Valokuvatkin on eiliseltä...


"free people" osaa somistaa...





Kommentit

  1. Ehdinkin jo ihmetellä tuota anoppiasiaa kun oon sun kirjoituksista ymmärtäny tämän suhteen tosiaan vähän toisin. Kaikki siis kuten ennenkin. Terveisiä eteläisestä Suomesta. Syksy jatkuu ja päivät lyhenee vielä noin kuukauden ajan. Nyt tulee pimeä ennen neljää iltapäivällä täällä etelässä.

    VastaaPoista
  2. Luen sun blogia todella myöhässä enkä tiedä oletko jo saanut jo vastauksen tähän kysymykseen, mutta irritable bowel disease on suomeksi ärtyneen suolen oireyhtymä. :) Näin muuten haluan kiittää tästä blogista! Olen itse lapseton (vapaaehtoisesti, en tiedä miten sinä suhtaudut asiaan kun suhtautuminen on yleensä äärimmäisen tuomitsevaa ja negatiivista...), mutta tämä blogi avartaa kovasti "huonosti" käyttäytyvien lasten vanhempien maailmaa. Se vielä täytyy sanoa, että minulle elämäni suurin kunnianosoitus oli se kun teiniaikaisen poikaystäväni sisko (jolla on asperger, tosin Suomessakin siirrytään pikkuhiljaa autismikirjoon ja jätetään asperger sikseen) käveli onnellisena kanssani päivähoidosta kotiin ja jutteli kanssani, eikä kokenut asiaa ahdistavaksi. Hän laski minut perheenjäseneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanaa kun luet! Jäin miettimään että miksi suhtautuminen vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on tuomitsevaa ja/tai negatiivista? Miksi vapaavalintainen lapsettomuus ei olis hyväksyttävää, tai siis omaan korvaan se tuntuu kummalliselta.

      Mä en itsekään välitä erityisesti muitten lapsista - omat kullanmurut ja naapurin kakarat - mutta Freddellä on aina ollut vaikeeta tulla juttuun lasten kanssa. Se ei vaan tiedä mitä niille muitten lapsille pitää edes sanoa, tai miten niitten kanssa puhutaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...