kaksi maailmaa

Rooman melskeen ja käsinkosketeltavan historian havinan välillä on vain viikko siihen, että tyttäreni istuu autiomaan laskevan auringon lämmössä kuuntelemassa countrymusiikkikonserttia. Minä tiedän ja hän tietää, että matkaa näiden kahden paikan välillä on enemmän kuin puoli maapalloa, valovuosia ja ikuisuuksia, silti ihmiset ovat ihmisiä ihan kaikkialla. Eihän sen oikeastaan pitäisi edes olla täällä, viisitoistavuotiaan aikuisten konsertissa mutta joku konserttien pyhimys oli tänä iltana suosiollinen, eihän meiltä kysytty pääsylippuja sen enempää kuin lapselta papereitakaan. Meidän oli tarkoitus olla täällä. Tänä iltana me istumme siellä jossakin, mielikuvien amerikkalaisuuden ytimessä missä nurmikon laitamilla pariskunnat tanssivat stetsoneissaan, olut virtaa hanoista edulliseen tuoppihintaan ja varmasti valtaosa yleisöstä äänesti Donald Trumpia – kahdesti. Mutta meidän edessä olevassa retkituolissa istuva nainen jättää käsilaukkunsa roikkumaan tuolin selkänojaan lähtiessään täyttämään viinilasiaan ja kaikkialta kuuluu iloinen puheensorina musiikin soidessa. 

Aurinko laskee Nachesissa

Toisin kuin siellä mistä minä tulen, täällä kaikki kuuluvat joukkoon eikä ketään kiinnosta stetsonin hintalappu tai bootsien merkki. Pääasia on että kaikilla on kivaa. Vuoret jakavat tämän osavaltion karkeasti kahteen, vehreään sateiseen metsään ja autiomaahan, siniseen ja punaiseen. Täällä autiomassa kasvatetaan karjaa ja hevosia, viljellään hedelmiä ja viiniä, ja ollaan yhtä kaukana siitä meidän teknologiakeskuksesta kuin Rooma – ainakin henkisesti. 

Sunnuntainumerossaan Seattlen suurin sanomalehti kirjoittaa siitä miten tutkimuksen mukaan Seattlen alue on yksi niistä Yhdysvaltain metropoleista joissa yhteiskuntaluokkien eriytyminen on korostunut Covidin jälkeisenä aikana. Miksi? Koska täällä etätyöstä tuli uusi normaali ja tuloerot kasvoivat huimasti viimeisten kolmen vuoden aikana. Sen hyvätuloisen etätyöntekijän kun ei enää tarvitse kohdata toisenlaisia ihmisiä. Hän asuu omassa kuplassaan, tekee työtä etänä työyhteisössään eikä koskaan kohtaa joukkoliikenteen bussissa istuvaa sairaalateknikkoa, keskustan koditonta tai samassa lounaspuodissa ostoksilla olevaa siistijää. Hyvätuloisilla on omat kaupunginosansa, koulunsa ja ruokakauppansa. Toisin kuin monessa muussa suuressa kaupungissa täällä pandemian mukanaan tuoma eriytyminen ei mennytkään ohi, ei ainakaan vielä. 

Ero Seattlen Eastsiden ja Nachesin välillä on valtava. Nachesissa amerikkalainen unelma elää edelleen vahvana paitsi musiikissa ja elämäntavassa niin myös rahassa. Tavallisen omakotitalon saa Yakiman alueella keskimäärin $341,750 kun täällä Seattlen Eastsidessa siitä maksetaan reilut $1,3 miljoonaa. Ero keskipalkassa ei kuitenkaan korreloi kodin hintaan, sillä Yakima Countyn mediaanitulo on 55% King Countyn mediaanista.  Ensiasunnon ostajalle se $1,3M on aika paljon ja väistämättä moni nuori aikuinen turvautuu joko vanhempien lompakkoon tai joutuu muuttamaan muualle siinä vaiheessa kun oman kodin ostamisesta tulee ajankohtaista. 

Eastside vs. Eastern Washington

Meidän lapsi vietti melkein kaksi viikkoa Italiassa. Siinä missä oli huikeaa päästä kokemaan historiaa ja katsomaan maailmankuuluja nähtävyyksiä, oli amerikkalaiselle teinille Etelä-Italia myös melkoinen kulttuurisokki eikä alueen römppäromantiikka tainnut oikein upota kehenkään seurueessa. Sanavalmis tyttäreni vastasi viheltelyihin keskisormella ja espanjankielisin kirosanoin samalla kuin heilautti lettiään. Kotiin tultuaan hän totesi lakonisesti ettei syö pastaa ja tomaattikastiketta ainakaan vuoteen ja että on mahtavaa kun netti toimii, vettä voi juoda suoraan hanasta ja sisällä on niin viileää että voi vetää hupparin päälle kuumana kesäpäivänä. Matkailu avartaa. 

Kokkikoulussa Roomassa

Mozzarellan tuottaja