Meille kuuluu hyvää.
Sellaista kesäistä mukavaa. Aamuisin me syödään Martan kanssa marjoja puskista.
Punaiset mustikat – red huckleberries – on kypsiä ja alaskanvatukat vaihtuvat
vähitellen thimbleberryyn. Meillä kasvaa ihan valtavasti erilaisia syötäviä marjoja metsässä. Kuisti täyttyy vähitellen tädin keräämistä
polttopuista, ei niitä oikein kepeiksikään tohdi kutsua. Aamuvarhaisella meitä
on liikkeellä aina samat tyypit, se vanhempi herrasmies joka tervehtii
iloisesti juostessaan keskellä katua ja kiinalainen setä joka tervehtii mua ja
marttaa kiinaksi samalla kun jumppaa risteyksessä. Työmatkalla tiedän olenko
ajoissa vai myöhässä sen perusteella missä kohtaa ohitan keltapaitaisen miehen
aamulenkillään. Epäilemättä mä olen se outo nainen halkoa kantavan koiran
kanssa.
Iltaisin pihalla
kuumenee grilli, ja päivisin lauma katselee Seattlen nähtävyyksiä kesäleirillä.
Huomenna ne on menossa eläintarhaan, eilisen ne oli uimarannalla. Leirielon
alkuun liittyy koulunpäättymisahdistuksen lisäksi leirinaloitusahdistus, yksi
itkee, toinen kiukkuaa ja kolmas taantuu jonnekin vuosien taakse. Tällaistahan
se aina on kesäloman ekoina viikkoina.
M sai tänään
kipsin pois ranteesta vietettyään iltapäivän klinikalla meidän maskottina. Sen
käsi haisi niin pahalle että me ajeltiin kotiin ikkunat auki ja mä mietin
kiitollisena, että onneksi Ollipollin jalka katkesi talvella.
Töissäkin on kesä
ja tahti tavallista rennompi. Lääkärit lomailee, tai tekee duunia
sairaalan puolella ja Charlien koirien vatsatauti on päivän puheenaihe. Iltapäivän se lusmuilee mun toimistossa ja keskustelee M:n kanssa valaista. Haen
lupaa toimenpiteelle ja kirjoitan vakuutusyhtiölle potilaan polttavan
kolmisenkymmentä marisätkää viikossa, ei ihme että henki ei oikein kulje.
Toisen potilaan kohdalla vakuutusyhtiö haluaa että magneettikuvan mieluummin
kuin PET:n, vähän sama kuin vatsantähystyksen sijaan otettais röntgen
varpaista.
Niin et kesää, sellaista
valoisaa ja mukavaa. Sellaista samaa, ja turvallista juhannusta Suomeen. Arki on täyttä, niin täyttä ettei ehdi edes kirjoittaa.
 |
| ...ja yks Ollipolli oppi ajamaan pyörää. |