Siirry pääsisältöön

tervetuloa maailmaan - onnea uusi elämä


Kaksi ystävää on saaneet kokea tällä viikolla syntymän ihmeen, kolmas ystävä saa oman ihmeensä viikon päästä ja neljäs vähän myöhemmin. Sitä on liikkeellä... uusia vauvoja. Yhdestä haaveiltiin kai tavallaan jo ennen edellisten syntymää. Toista odotettiin kauan. Liian kauan, liian monen kipeän muiston siivittämänä, niin kipeän ettei tämän onnen jaksanut uskoa olevan koskaan oikeasti täällä. Kolmatta näistä ihmeistä harkittiin ja puntaroitiin kauan ja se neljäs on jatkumo, odotettu ja rakas jatkumo.

Olen iloinen jokaisesta näistä lapsesta. Ne on rakkaita, ne on odotettuja, ne on haaveitten täyttymyksiä ja suuren surun karkoittajia. Tärkeitä, ihania ja täydellisiä. Tyttöjä ja poikia. Kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Iloitsen siis sen synnyttäneen äidin rinnalla. Olen onnellinen onnellisesta ja hyvin sujuvasta odotuksesta, ihan tosissani onnellinen.

Aamulla mietin asiaa... mietin miltä musta tuntuis jos joku näistä uusista ihmisistä oliskin tullut meille. Mitä ajattelisin, miltä se tuntuis? Viimeaikoina olen toistuvasti nähnyt unessa olevani raskaana tai juuri synnyttäneeni. Niissä unissa olen lähinnä hämmentynyt – eihän tässä näin pitänyt käydä, eihän mulla ole kohtuakaan. Olen kuitenkin valmis ottamaan lapsen vastaan, onhan lapsi se lahjoista suurin.

Tosielämässä ajatus tuntuu ahdistavalta. Olen vilpittömän onnellinen siitä, ettei se ole kertakaikkiaan mahdollista. Ajatus siitä että juuri kun näen tunnelin päässä valoa, ja näen sen valon riittävän selkeästi tietääkseni että se oikeasti on tunnelin suu eikä juna, joku työntäiskin mut takaisin tunnelliin on suorastaan karmaiseva. Mä en halua enää takaisin siihen aikaan, mä en tosissani haluais astua takaisin siihen maailmaan... itkua, unettomia öitä, jatkuvaa syöttämistä, maitoa, soseita, vaippoja, kakkaa kainaloihin asti. Mä en halua lisää lapsia. Mä en halua enää. Onneksi ei tarvitse. Elämästä on viimeinkin tullut edes vähän helpompaa. Ne jaksaa kävellä, ne osaa syödä itse, ne puhuu ja ymmärtää, niistä tulee päivä päivältä omatoimisempia. Ajattelisin ehkä toisin jos oltais päästy helpommalla. Jos ei olis erityistarpeita. Jos ei oltais saatu useampaa kerralla.

Mä en pidä vauvoista. Jos ihan rehellinen olen, niin tunnustan etten ylipäätään pidä lapsista, paitsi omistani. Muitten lapset on nenäkkäitä ja tahmeita – siis tahmeita jostakin mitä ne on syöneet. Useimmat puhuu liikaa tai sit mulla ei oo aavistustakaan mitä niille pitäis sanoa. Mitäköhän ajattelin siiloin kun hakeuduin opiskelemaan lastentarhanopettajaksi? En kai oikeestaan mitään. Ei ihme etten koskaan oo tehnyt sitä työtä. Omista lapsista tulee päivä päivältä hauskempia, meidän perhelääkäriä lainatakseni ”viihdyttäviä”. Niitten jutut on huikeita, ja tuskin ne ainakaan huonommiksi menee...

Onnea siis jokaisesta uudesta elämästä ja tulevasta uudesta elämästä. Onneksi meidän ei enää tarvitse mennä läpi siitä myllystä.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna5. toukokuuta 2013 klo 11.02

    Ihanat kamalat ihanankamalat ajatukset;)

    Mäkin oon suloisten vauvakuvien lomassa miettinyt sitä, että meidän lapsiluku on täynnä. Mulla on kolme lasta (ihan niin kuin halusinkin) ja ne nuorimmatkin on jo kolme.

    Viimeksi tänään lapsetkin juttelivat, että "missä meidän vauva" on ja esikoinen mietti, et "olis se kyllä aika rankkaa (hänellä), kun joutuisi laittamaan neljä murokulhoa aamulla:D

    Ja sit aina sunnuntaisin luen Hesarin perheuutisista vauvailmoituksia ja ihailen kauniita nimiä ja ihmettelen omasta mielestäni vähemmän ihania.

    Onhan tää nyt helppoa, tänäänkin Hoplopissa mä välillä jo ISTUIN ja kolmikko painoi ympäriinsä.

    Mutta. Joku sisällä kuitenkin kuiskii, et muistanko miltä vauva tuoksuu, kuinka sileä pikkuinen poski on ja ja ja. Ja mä mietin, et olisko se neljäs tyttö, vai poika. Ja olisko se minkälainen tuhisija, meniskö se siinä porukan jatkeena. (ei todellakaan...)

    Viimeksi perjantaina, kun tuli tieto, että pienten puoli lopetetaan päiväkodista tulin siihen tulokseen, että meidän lapsiluku on nyt tässä. Ja sit taas tuli mieleen, miehen pitäisi lähteä ulkomaille ja siellähän olis kätevää olla vauvan kanssa, kun muut olis jo koulussa.

    No meni niin tai näin. Mä en ole vielä ihan satavarma. Ja aina kun nään ihania vauvakuvia (joissa vauvat ei huuda, pulauta, kakkaa tms.) on vaan suloisia ja kauniita ja ihania... mä mietin, et mitä jos...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa6. toukokuuta 2013 klo 8.30

      Siitä sitten vaan sitä iltatähteä... tavallaan on aika vapauttavaa kun ei enää ole minkäänlaista vauvankaipuuta vaan ainoastaan se helpotus siitä ettei itsellä enää ole.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...
7 kommenttia
Lue lisää