mikä sukupuolitauti olis kivoin?

Toisin kuin osa lukijoista, en keskity kirjoituksissani tieteelliseen tutkimukseen, tilastoihin ja tutkimusten tuloksiin. Kerron arkipäivästä ja elämästä omassa ympäristössäni. Otanta on pieni. Se on yhden perheen kokemus elämästä yhdessä niistä viidestäkymmenestä osavaltiosta, ja siinä osavaltiossa se rajoittuu elämään suurkaupungin liepeillä lähiössä, joka on asukaspohjaltaan ihan valtavan kirjava ja taas sosioekonomiselta taustaltaan toisinaan jopa pelottavan homogeeninen.

Kokemukseni tulevista vaaleista perustuu kahvipöytäkeskusteluihin, naamakirjaan ja yleiseen uutisointiin. En ole poliittisesti erityisen aktiivinen ja sellaisen tavallisen keskivertotallaajaan tavoin oma perhe ja sen toimeentulo on usein lähempänä sydäntä kuin se laajempi kuva.

Tämän hetkistä poliittista keskustelua omassa lähipiirissä kuvaa ehkä parhaiten jonkinlainen kauhun sekainen tragikoominen huumori. Yhdysvaltain politiikka on murroksessa ja ääripäät korostuvat aiempaa enemmän. Kaikkea korostaa halu muutokseen. Kahvipöydässä yhä useammin joku toteaa että saattaa marraskuussa joutua lähtemään pakolaiseksi Meksikoon tai Kanadaan. Salaa kai kaikki toivovat että kävi miten kävi, tuli kuka tahansa tulikaan olis suurin osa tästä elämöinnistä kuitenkin vain kampanjointia.

Tosiasiassahan on onneksi olemassa kongressi ja senaatti. Ei presidentti mitään itsekseen päätä, ei sen enempää rakentaa muuria meksikon rajalle, kuin jakaa ilmaisia etuja kolmelle sadalle miljoonalle ihmiselle. Aikanaan omalla kaudellaan Presidentti Clinton aloitti terveydenhuoltouudistuksen rakentamisen. Silloin se torpattiin totaalisesti, ja vasta nyt Presidentti Obaman aikana uudistus alkoi. Se ei ole täydellinen, se on kaukana täydellisestä, mutta kai sitäkin voi kehittää, jos vaan puhallettais siellä senaatissa ja kongressissa yhteen hiileen sen Presidentin kanssa, sen sijaan että kukin yrittäis vetää mattoa toisen jalkojen alta.

Presidentti valitaan täällä suoralla kansanvaalilla, kuten Suomessakin. Presidenttiehdokkaat sen sijaan valitaan valitsijamiesvaalein, siis niin että me saadaan äänestää Penaa tai Katria ja Katri sitten äänestää sitä tyyppiä jota puoluejohto käskee sen äänestää. Vaikka Pena kannattaa Bernietä ja Katri Hillaryä, äänestää sekä Pena että Katri loppupeleissä sitä ehdokasta jota niitten on käsketty äänestää. Kumpikin puolue toimii samalla tavalla, ja nämä alkupään vaalit on sikäli aika turhauttavia. Teoriassa, jos kaikki ääneestä Bernien tai Hillaryn valitsijamiestä on mahdollista että puoluejohto kuuntelee, tai sitten ei.

Presidentti Obama on saanut aikaan monia hyviäkin asioiota. Todellisuudessa alemman keskiluokan, ja keskiluokan elämä on kallistunut huomattavasti viimeisten vuosien aikana. Työpaikkoja virtaa edelleen muualle yritysten siirtäessä tuotantoaan toisaalle. Ymmärrän että Trunmpin lupaukset rajojen sulkemisesta, tuotannon palauttamisesta Yhdysvaltoihin ja terveydenhuoltokulujen laskemisesta kuulosta houkuttelevalta. Jos elämä on kädestä suuhun ja koko ajan elää pelko persiissä siitä onko työpaikkaa enää ensi viikolla, on ymmärrettävää että ajatus houkuttaa.

Bernie taas lupaa nuorisolle ilmaista koulutusta, tasaisempaa tulojakoa ja tukea perheille. Nuoriso kaipaa edullisempaa koulutietä, perheenäidit taas vastaavasti reilumpaa maailmaa. Bernie vaan unohtaa kertoa että kaikki maksaa. Bernie lupaa ottaa rahat rikkailta ja olla Yhdysvaltain Robin Hood. Olis hienoa jos tää olis niin yksinkertaista, moni rikas teollisuusperhe on jo lupautunut antamaan omastaan, mutta entä kaikki ne joiden kohdalla omasta antaminen valuu alaspäin, tuotannon siirtämisenä muualle, työpaikkojen vähenemisenä. Säästöinä, jotka puolestaan osuvat siihen alempaan keskiluokkaan ja keskiluokkaan. Joku murjaisikin vitsin että Bernie järkkää kaikille 52 viikkoa vuodessa lomaa, kun ei enää ole työnantajaa. Kukapa ei haluaisi enemmän lomaa, halvempaa terveydenhuoltoa ja ilmaista koulutusta lapselleen.

Hillary taiteilee siellä jossakin puolivälissä. Toistaiseksi Hillary on edelleen ollut aika hiljaa, ja on varmasti vahva ehdokas presidentiksi. Ilkeät kielet sanoo että Hillary ajattelee vain omaa kukkaroaan ja titteliään. Hillary haluaa olla maan ensimmäinen naispresidentti, hinnalla millä hyvänsä ja on sitä varten valmis sanomaan ihan mitä tahansa, jälkikäteenhän tuuliviirin on helppo muuttaa mielipidettään. Tiedä häntä.

Ted Cruz on paljon pelottavampi kuin kukaan uskaltaa myöntääkään. Cruzin takana seisoo lähinnä kai se kuuluisa Bible Belt. Meilläpäin ei kukaan edes mainitse ääneen tämän kandidaatin nimeä. Modernissa ja liberaalissa kaupungissa kun aborttia ja homoseksuaalisuutta julkisesti vastustava presidenttiehdokas on lähinnä painajainen.

Perstuntuma on kuitenkin ettei valtaosa kansasta tiedä mitä ajattelis ja ketä äänestäis. Sen sijaan keskustelua käydään tyyliin; ”En ainakaan äänestä Bernietä!” Eli jos vastakkain on Trump ja Bernie, on äänestettävä Trumpia tai jätettävä äänestämättä. ”En ainakaan äänestä Trumpia!” – äänestää siis vaihtoehtoisesti Bernietä tai Hillaryä, tai ei ketään. Sama keskustelu voidaan käydä jokaisen kandidaatin kohdalla... ”Mä en ainakaan äänestä _________!!!”