Siirry pääsisältöön

sataa, sataa, sataa...

Ulkona sataa. Siellä sataa, sataa ja sataa. Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen sateinen. Tänä talvena on satanut kaksi kertaa sen minkä tavallisena talvena. Metsässä on paikoitellen vettä puoleen sääreen, eikä poluille ole mitään asiaa ilman kumisaappaita. Vesi rakentaa teihin kuoppia viedessään asfaltin mennessään... vähitellen näitä kuoppia oppii väistelemään ja autojono näyttää koomiselta kun kaikki tottuneesti kiertävät reiät tien pinnassa. Vuoristossa ja rannikolla vesi on pyyhkinyt mukaansa kokonaisia teitä.

Sade on yksi niistä harvoista asoista joita täällä mitataan samoin kuin siellä... lokakuun alusta meillä on satanut 1016mm, keskimäärin 226mm kuukaudessa ja 7mm päivässä - jos jokaisena päivänä sataisi. Todistettavasti aina ei sada, välillä paistaa myös aurinko. Käytännössä meillä sataa saman verran kuin Brittein saarilla. Sade on erilaista, ja meidän ilmasto on lämpimämpi.

On lämmintä. On vihreää. On sammakoita. Paljon sammakoita. Ihania sammakoita. Tältä ne kuulosti eilen illalla meidän lähilammella... miljoonien sammakoiden kuoro.

kuuntele allaoleva pätkä, ja muista että ne on tämän kokoisia... tää tyyppi on grilliharjan päällä



Kommentit

  1. Onpa kovaäänisiä sammakoita... Onko niitä joka vuosi noin paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä. Ekana keväänä luultiin että ääntä pitää joku muuntaja tai vastaava kunnes opittiin että sammakot, tarkemmin kuorosammakot, ovat kevään merkeistä varmimpia. Vuosien saatossa niitten laulua on oppinut rakastamaan samalla tapaa kuin rastaan viserrystä suomalaisessa keväässä.

      Poista
  2. Terveisia Zimbabwesta! Sammakot ovat niin lahella sydanta, etta pakko kommentoida, ne ovat myos taalla kevaan (ja sadekauden) merkki. Rakastan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minkälaisia on Zimbabwelaiset sammakot? Ihanaa että on muitakin joiden sydäntä lähellä on tää pieni laulava eläin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...