mitä syötäis?

Seuraan pienimuotoisen ahdistuksen vallassa ateriasuunnittelua blogeissa. Epäilemättä se olis järkevää ja taloudellistakin, mut musta ei vaan ole siihen. Ajatus tuntuu ahdistavalta, eikä tästä mun laumastakaan kyllä ole siihen. Vain yksi asia toistuu meillä säännöllisesti, ja se on pizzaperjantai. Eikä sekään nyt oo tärkeetä jos ei perjantaina tee mieli pizzaa, syödään jotakin muuta. Lauantaina ostettiin muutama kilo jauhelihaa koska meillä on menossa jokavuotinen ruokakulujen kurinpalautus ja siitä on helpointa suoriutua jauhelihan ja kanan avulla. Tällä viikolla meillä on syöty:

Maanantaina - jättirapupastaa

Tiistaina – pieniä lihamurekkeita, ruskeaa pilahviriisiä, maissia ja omia tomaatteja

Keskiviikkona – hampurilaisia kotigrillistä, väliin pihvi, juustoa, salaattia, tomaattia ja avokadoviipaleita

Torstaina – niitä samoja pieniä lihamurekkeita, sitä samaa riisiä ja salaattia, valituksen säestämänä

Perjantaina –sipulipekonipizzaa vihreillä chileillä

Lauantaina – teriyaki kanaa ja halloumia grillissä, salaattia ja tomaattia

Sunnuntaista ei vielä oo tietoo, eikä sen puoleen tulevasta viikosta saati sitä seuraavista. Paitsi et Fredde sanoi haluavansa meksikolaista ja M haluaa jauhelihakastiketta. Pienet lihamurekkeet tehdään muffinssipannulla ja ne on sellaisia just passeleita, muutaman lihapullan kokoisia.

Ystävältä sain kutsun jollekin aterianvalmistelukutsusysteemikutsuille. Ideana et illan aikana on pakattu kahden viikon ruuat pakastevalmiina minigrippusseihin. Mä niin tiedän et nää ruuat jäis meillä tekemään hidasta kuolemaa arkkupakastimen uumeniin. Sitäpaitsi maidottomalle perheelle tässä olis muutenkin ollut turhaa soveltamista.

Mun ruuanlaittaminen on impulsiivista. Sen lisäksi että se varmaan ainakin jollakin tasolla saattaa olla epätaloudellista, se vie ainakin enemmän aikaa ja vaivaa kuin sen etukäteen suunnitellun ruokalaistan toteuttaminen tai valmiin ateriapaketin kaivaminen pakastimesta. Me käydään kaupassa melkein päivittäin, ja vaikka lihat ja pastat ja riisit onkin omasta takaa niin kaupasta haetaan sit ne asiat jotka tekee ruuasta just sitä mitä syödään, vihanneksia, hedelmiä, yrttejä... Olishan se järkevämpää syödä maanantaina ja keskiviikkona aina samaa ja tiistaina ja torstaina toista samaa. Keittäminen rajoittuis maanantaille ja tiistaille.  Mut aina kun mä yritän tätä, huomaan lopulta poistavani jääkaapista muumioituneita keskiviikko- ja torstairuokia, koska kukaan ei halunnutkaan syödä niitä – en edes minä itse.

On mulla niitäkin päiviä kuin hakkaan kuvainnollisesti päätä pöydänkulmaan ja mietin miksi päivällistä pitää syödä jokainen päivä. Sellaisena päivänä en tiedä mitä laittaisin, eikä Freddekään tiedä mitä se haluaa syödä. Sellaisena päivänä keittäminen on tylsää. Sellaisena päivänä kaivan pakkasesta sen säkillisen onnellisen kanan luomunugetteja, niitä joissa ei ole maitoa, eikä vehnää, eikä sitä kanaa ole jauhettu sellaiseksi vaaleanpunaiseksi tahnaksi. Sellaisena päivänä lauma syö eineksiä. Sellaisena päivänä niitten nuggettien lisukkeena on tuoreita vihanneksia ja hedelmiä ja Fredde ja mä syödään jotain helppoa ja nopeeta. Tai ehkä me mennään ravintolaan, koko perhe.

Mutta periaatteessa mä tykkään laittaa ruokaa ja suuri osa siitä tykkäämisestä on luovuutta ja impulsiivisuutta. Me syödään sitä mitä mä just tänään haluan laittaa enkä mä tiedä haluanko mä tänään kaivaa pakastimesta aterian minigrippussiin pakattuna, saati et katsoisin ruokalistasta mitä mun pitää keittää.

Fredde kulkee ohi ja katsoo listaa. Se ei halua tänään kanaa, ja hetken innoittamana se päättää siivota meidän pikkupakastimen. Sieltä löytyy muunmuassa pakastettuja ilmapalloja, kumihanskoja ja sukkia - koska lauma - muutama hitaasti menehtynyt määrittelemätön pussukka, melkein syötyjä jäätelöitä, koiranruokaa vaikkei meillä edes ole koiraa... löytyy sieltä ihan järkeviäkin asioita.