Siirry pääsisältöön

levon hetki nyt lyö, tai sit ei

Aamuisin ollaan monesti sumussa ihan kirjaimellisesti. 


Kello on jotakin kahden jälkeen aamuyöstä, en katso enää kelloa, enää ei tarvitse, eikä sillä ei ole edes mitään väliä sillä tiedän että peli on menetetty kun lastenhuoneesta kuuluu kolmannen kerran tunnin sisään: ”mammaaa...” Nousen ja kävelen käytävää lastenhuoneeseen. Jo mun askeleet hiljentää huutajan ja pian olen sängyn vieressä silittelemässä. Hetkessä se nukkuu taas, herätäkseen ennen kuin olen ehtinyt nukahtaa, tai ehkä hetkeä sen jälkeen kun olen vaipunut uneen. Seuraavalla kerralla luovutan. Vastoin kaikkia päätöksiä, sopimuksia ja suunnitelmia kävelen hakemaan lastenhuoneesta tyynyn ja peiton, nostan yläsängyn huutelijan lattialle ja kuiskaan että mennään. Olen onnekas ja se nukahtaa meidän, kahden turvallisen aikuisen väliin, mutta meidän aikuisten uni on nyt täynnä potkivaa ja pyörivää, hikistä poikaa. Huonona yönä ne se havahtuu edelleen monta kertaa tunnissa vain muistaakseen että se on jo turvassa. Aamulla kaikkia väsyttää. Muistutan enemmän persiilleen ammuttua karhua kuin äitiä, sanon sanoja jotka haluaisin ottaa takaisin ja puoleen päivään mennessä olen kääntynyt kahvin lisäksi päänsärkylääkepurkin puoleen. Illalla jännittää, nukutaanko tänä yönä?

Valvomista pidetään itsestäänselvänä asiana pienten lasten kanssa, mutta missään ei kukaan tunnu puhuvan isomman lapsen univaikeuksista, siitä kun koko perhe jännittää jo illalla miten yö menee ja jokainen nukuttu yö tuntuu lottovoitolta. Niitäkin on, siis nukuttuja öitä,  mutta harvakseltaan. Jotenkin mystisesti yöheräämiset tuntuvat katoavan ihmisten puheista viimeistään kolmannen ikävuoden jälkeen, ei meillä vaan.

Geokätköilemässä kolmikon kanssa lähimetsässä.


Yhdeksän vuotta, kuusi kuukautta ja kaksikymmentäneljä yötä on meidän sängyssä ollut ainakin yksi vieras, toisinaan useampi. Joskus toinen meistä on jakanut sängyn lapsen kanssa suodakseen toiselle kokonaisen yön. Vuosia meillä oli pinnasängyn patja lakanoineen meidän sängyn alla. Se oli helppoa nykäistä sieltä esiin kun isossa sängyssä loppui tila. Nyt ne ei enää mahdu sille patjalle. Tättiksellä on mittaa lähemmäs 150cm, ja on siis jo hyvinkin pienen aikuisen kokoinen, meidän nykyinen vakkarivieras on miltei 130 senttinen sekin. Niitä ei siis enää napata kainaloon ihon tosta noin vaan.

Tättiksen univaikeuksia hoidettiin melatoniinilla ja lopulta unilääkkein. Nykyään neiti hoitaa itseään kylpemällä viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa. Kuuma kylpy tuntuu rauhoittavan levottomat jalat ja noin keskimäärin meillä on ihan hyvin nukkuva tytär. Martta nukkuu Tättiksen kanssa, makaa tytön päällä tuoden turvaa. Tähän ollaan kuitenkin saavuttu vasta tänä syksynä, yli yhdeksän vuoden valvomisten jälkeen.



Mutta, mutta, jos veljensä seuraa sisaren jalanjäljissä on meillä vielä reilut kaksi vuotta jäljellä unettomia öitä. Sillä erotuksella että lääkärin määrätessä sille sen saman unilääkkeen kuin siskolle, ottivat pienen miehen toisin rakennetut aivot lääkkestä vauhtia unihiekan sijaan, ja yhden yön verran meillä oli sangen vilkas pilviveikko. Valvottuaan koko yön – oikeesti koko yön – se muisteli aamulla iloisena mitä kaikkea se näkikään yön aikana ja totesi lopulta että ei ollut hyvä lääke, no ei ollut joo. Ollaan siis takaisin lähtöruudussa. Tilanteessa jossa nukutaan keskimäärin iltayhdeksästä aamukahteen. Sen jälkeen alkaa suuri tuntematon ja yön arpajaiset. A) lapsi nukkuu aamuun asti B) lapsi herää kahdesta eteenpäin aamuun asti 15-30 minuutin välein C) lapsi nukahtaa meidän väliin mutta levoton uni huonontaa aikuisten unta. On aamuja joina peiliin tuijottaa yhtä harmaana niin lapsi kuin sen äitikin.




Seuraava askel on lähete uniapneatutkimuksiin – lapselle. Josko kita- ja/tai nielurisojen poisto rauhoittaisi meidän öitä? Unettomuus näkyy lisääntyneinä keskittymisvaikeuksina koulussa ja sen myötä arvosanoina jotka eivät vastaa lapsen todellista kapasiteettia. Kolmipäiväinen viikonloppu otetaan ilolla vastaan, saahan ainakin aamusta ottaa takaisin menetettyä yöunta.


Kommentit

  1. Kylläpä kuulostaa tutulta, paitsi että meidän 8-vuotiaalla ei tuota vaihtoehtoa A (nukkuu aamuun asti) ole ollenkaan. Lapsi ei ole syntymänsä jälkeen nukkunut yhden yhtä kokonaista levollista yötä. Eikä siis myöskään äiti... Voimia!

    VastaaPoista
  2. Voimia myös sinne! Tättis ei enää herätä meitä ja on monesti valvonut yön meidän tietämättä. Yritän vannottaa että tulee ja herättää...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...