mitä yhdestä murtumasta

Suomessa on syksy on alkanut koulujen myötä. Sosiaalisessa mediassa oli yhtenä aamuna kymmeniä ellei satoja ihania kuvia ensimmäisestä kouluaamusta, reppuselkäisistä tyypeistä jotka oli matkalla takaisin kouluun. Toisaalla hehkutettiin syksyn tuntua ilmassa, sienisatoa ja villasukkia. Me lähdetään huomenna kesälomalle, onhan kesää jäljellä vielä muutama viikko ja ihan oikeasti syksy alkaa tuntua ilmassa vasta syyskuun loppupuolella. Yhdysvalloissa koulujen alkamisajankohta on ensin osavaltiokohtainen ja sitten sitä vielä säädetään vähän kuntien ja koulupiirien välillä. Monessa osavaltiossa koulut ovat jo alkaneet. Meidän lapset aloittaa koulun syyskuun 3. Melkein kuukautta myöhemmin kuin Suomessa. Toisaalta täällä viimeinen koulupäiväkin oli vasta kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla.

Tämä viikko meni skeittileirillä. Kuulemma aivan parasta!

Näitä viimeisiä viikkoja ennen koulunalkua värittää lähes jokaisessa perheessä samat asiat. Päivät täyttyvät hammaslääkäreistä, silmälääkäreistä, urheilulääkärintarkastuksista, oikomahoidosta ja yhdestä sun toisesta tapaamisesta mikä on hyvä saada pois päiväjärjestyksestä ennen kuin koulut alkaa. Osahan näistä on toki kouluvuoden läpi jatkuvia, kuten se oikomatyyppi, mutta ettei niitä nyt ihan heti tarttis kiikuttaa mihinkään kesken koulupäivän. Meillä tähän listaan kuuluu lisäksi erilaiset evaluaatiot ja psykiatrit. Kun kolme lasta käytetään jokainen edellämainituissa yhdessä tai erikseen alkaa kalenteri näyttämään siltä että rohkeampaakin hirvittää. Loppuviikosta oikomalääkäri kysäisi että tuutteko huomennakin... niin, olihan se vasta viikon kolmas aika. Pelkästään tällä viikolla mun kalenterissa oli kahdeksan, siis K-A-H-D-E-K-S-A-N lääkäriaikaa lapsille, yksikään niistä ei ollut akuuttiaika, se akuuttiaika oli se yhdeksäs kun Kentsu kaatui skeittileirillä ja sai hiusmurtuman ranteeseensa. Siinä seassa tehdään vielä töitä, hoidetaan vanhempainyhdistyksen hallituksen juttuja, ajellaan leireille ja leireiltä ja ostellaan koulutarvikkeita.

Stevie Wonder on ollut silmälääkärissä.

Vienosti me alakoulun vanhempainyhdistyksen hallituksessa yritettiin keväällä ehdottaa rehtorille että mitä jos koulu tilais koulutarvikkeet ja vanhemmat vaan maksais. Ajatus ei ottanut tulta alleen ja niinpä mä olen taas kerran tilaillut vihkoja, kansioita, paperia, kyniä, kumeja, valkotaulukyniä, harppeja, tusseja, värikyniä, välilehtiä sun muuta mukavaa. Autotallista kävin hakemassa pari kansiota ja viivottimetkin näytti ihan käyttökelpoisilta. Yhdeltä hyllyltä löysin edellisen vuoden jättitilauksen lyijärinjämät, lapset kun ei edes käytä niitä perinteisiä lyijäreitä vaan haluavat lyijytäytekyniä. Yläkoululaisen listaa väritti lisäksi funktiolaskin. Ilokseni huomasin ettei ne enää maksa ihan järjettömiä vaan koulun haluaman laskimen olis saanut reilulla kympillä, siitä limenvärisestä erikoismallista piti maksaa vajaat kolmekymppiä, kun eihän KUKAAN voi mustaa tai harmaata laskinta käyttää. Lisäksi kouluun kannetaan jokaisen oppilaan toimesta kopiopaperia, liimaa, nenäliinoja, käsidesiä ja vähän lisää valkotaulukyniä.

Raudoilla vai ilman? Tää edelleen ilman, sen veli on sit ihan toinen stoori. 

Meidän Fredde täyttää sunnuntaina puolivuosisataa – sori Fredde, paljastin.  Me lähdetään pakoon korpeen, siis sellaiseen korpeen että mulla on epäilys siitä ettei siellä kännykkäkään toimi – sori lasten kummisetä, se nyt ei vaan toimi metsässä vaikka sä sen verkon toimintaa edistätkin työksesi. Mun on myönnettävä että mä vähän jopa odotan sitä ettei puhelin ehkä toimi, että mä ihan oikeesti joudun lukemaan sähköpostit koneelta muutamaan otteeseen päivässä ja luottamaan siihen että tuuraaja osaa hoitaa mahdolliset rypyt asiakkaitten elämässä muutaman päivän. Eihän me olla siis edes poissa kuin muutaman päivän, mutta kun mä en ole ollut tavoittamattomissa sen jälkeen kun aloitin tämän työn kohta kolme vuotta sitten. Odotan aamiaista aurinkoisella kuistilla, lasten loputonta uimista järvessä mökin rannassa yhdessä Martan kanssa, kanootti- ja veneretkiä, lettuja ja sitä että mulla on aikaa lukea ja neuloa tai olla tekemättä yhtään mitään. Kuulostaa oikeesti aika mahtavalta.

Ei nyt yks pikkuinen murtuma skeittaamista haittaa...

Torstaina iltapäivällä palataan tähän samaan sirkukseen joka täyttyy taas oikomalääkäreistä, kouluuntutustumisista, hallituksen kokouksista, asiakastapaamisista, erityisopetussuunnitelmapalavereista ja kaikesta siitä mitä elämään kuuluu elokuun loppupuolella, siihen loppuhuipennukseen joka päättyy hiljaiseen kotiin ja päivään toimistolla tiistaina syyskuun neljäs. Perinne on ollut että sinä aamuna kun koulut alkavat, me äidit tavataan shampanjabrunssin merkeissä.