Siirry pääsisältöön

täällä taas

Ihan paska päivä töissä – joo, niitäkin on.  Kymmentäyliviis länttäsin kuulokkeet telineeseen ja tokaisin et mä lähden nyt kotiin kaljalle... sain vastaukseksi hyväksyvää mutinaa... Käytännössä ajoin kotiin ja painelin Martan kanssa metsään ilta-auringossa. Mä olen niin odottanut tätä, siis sitä että työpäivän jälkeen ehtii kunnon lenkille tuoksuvaan metsään.

ei kipsiä, ei kävelykipsiä


Seitsemältä aamulla me oltiin ortopedillä. Hyvin on luutunut. Kuukausi vielä liikuntakieltoa koulussa, tai siis kävellä saa, mutta ei juosta hyppiä tai pelata. Puolisen vuotta saattaa kuulemma hyvinkin ontua... Tänäkään kesänä se ei siis opi ajamaan pyörää. Mahtaako oppia koskaan. Fredden täti ei ole koskaan oppinut kyseistä taitoa.



Mennyt viikonloppu sinetöi kuukausia ilmassa olleen keskustelunaiheen. Testata vai eikö testata? Onko se vaan vähän hidas ja vielä aika pieni, vai pitääkö meidän oikeesti alkaa miettimään että onko meillä kolmaskin erityislapsi. Testataan. Töistä soitin psykologille. Se kyseli, ja mä vastailin. Lopulta se sanoi et varmaan on joo ihan hyvä ruveta katsomaan tätä vähän tarkemmin... eihän se ota, jos ei annakaan.



Se on aina jotenkin mennyt noitten kahden muun vanavedessä. Onhan se ollut vuosia puheterapiassa, toimintaterapiassa ja fysioterapiassa. Se on kääntynyt myöhään, istunut myöhään, seisonut myöhään, kävellyt myöhään, puhunut myöhään. Se änkyttää ja sitä on hoidettu puheterapiassa. Se ei edelleenkään oikein osaa juosta, vaikka yllättävän nopea se on omalla tyylillään. Se ei osaa ajaa pyörää, tai heittää palloa, se edelleen inhoaa kylpemistä, se on ollut ikionnellinen kun sen ei kipsijalkana tarvinnut kävellä, tai ylipäätään tehdä itse mitään.

Se on jotenkin ihan kamalan pieni. Mun vauva. Se joka nukkuu tukka hikisenä ja kikattaa unissaan. Se jota pitää aamulla pitää sylissä ja joka murjottaa ennen kuin se on kunnolla herännyt.

vähän tältä se tuntuu vieläkin... kuvassa ikää 1kk tai korjattua ikää 3pvää


Mä luen tota tekstiä ja mietin että moni muu olis jo aikaa sitten vääntänyt itsensä kysymysmerkiksi ja vaatinut lisää ja enemmän. Meidän yhtälössä tää on se lapsi joka on kaikista lähimpänä tavallista, se josta ollaan ajateltu et kyllä se siitä... ajan kanssa.


Ehkä ei sittenkään. 









Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää