mökkihöperyyttä ilmassa

Me ollaan kotona. Koko viikko. Kotona. M nyt pysyy paikallaan kun ymmärtää ettei muutakaan voi, mutta noi kaks muuta... Mä yritän siis pitää kahta kolmevuotiasta, tervettä ja energistä lasta nahoissaan neljän seinän sisällä keskellä kauneinta kesää. M ymmärtää koska se ajattelee loogisesti ja kun sille näyttää kuvasta ja kertoo mitä kiipeily, juokseminen, hyppinen ja loikkiminen tekee verenpaineelle ja niille haavoille siellä kurkussa ja miten on mahdollista että ne haavat aukeaa ja alkaa vuotamaan. M siis pysyy paikallaan, pojat ei kai pysyis paikallaan edes köyttämällä, nippusitein tai jeesusteipillä. Poikia ei ole luotu pysymään paikallaan. 

Me katsotaan kohtalaisen loputtomasti telkkaria, pelataan bingoa, rakennetaan junarataa ja pidetään autokilpailuja. Me siivotaan kesämarsun häkkiä ja mä yritän estää kolmikkoa pahoinpitelemästä eruukkiparkaa hengiltä. Mä viikkaan pyykkejä ja ne pyykit on vuori – myös poikien mielestä – ja se pyykkitulivuori purkautuu ja sit mä viikkaan ne pyykit uudelleen. Aina välillä joku huutaa mua pyyhkimään ja sit ne taas tappelee. Me muovaillaan muovailuvahasta ja piirretään ja askarrellaan. K:lle ei voi antaa saksia eikä oikeastaan kynääkään. Me askarrellaan ja piirretään M:n ja O:n kanssa. Tänään on maanantai. Me ollaan kotona koko viikko. Ois pitänyt ostaa halpaa viiniä. 

M on edennyt mehujäästä ja jätskistä juustonaksuihin

mä neulon M:lle sellaista muodikasta pipoa

eilen K pääsi päästelemään höyryjä metsään mun kanssa... jätkähän käytännössä juoksi kolmisen kilometriä

pieni suuri K ja suuret saniaiset