etuoikeutettua elämää

No mutta mikä ihana mahtava viikko, joka sunnuntaina kruunattiin sillä että napsautin ilmastoinnin käyntiin katkaisijasta auringon kuumottaessa talonsivustaa. Yhteen viikkoon mahtui lasten kevätflunssaa – melkoinen räkis olikin – töitä ja koulutuksia, siihen sai sovitettua hyväntekeväisyysgaalaa, luokkaretken Tättiksen kanssa ja kansainvälisyysteemaa koulun iltatilasuudessa, sadetta ja auringonpaistetta niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin, enemmän aurinkoa kuin sadetta.

Joskus töissä ehtii lukemaan kirjaa.

Torstaina mietin taas kerran miten huikeeta on saada asua yhteisössä joka on niin kauniin monenkirjava, ja miten hauskaa oli päästä edustamaan omaa maataan ensimmäistä kertaa yhdessä toisen suomalaisperheen kanssa. Oma ote nykysuomeen kun on aika etäinen ja nolostuen huomasin miten hirvittävän vähän meidän lapset lopulta tietää Suomesta ja suomalaisuudesta Tättiksen värittäessä paperisia lippuja ruotsin väreihin.

Koulun jumppasali oli pakattu täyteen, 24 maata monimuotoisine kulttuureineen, jo pelkästään kolmikon luokilla on pitkälti toista kymmentä kansalaisuutta ja kulttuuria edustettuina. Siinä me oltiin tiiviisti Thaimaan ja Kreikan välissä, hillityt raikkaat suomalaiset Kreikkalaisten levitellessä ympärilleen silkkikukkasia, paperisilppua ja nauhanpätkiä hälinän säestämänä. Aito Kreikkalainen isoäiti torkkui penkillä kuin aurinkoiselta talonseinustalta poimittuna. Vappumunkkien, mokkapalojen ja Fazerin suklaan lisäksi suomalainen koulutus kiinnosti ihmisiä kaikkialta maailmasta ja illan kysymys olikin; miksi suomalainen koulu on niin menestynyt? Meidän vastaus siihen oli tasa-arvoisuus, se että kaikilla on periaatteessa yhtäläinen mahdollisuus samantasoiseen koulutukseen. Yhdysvalloissa alueelliset erot ovat suuria ja perusopintojen jälkeen koulutus kallista. Monessa muussa maassa jo perusopetuksen hinta karsii osallistujat harvoihin etuoikeutettuihin.

Kolmasluokkalaiset päättävät yhteiskuntaopin, maantieteen ja historian opinnot tänne länsirannikolle. Kouluvuosi alkoi itärannikon pohjoisista osavaltioista, edeten vuoden aikana läpi kaikkien 50:nen osavaltion tutustuen pääkaupunkeihin, ruokaperintesiin, teollisuuteen, monumentteihin ja historiaan. Kierroksen huipensi kouluretki Seattlen maailmannäyttelyn vetonaulaan ja meidän maamerkkiin Space Needle:een. Mä tietenkin olin lapsekkaan innoissani siitä että sain matkustaa koulubussilla kaupunkiin aika monen pitäessä mua vissiin vähintäänkin höyrähtäneenä, kuka nyt haluaa matkustaa kymmenien lasten kanssa kuumana päivänä ilmastoimattomassa bussissa – mä haluan. Koska se on keltainen, eikä mulla ollut lapsena koulubussia.

Perjantaina pääsin – joo pääsin, viimeinkin – lähikontaktiin karhun kanssa. Tähän asti olen nähnyt naapuruston karhuja auton ikkunasta tai muitten valokuvissa. Mutta tällä kertaa suuremmanpuoleinen karhuherra lönkötteli iltapäiväauringossa meidän etupihan poikki metsään, ja mä tietysti juoksin kameran kanssa sen perässä. Yleensä nää meidän nallet on pieniä, sellaisia vajaa parisataakiloisia, mutta tää tyyppi, tää olis varmasti ollut seisomakorkeudeltaan reilusti päälle kaksimetrinen ja veikkaan että painoakin oli päälle kolmesataa. Taas kerran huokailin ooh ja aah, ja mietin että miten etuoikeutettu on ihminen kun sen pihalla kävelee karhut ja ilvekset.

Lauantai-iltana en ollut ravintolassa vaan golfklubilla keräämässä rahaa lastensairaalalle. Rahaa tarvitaan tukemaan perheitä joiden vakuutus ei syystä tai toisesta maksa lapsen tarvitsemaa hoitoa, joko hoidon kokeellisuuden takia tai muista syistä. Viime vuonna hyväntekeväisyysvaroin korvattiin hoitoa $125.000.000 edestä, ja ei, siinä ei ole pilkkuvirhettä, summa tosiaan oli satakaksikymmentäviisimiljoonaa. Niinpä tänäkin iltana seurasin miten viini ja puheet höllensivät kukkaronnyörejä ja yhtäkkiä kymppitonni tuntui olevan monelle pieni raha, ja lopulta huutokaupassa itselleen lahjakorttipaketin huutanut lahjoitti pakettinsa syöpäsairaan lapsen perheelle. Itse olen hyväntekeväisyysnoviisi ja moneen muuhun verrattuna se mitä me tehdään on pelkkää nappikauppaa, mutta hyväntekeväisyys on iso osa tätä kulttuuria ja on paljon perheitä jotka ovat mukana filantropiassa sangen monimuotoisesti ollen mukana järjestämässä näitä tilaisuuksia ja lahjoittamassa suuriakin summia niin lastensairaalalle, koulutukselle kuin monelle, monelle muullekin.