ehtoollisella ja sunnuntaipuuhaa

Kello tulee pian kahdeksan illalla. M leikkii junilla omassa huoneessaan ja kuulen edelleen jannujen bileet. Ehdin ekaa kertaa istumaan alas – siis yksikseni. Kyllähän tänään on istuttu... autossa, kirkossa M:n kanssa, ulkona lasten kanssa samalla neuloen, Mojiton voimalla L:n kanssa lämpimässä iltapäivässä.

Kaiken sen istumisen välissä on avustettu ehtoollisen jakamisessa kirkossa. On vaikuttavaa pitää sitä tarjotinta käsissään, tarjota ehtoollista. On rukoiltu lapsi sylissä hyväillen hiljaa sen ihan liian selvästi tuntuvaa selkärankaa. Rukoiltu se suuri rukous, se missä pyydetään vahvuutta ja taitoa kasvattaa omaa lasta. Se missä pyydetään luottamusta siihen että elämä kantaa ja asiat järjestyy ja sitten vielä suojelusta ja varjelusta kaikille kolmelle.

Ja sitten kaiken sen istumisen välissä on siivottu lasten vaatehuoneet – käyty jokainen vaate läpi ja lajiteltu roskat-kierrätettävät-myytävät-lahjoitettavat, laitettu ruokaa, lajiteltu sukkia, saatu K:n uusi matkatutu valmiiksi, pesty pyykkiä, vaihdettu lakanat, käyty Koiran kanssa syvällä kesäisen metsän siimeksessä. Karsittu tappajatomaattia ja karsittu samalla myös vähän pikkurilliä. Kurkittu tulevia kurkkuja ja nyt istun tässä, kaikessa rauhassa. Vielä on edessä päivällisen kokkaileminen meille aikuisille... Ihan viimeiseksi – sitten sängyssä - ajattelin nautiskella katsomalla viimeisen jakson Downton Abbeyä. Hartaudella ja suurella nautinnolla. Ehkä vähän suklaata myös.

Mä katson sitä samaa lasta kun L antaa sen valita iltapalakseen ihan mitä tahansa mitä meillä on - syötyään koko päivänä neljänneksen bagelista ja yhden "mehujään" - se valitsee tikkarin. L houkuttelee sen liittämään tikkarin kaveriksi proteiinipatukan.