Ella Baker Black Bears

Kotona on ihan hurjan hiljaista. Paljon hiljaisempaa kuin äsken koululla. Tuntui kummaliselta tulla koululta kävellen kotiin ja vielä oudommalta tuntui olla yksin kotona kahdentoista viikon tauon jälkeen. Kaksitoista viikkoa lasten kanssa. Kaksitoista viikkoa aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ja nyt, nyt ne on koulussa. Tossa ihan kivenheiton päässä, niin lähellä että kävellen pääsee nopeammin kuin autolla vaikkei matkalla ole edes yhtään oikeaa risteystä.

Kävellen kouluun ensimmäistä kertaa.

Me mentiin aikaisin. Varttia ennen kuin sinne sai edes mennä koska lupasin olla mukana vanhempainyhdistyksen aamukahvitilaisuudessa. Ei me silti oltu ensimmäisiä. Siellä niitä oli jo vanhempineen jonossa. Jonossa oman opettajan nimen kohdalla vanhempien kuvatessa ensimmäistä kouluaamua. Sisällä rehtori piti opettajille hengennostatustilaisuutta ja me vanhempainyhdistyksen hallituksen jäsenet katettiin niitä aamusumppeja vanhemmille. Kahvit lahjoitti Starbucks. Pullat läheinen ruokakauppa. Koulun kello ei soi, sitä ei kai vielä ole kytketty. Ovet avataan ja lapset tulee luokkakerrallaan pääovista sisään, rehtori heittää jokaiselle yläfemmat ovella. Mietin että sen käsi on varmaan kipeenä 434:n läpsyn jälkeen. Minä kuvaan. Kahvitilaisuudessa puhuu ensin rehtori ja sitten hallituksen puheenjohtaja. Mä kättelen kymmeniä ihmisiä enkä edes yritä muistaa kaikkien nimiä. En edes yritä vaikka moni yhdistää kasvot ja nimen ensimmäistä kertaa: ”Heeei! Mä tiedän kuka sä oot! Sä oot se kiinteistövälittäjä!” – Joo niin oon, mukavaa tutustua! Minkäikäiset lapset sulla on? Teki mieli hiipiä yläkertaan kurkkaamaan miltä elämä näyttää kolmasluokkalaisten oranssissa siivessä ja viitosten keltaisessa tilassa.

Rehtori ja pikkuisten kindereitten opettaja. Koulun piha on vielä "vähän" vaiheessa. 

Kotona on ihan hurjan hiljaista. Minä ja Martta. Juttelen koiran kanssa. Keitän kupin kahvia. Huokaisen ja kuuntelen hiljaisuutta. Vedän sitä syvälle sisään samalla kun istun alas työpöydän ääreen. Muutama työjuttu ja sen jälkeen sähköpostikavalkadi koululle... Tättiksen opettaja, erityisopettaja ja liikunnanopettaja. Kentsun opettaja ja erityisope ja puheterapeutti. Ollipollin opettaja. Ja heti perään se kierros missä pyydetään anteeksi kaikkia niitä tulevia päiviä kun yksi kolmesta on poissa koulusta joko väliaikaisesti tai koko päivän. Tämä härdelli alkaa heti huomenna yhdellä terapialla, jatkuu leikkauksella ja toisella leikkauksella. 

Meidän koulun maskotti on vielä vailla nimeä. Ella Baker Black Bear.

Niissä ensimmäisissä viesteissä kerron meidän lapsista. Kerron minkälaisia ne on, mistä ne tykkää ja mitä on niitten haasteet. Minkälaisia tavoitteita meillä vanhemmilla on tälle vuodelle, mitä opettajan olisi hyvä tietää. Puhun siitä mistä ollaan tultu ja minne matkalla. Kerron tarkkavaisuushäiriöstä, auhdituksesta, autismista. Ollipolli halusi että kirjoitan pakko-oireisestahäiriöstä, että opettaja tietää miksi, ymmärtää. Pyydän etteä Kentsu pääsee välitunnille silloinkin kun tekisi mieli pitää se sisällä - rangaistuksena. Kirjoitan siitä miten Tättis istui rehtorin kanssa koulubussissa ja kuinka se viimesyksynä kieltäytyi menemästä kouluun. 

Leivon pullaa. Ekan koulupäivän välipalaksi. Aamulla pakkasin lounaat ja välipalat. Uusiin laatikoihin, samat vanhat ja tutut eväät.

Vanha tuttu lounas uudessa pakkauksessa.