Siirry pääsisältöön

illalla ennen nukahtamista

se on pelottava elokuva


Aatonaattona me katsotaan yhdessä telkkarista Charles Dickens:in Joulutarinaa, elokuvaa saiturin jouluyön painajaisesta. Tarinan kolmannessa osassa saituri Ebenezer Scrooge kohtaa tulevaisuutensa, kuoleman yksin ja ihmiset jotka ovat lähinnä ehkä helpottuneita kylmäsydämisen ilkimyksen poismenosta. Ebenezer putoaa unessaan omaan hautaansa, jonka pohjalla on miehelle tarkoitettu arkku.

lenkillä me törmättiin maaoravaan


Vähän myöhemmin mulla on kainalossa kuumeinen nuorimies. Mä selailen päivän uutisia tabletilla ja mies virittelee mun kanssa keskustelua; ”Äiti!” – Mmmm...niin, mitä? ”Miksi se Scrooge putos sinne vampyyrin kotiin? – Eiku rakas, se oli hauta-arkku. Meidät kaikki laitetaan sellaiseen sitten kun me kuollaan. ”Miksi?” – No kun se on tapana ja kaikki kuolleet laitetaan arkkuun. ”Laitetaanko meidät sit kans maan alle?” Tässä vaiheessa sen pienen kuumeisen pojan äänessä on hillittyä kauhua ja rivien välistä on helppo kuulla ne lausumattomat sanat siitä miten hän ei ainakaan halua tulla haudatuksi maahan, ei edes kuolleena.

Martta jouluisessa metsässä


Ennen kun vastaan asetellen sanani tarkasti, ehdin yhden silmänräpäuksen ajan katsomaan tilannetta ja sen tietynlaista korniutta ulkoa käsin... Tässä me ollaan – äiti ja poika – keskustelemassa hautaustavoista illalla ennen nukahtamista.

Meillä on aina ollut tapana puhua asioista totuudenmukaisesti. Toki lapsen tasolla, mutta silti totuudenmukaisesti. Tämä sääntö on pätenyt niin uuden elämän luomiseen, maailman pahuuteen kuin nyt tässä keskustelussa kuolemaan.

kirkossa aattona rivillinen suomalaisia


Keskustelun edetessä, se matkaa kirjaimellisesti erilaisiin hautaustapoihin ja jos se maan alle laittaminen herätti pienessä pojassa pientä kauhua ei krematoinnin mahdollisuus tainnut kuulostaa juuri sen paremmalta; ”Siis poltetaan? Ihan oikeesti poltetaan? Siis tuhkaksi? Niin kuin nuotiossa puut?” – Joo, poltetaan tuhkaksi. Mutta kun on kuollut, se ei satu. ”Ootko varma ettei se satu?” – Olen ihan varma. Kun ihminen tai eläin kuolee, ei enää satu.



Tiedän jo seuraavan kysymyksen ennen kuin se pieni kuumeinen poika saa sen ulos suustaan: ”Äiti, kun sä kuolet haluatko sä arkkuun maan alle, vai poltetaanko sut tuhkaksi?” Sen pienen pojan äänessä on edelleen valtaisa hämmennys sekoitettuna johonkin kauhun ja ällötyksen sekaiseen...  Tässä kohdassa joku muu ehkä vaihtaisi jo puheenaihetta, saattaisi todeta ettei näistä sovi puhua, tai ettei asia ole ajankohtainen. Mä ajattelen että vanhemmuuden mukana tulee myös vastuu rehellisyydestä ja siitä että kykenee kohtaamaan lapsen myös silloin kun lapsen kysymykset saattavat aikuisen alueelle joka usein koetaan epämukavaksi, sopimattomaksi tai sellaiseksi että se on parempi sivuuttaa.

Vastaan siis lapselleni. Vastaan parhaan kykyni mukaan. Kerron että minä haluan tulla poltetuksi. Haluan että minut tuhkataan, ja haluan että ne tuhkat sirotellaan tänne pohjoisen Tyynen Valtameren rantaan, sinne missä on aina yhtä kaunista ja ihanaa, jotta saan aina olla siellä teidän kaikkien kanssa, jotta aina kun sinä ja sisaresi tulevat sinne perheineen, voitte ajatella että löydätte minut sieltä. Löydätte minut hiekasta ja tuulesta ja suolaisen meren tuoksusta.



Hetken on ihan hiljaista ja sitten pieni ääni vastaa pimeydestä; ”Äiti? Se kuulostaa kauniilta! Oletko varma ettei se polttaminen satu?” – Olen. ”Lupaatko ettet kuole ihan vielä?” – Rakas. Vasta sitten joskus kun te kaikki olette jo aikuisia. Vasta sitten... Toivottavasti.


Pieni kuumeinen poika sulkee silmänsä ja nukahtaa mun kainaloon herätäkseen jouluaattoaamuun täynnä joulun riemua.


Kommentit

  1. Kovin tutun kuuloista keskustelua. Meillä lapset oli mukana kun haettiin ukin uurna; ja katsottiin tuhkaa ja kerrottiin että juu, tässä on ukin tuhkat. Tuhkat vietiin yhdessä mereen auringon laskiessa. Ja aina kun käydään hautausmaalla lapset toteaa että he ei sitten halua tänne, pimeään maahan vaan mereen. Nyt ikää lapsilla 4 ja 5 vuotta, ukin kuollessa olivat 1 ja 3... Ja mä aina kerron ettei äiti vielä lähde mihinkään, on vielä hommat kesken tässä maailmassa.

    Meillä kanssa paljon puhuttiin kuolemasta, varsinkin kun uurna oli jonkun aikaa takan päällä. Hulluja keskusteluja; minkä väriseksi mullaksi ruumis muuttuu haudassa ja minne kaikkialle meri voi viedä tuhkan (katsottiin kartasta ja tutkittiin merivirtoja).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä pää kylmänä vaan ja mukaan keskusteluun :)

      Poista
  2. Täällä mietitään kanssa välillä näitä kuolema asioita. Viimeisimpänä että tuleva vauva voi kuolla jos syntyy liian aikaisin. Itse antoi tämän vaihtarin kun mietti mitä tapahtuu jos syntyisi jo nytten... Kun on niin kova kaipuu milloin sisko tulee ja ollaan mittanauhalla ja erikokoisilla tavroilla mittailtu paljonko vielä pitää kasvaa että on valmis. Ei oo aina helppoa ei.

    / Älskling

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taannoin M kirjoitti opettajalleen tarinan meidän perheestä; meillä on neljä lasta, joista yksi on kuollut ja sit meillä on kolme koiraa; yksi joka kuoli, toinen joka puri O:ta ja nyt Martta... Jäin miettimään kaikkia niitä tarinoita joita opettajan eteen laitetaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...