unelmahommissa?

Kevätaamuissa on parasta aamulenkki Martan kanssa. Koko maailma on vielä unessa ja silti aamun ensimmäiset auringonsäteet heijastuvat lammen pinnasta. Ilma on vielä yön jäljiltä kirpeä. Martta herättää lammella torkkuvan kanadanhanhipariskunnan ja närkästyneinä moisesta ne kaakattavat kovaäänisesti ennen kuin suuntaavat lentoon ja jonnekin toisaalle. Jäljelle jää kaksi sorsaa jotka hämmentyneinä tarkkailevat hanhien käytöstä. Sorsat jäävät, onhan Martta niille tuttu. Näitä hetkiä kaipaan talven pimeinä aamuina.

Tänä viikonloppuna olen ollut töissä – koko viikonlopun. Oikeastaan koko perhe on tehnyt mun kanssa töitä ja Kentsun palkkasin pirtelöpalkalla mun assariksi. Pieni mies kun selkeästi tuntee vetoa tähän alaan. Omasta näkökulmasta ja neitseellisellä kokemuksella tää on ihan kuin olis unelmahommissa, yhtäaikaa töissä ja kotona, töissä ja perheen kanssa. Kuin huomaamatta parille päivälle on rullaantunut aktiivista työaikaa reilusti toistakymmentä tuntia, eikä kukaan edes valita.

Lauantaina me kierrettiin asuntonäyttöjä. Seitsemän kotia, kaksi aluetta, hintaluokka $799.000-$1.025.000. Kaikki suurinpiirtein saman kokoisia ja suurin ero oli rakennusvuodessa. Ne kolme kotia joiden hinta nousi korkeammaksi olivat uudempia ja neljä kodeista oli rakennettu 80-luvulla. Kierrettiin ja katsottiin, mä tein muistiinpanoja ja kysyin Freddeltä mikä sen mielipide on. Oli mukavaa sparrata sen kanssa; a) vai b). Ottaisko sen jossa kylpyamme oli keskellä makkaria ja talossa kolme portaikkoa? Vai sen jossa oli koti neljässä tasossa, piha rinteessä ja mahtava sijainti? Entä se joka oli keskellä kivaa aluetta, mutta aika ison remontin tarpeessa? Kentsu tykkäs siitä jossa oli kylpyamme keskellä huonetta ja kierreportaat, olihan talo kuin suoraan seikkailusta.

Sunnuntaina me tehtiin sitä samaa. Tällä kertaa katsottiin aluetta jolla on ikäraja, alle 53-vuotias ei voi ostaa alueelta asuntoa, eikä asunnossa saa vakituisesti asua lapsia. Verohelpotusten myötä hintaluokka oli $415.000-$1.098.500. Alue on meidän asuinalueen kyljessä ja me kutsutaan sitä hellästi mummolaksi. Kysymys oli taas, minkä ottaisit? Ekan vai tokan? Neljännen vai viidennen? Kysymykset ryhmittelin hintaluokan mukaan. Kentsun mielestä se eka, joka oli kerrostalossa, oli mahtava – paras – vaikka omakotitalossa kasvanut lapsi vähän pohtikin mitä niitten muitten ovien takana oli. Niin oli se viimeinenkin hieno, se jossa oli parveke sisällä ja tilaa omistajan taidekokoelmalle. Fredde olisi muuttanut tokavikaan, aika hulppea mummola sekin.

Kotona virittelin nettisaitteja ja lähettelin sähköposteja. Olin töissä vaikka tuntui etten ollutkaan. Varasin viikolle kampaajan ja sovin tapaamisia sinne ja tänne. Huomenna ajattelin olla ekaa kertaa koko päivän toimistolla, ja tilailla vähän markkinointimateriaaleja.  

Ollipolli hiipii alakertaan, kiipeää syliin ja kuiskaa mun korvaan: ”Laittaisitko mulle vohveleita?” Huulille ensimmäisenä hiipivä ”en” vaihtuu hetkessä kylläksi, kukapa ei haluaisi aloittaa viikkoaan vohveleilla, eikä siinä nyt niin kauaa mene. Sekoitan taikinan raudan lämmetessä ja mies kaivaa kaapista kaiken tarpeellisen; nutellaa, hilloa, voita ja vaahterasiirappia.