Siirry pääsisältöön

yhdeksäntoista



Jos toivoa saisin… toivoisin ainakin muutaman tunnin lisää vuorokauteen. Ainakin kaksi, tai ehkä neljä. Että ehtis kirjoittaa kaikki ne ajatukset jotka kulkevat jatkuvana virtana, että saisi ne sanottue ennen kuin ne häviävät seuraavien ajatusten alle. Tiivistän monta ajatusta yhteen...

Charles The Clown



Pojilla oli synttärit. Nelisenkymmentä lasta, joista kolmisenkymmentä tuntemattomia. Niitten tuntemattomien vanhemmat, ne jotka reippaasti esittäytyi olevansa sen ja sen äiti tai isä. Kun vielä tietäis kuka niistä kaikista on Isaac tai Zoey tai Bella tai Luke. Ja ne vanhemmat jotka oli helpottuneita siitä etten minäkään tuntenut kuin ne muutamat. Muistin taas sen Hesarin jutun, sen siitä Laura Tarkasta, siitä naisjohtajasta jolla oli aikaa vain työlleen. Katsoin Mollya. Molly on naisjohtaja. Molly on GM maailman suurimmassa softafirmassa, ehkä sellaiset kolme Laura Tarkkaa. Sillä oli silti aikaa olla poikansa kanssa mun lasten synttäreillä lauantaina, ja maanantaina se lähti niitten kanssa eläintarhaan. Joku silloin sanoi että naiset on kateellisia toisilleen tai ettei naiselle suoda menestystä. Vähä mitään. Olen edelleen sitä mieltä että Laura Tarkalla on Laura Tarkalle liian vaativa työ, ettei se ehdi olla myös vapaalla ja viettää aikaa läheistensä kanssa. Molly ehtii ja sillä on aikaa. Molly on jees. Mollylla on satoja alaisia ja aika paljon vastuuta. 

pinata


Sitten tulee kesäkuun kuudes. Tulee meidän Tuomaksen syntymäpäivä. Vuosi vuodelta muisto on kauempana. Se tuntuu edelleen kipeänä, ja kun katson sinne kauas nousee kivun muisto kyynelinä silmiin. Muistan taas kerran olevani se äiti joka on myös menettänyt lapsen. Laitan päivityksen naamikseen, nykyään jo myös siksi että pelkään unohtavani. Pelkään turhaan, kyllä minä muistan. Muistan sen aina. Minkälainen sää silloin  oli. Muistan mitä mulla oli päällä kun itkin Fredden olkaa vasten uutisten jälkeen. Muistan sen valon ja ne tuoksut. Ei sitä unohda koskaan, ja silti päivitän, etten unohtaisi. Etten unohtaisi kolmatta poikaani. Tuomasta.

Päivää myöhemmin lähden aamulla töihin. Aikaisin. Ennen kuin kukaan herää. Lähtiessä moiskautan pusun Fredden poskelle ja onnittelen sitä. Yhdeksäntoista vuotta. Töissä yks sanoo että me ollaan oltu naimisisssa ehkä viisisataa vuotta. No melkein – yhdeksäntoista. Se on paljon. Silloin kun me mentiin naimisiin moni muisti kertoa kuinka moni avioliitto päättyy eroon. Kukaan ei muistuttanut miten moni ei pääty. Minä olen ollut Freddeni kanssa yli puolet elämästäni, ja jos ne lapsuusvuodet lasketaan pois lähennytään jo kolmea neljännestä. Tänään me juhlitaan juomalla shampanjaa ja syömällä nachoja. M meni partioon. Yhdeksääntoista vuoteen on mahtunut isompia ja pienempiä juhlia, eikä se rakkaus yhdestä arkisesta tiistai-illasta mihinkään kutistu.


Huomenna on ihan tavallinen keskiviikko.

me syödään lounasta kattoterassilla

Tunnisteet:

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...
7 kommenttia
Lue lisää