Siirry pääsisältöön

i love you more!

 


Luen vuosien takaisen ystävän, sen saman korttelin kakaran ja koulutoverin kirjoitusta lähestyvästä ensimmäisestä äitienpäivästä, ja palaan taas kerran muistoissani siihen omaan ensimmäiseen äitienpäivään, niihin maljakossa nuokkuviin tulppaaneihin ja lounaaseen ravintolassa. Palaan tähän hetkeen ennen jokaista äitienpäivää, siihen tunteeseen etten oikeastaan kuulunut joukkoon, sillä eihän se muutaman viikon ikäinen tyyppi jonka raivokasta itkua olin jo oppinut odottamaan kauhunsekaisin tuntein, oikeuttanut minua istumaan siinä, edessäni lasi kuohuviiniä ja yllä mekko jonka rintamusta koristivat jo maitotahrat. Rautakaupassa olin loukkaantunut kun minulle ei ojennettu punaista ruusua kuten niille äideille jotka näyttivät enemmän äideiltä - kai.

 

Sitä ensimmäistä äitienpäivää on seurannut pitkälti toistakymmentä uutta. Ensin yhden lapsen äitinä ja sitten kolmen. On ollut äitienpäiviä kun koko päivä oli yhtä fiaskoa ja kyyneleet kaukana onnensellaisista, sellaisia jotka olivat jotenkin lempeitä ja hitaita, ja sekoitus arkea ja juhlaa. Yhtään kiiltokuvankaunista äitienpäivää en ole saanut eikä sellaisia taida ihan oikeasti ollakaan, ei ainakaan meillä, ei ainakaan kolmen lapsen perheessä. Sitäpaitsi se ihan oikea äitienpäivä asuu jossakin muualla kuin toukokuun toisessa sunnuntaissa vaikka sinä yhtenä päivänä saankin aivan erityisellä huolella kirjoitetut kortit, paketoidut lahjat ja jos oikein lykästää niin jonkun toisen tekemän aamiaisen. On kohtuutonta vaatia seesteistä hiljaisuutta päivänä joka on lapsen ja vielä teininkin silmissä niin täynnä latausta että se tihkuu reunoistakin. Odotuksista syntyy jännitteitä,  jännitteistä riitaa ja rosoisuutta. On ollut äitienpäivä kun uhkasin että peruutan koko p***kan seuraavalta vuodelta ja sekin kun pikkumaisesti naisten kanssa vatvottiin mitä kaikkea äitienpäivänä ei tapahtunut, niitä lausumattomia toiveita ja vaatimuksia jotka jonkun muun olisi pitänyt ajatuksista osata lukea.




 

Minun äitienpäiväni löytyy toukokuisen sunnuntaiteatterin ulkopuolelta, jostakin muualta kuin sosiaalisen median nokittelusta ja ruusunpunaisista kuvista. Kyllä minä ne kukat ja kakut, kortit ja yhdessä valitut lahjatkin otan, mutta ihan oikea äitienpäivä on se korvaan kuiskattu rakkaudentunnustus, unentuoksuinen lapsi kainalossa, juttuhetki autossa kahdestaan, se on lautapeli ja pöydän kulmalle vaivihkaa ilmestynyt tölkki ananaksenmakuista kivennäisvettä - sitä mistä erityisesti pidän.

 

Kolme tärkeintä asiaa maailmassa, ne jotka ohittavat ihan kaiken. Mun tyypit. On maailman parasta olla teidän äiti. I love you more.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...