kympin tyttö

Eletään syyskuuta 2015. Seison koulun pihalla pilvisenä alkusyksyn päivänä ja erityisopettaja pitää mua puolittain kiinni hihasta, se sanoo mulle toistamiseen että älä mene, odota, annan niitten selvittää tilanne... ei olla koskaan nähty mitään tällaista. Eihän se yleensä näin ja siksi ajateltiin että pitää varmaan soittaa sinulle... me seistään siinä, tyhjällä koulun pihalla ja tuijotetaan koulubussia jonka ovi on auki. Muut lapset on luokissaan, minun tokaluokkalaiseni istuu siellä bussissa rehtorin kanssa. Tilanne päällä, koulumatka ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, se oli ottanut yhteen bussikuskin kanssa ja lopulta saanut aivan järjettömän raivarin ja kieltäytynyt poistumasta bussista. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen, joka ehkä kuitenkin oli vain vartti, pieni tyttö astuu ulos bussista rehtorin kanssa. Se pitää reksiä kädestä ja katsoo mua vähän hämmentyneenä kuin kysyen miksi ihmeessä minä olen siellä. Lapsen rintamus on kastunut kyyneleistä, rehtori kantaa reppua. Halaan lasta, kuiskaan kysyäkseni onko kaikki hyvin ja lupaan tulla iltapäivällä hakemaan. Ei tarvitse mennä bussilla. Tämä on varmasti mun vahvimpia muistoja esikoiseni alakoulutaipaleelta.

Kesäkuussa 2019 katson kyynelsilmin koulun juhlasalissa kun viidesluokkalainen käy pokkaamassa itselleen todistuksen siitä että on päättänyt alakoulun. Viidesluokkalainen kättelee ensin vararehtorin sitten rehtorin ja lopulta opettajan,  ja kun viidesluokkalaiset lopulta lähetetään vilkutusten saattelemena ulos juhlasalista ei kyynelten virrasta tahdo tulla loppua, tälläkertaa äidin. Onneksi siellä kostui aika monen muunkin silmäkulmat, ja minä sentään itkeskelin suomalaisen hillitysti enkä pärskinyt äänekkäästi nenäliinaan sellaista räkäitkua kuten se viereinen äiti. Syksyllä alkaa yläkoulu ja siinä missä olin ihan totaalisen varma että alakoulussa olisi takkuja matkassa, ja kyllä niitä on ollutkin, olen ihan yhtä varma siitä että se sama lapsi on nyt valmis yläkouluun, että se osaa ja pärjää. Takkuja silläkin taipaleella tulee, mutta nyt lapsella on paremmat eväät selvitellä niitä.

Päivää myöhemmin saadaan tasokokeitten tulokset. Kympin tyttö. Kympin tyttö se on ollut siitä lähtien kun näitä monipäiväisiä osavaltiotason kokeita on kolmannesta luokasta eteenpäin tehty. Laitan tulokset sille tekstarilla, neiti itse kun on perjantaista saakka ollut parhaan kaverin luona. Se soittaa mulle takaisin ja myhäilee tyytyväisyydestä, miten siitä on tullutkin tällainen. 

Kympin tyttö rakastaa tanssia. Siinä missä minä itse vihasin tanssitunteja ja kammosin baletinopettajaa joka torstaisin kulki aina ympäri kulttuuritalon salia karttakepin kanssa osoittaen jokaisen virheen ja pamauttaen kepukalla aina välillä takapuolelle. Samalla intensiteetillä, tai paljon suuremmalla, esikoiseni rakastaa tanssia. Kuluneena vuonna tanssitunteja on ollut kaksi. Kesällä niitä on kaksi ja tulevana syksynä viikossa viisi. Miten se jaksaa tanssin ja vaativan yläasteen, aika näyttää. Syksyllä se sama pieni tyttö joka istui rehtorin kanssa koulubussissa siirtyy junioriryhmästä teiniryhmään muutaman vuoden etuajassa. Pieni tyttö ei enää ole niin kovin pieni. Siitä on kasvanut osaava ja itsenäinen - yläkoululainen.