lalalala...lauantai

On mulla viikon aikana ollut ajatuksia, monenlaisia ja paljonkin. Useimmat autossa matkalla töihin tai töistä kotiin, ja sitten ne katoaa. Ne häviää joko potilastyön hektiseen maailmaan – eilen mulla oli 14 potilasta (toki neljän sairaanhoitajan avulla) – tai siihen töidenjälkeiseen sylin ja leikin tarpeeseen, ja yleiseen kaaokseen. L on itselleen hyvin poikkeuksellisesti elänyt henkilökohtaisia ravintolaviikkojaan ja kiertänyt iltaisin erikehysryhmien kanssa lähikaupunkien muodikkaimmat kuppilat. Summa summarum, illat on menneet tiiviisti ruokaalaittaessa, leikkiessä, kotiläksyissä auttaessa, kylpiessä ja sänkyyn paimentaessa... vain jotta herätyskello on taas pärähtänyt ennen viittä.

aika herätä - ei tää oo mikään aika kenenkään herätä... oikeesti!

vielä on pimeää kun peruutan ulos autotallista

työpaikka keskellä omakotitaloaluetta aamuhämärissä

kotimatka amerikkalaisen pikkukaupungin läpi

Mä pidän mun työstä, ei toistaiseksi olen rakastunut mun työhön. Aika epäilemättä tasoittaa tilannetta, mutta just nyt se on musta ihan vaan ihanaa, teenhän viimeinkin sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Jokaisella potilaalla on oma tarinansa, mistä ovat tulleet ja mihin matkalla. On niitä jotka on vakkariaisiakkaita elämäntilanteen tai sairautensa takia, ja sitten niitä jotka käyvät vaan pikaisesti kääntymässä. Nuoria, vanhoja, ikivanhoja. Miehiä ja naisia. Pitkiä, lyhyitä, lihavia ja laihoja... kaikenlaisia. Kahden viikon orientaatiojakso on nyt tehty. Se oli rankkaa meille kaikille. Ensi viikko on viimeinen orientaatioviikko, mutta iltavuorossa. Toivottavasti työyhteisö iltavuorossa on yhtä mukava kuin aamuisin. Näitten viikkojen jälkeen se mun keskimäärin 24-tuntia viikossa mahtaa tuntua keveältä.

se uusi lamppu on vihdoinkin jopa asennettu

O ja rauhoittava laventeli

M on sopeutunut, se ei enää pelkää. Sen mielestä on ihan jees et mä oon töissä. O ikävöi edelleen ja kaipaa eniten syliä ja läheisyyttä, koulu kuitenkin sujuu jo paremmin. K. No, K nyt ei ole koskaan osoittanut tuntevansa minkäänlaista eroahdistusta. Jälleennäkemiset on iloisia, mutta ne on ihan yhtä iloisia kun mä olen käväissyt maitokaupassa. O:n lisäksi mua ikävöi Koira. Se on noussut mun kanssa jokainen arkiaamu ja parkkeerannut syliin siksi aikaa kun istahdan juomaan kahvikupilliseni.

Nautin siitä että olen osa työyhteisöä. Nautin siitä että en istu iltapäivisin odottamassa L:llää kotiin puhuakseni vain siitä mitä me ollaan lasten kanssa tehty. Nautin siitä että saan jakaa oman maailmani L:n kanssa. Nautin jopa siitä kun se katsoo mua vähän vinoon kun innoissani kerron mitä kaikkea mun päivään on mahtunut. L on jo todennyt että hoitotyön täytyy todella perustua puhtaasti kutsumukseen.

Tänään on lauantai. Tätä lauantaita olen odottanut ja koko viikon pelännyt sitä että joku sairastuu. Tänään me ajetaan jalkapalloharkoista pohjoiseen, sinne mun työpaikan nurkille ja jätetään kolmikko yökylään D:n perheen luokse... DPGSNT ja eläinlauma ottaa lauman hoteisiinsa vuorokaudeksi ja me saadaan L:n kanssa keskittyä meihin, lauman johtoyksikköön. Samalla retkellä lauma saa käydä tutustumassa mun työympäristöön. Illalla meille on varattu pöytä ravintolasta, sieltä viinitilojen keskeltä... ensin maistelemaan viiniä, sitten syömään ja sen jälkeen kai kotiin nukkumaan.

Edellisestä kerrasta on vierähtänyt puolisentoista VUOTTA.

minttu kukoistaa...