Mulla oli jonkinlainen harhakuvitelma siitä et sitku
lapset on koulussa mulla on kaikki päivät aikaa istua kirjoittamassa.
Käytännössä nyt kun ne lapsen on siellä koulussa, päivät hurahtaa ohitse
vilauksessa ja huomaan etten taaskaan ole ehtinyt edes istahtaa koneen ääreen.
Kirjoittamisen sijaan nautiskelen aamukahvista ystävän
kanssa ja unohdun juttelemaan useammaksi tunniksi. Ajelen aurinkoisessa
päivässä avoautolla tukan hulmutessa tuulessa ja musiikin pauhatessa. Kukaan ei
riitele takapenkillä. Mulla ei edes ole takapenkkiä. Kaupassa hymyilen
rohkaisevasti sille äidille joka taistelee jälkikasvunsa kanssa. Omat ostokseni
teen nopeasti ja keskeytyksettä. Ehdin miettimään mitä ostan enkä unohda
mitään. Pysähdyn haistelemaan saippuoita ja ehdin vaihtamaan kuulumiset kassan
kanssa.
Iltapäivän virittelen koiraportteja, pesen pyykkiä ja
käyn lenkillä. Meillä on siistimpää kuin aikoihin. Tiskikone on aina tyhjennetty,
pyykit viikattu ja pyykkikori tyhjä. Metsässä taputtelen aina välillä käsiä ja
säikähdän vastaantulevaa koiraa. Sen koiran omistajalle naurahdan että
silmänräpäyksen ajan luulin koiraa karhuksi, olenhan metsässä yksin ja siis
myös kohtalaisen hiljaa.
Ennen neljää haen lauman bussilta. M kiukkuaa, O on
saanut maalata ja K:lla oli muuten vaan kivaa. K arvelee bussitädin olevan noita; “There is something
fishy about the bus driver. I think she might be a witch.” Muistutan
että on parempi olla sanomatta sitä bussitädille, mutta myönnän olevani samaa
mieltä. Kotona me syödään välipalaa ja tehdään M:n kanssa lukuläksyt. Posti on
tuonut sille ajastimen. Fredde tekee päivälliseksi nachoja.
 |
| lukuläksyt |
Illalla autan kirkolla valmistelemaan perjantain
naistentapahtumaa. M istuu syrjemmällä tablettinsa kanssa. Se on taas kiinni
mussa. Laitan muistikirjan väliin yhteystietokortin ja kannen päälle illan
ohjelman. Jill sitoo ne nipuksi tyllinpätkällä ja me jutellaan. Me jutellaan
autismista. Me jutellaan meidän lapsista. Nikki yhtyy keskusteluun. Nikkin
teini-ikäinen tytär on vähän kuin M - HFA. Tarkoituksella tai tarkoituksetta
saman pöydän ääreen osuu kolme toisilleen tuntematonta tai puolituttua naista,
kaikki erityislasten vanhempia. Me puhutaan hiljaa koska niillä pienillä
padoilla tablettiensa kanssa on korvat.
Kerron niille meidän bussitädistä. Kerron siitäkin miten bussitäti
eilen pysäköi bussinsa keskelle risteystä, astui ulos bussista ja järjesti
lapset jonoon haluamallaan tavalla, meidän vanhempien tyytyessä statistin
asemaan. Sama muuten toistui tänään. Naurahdin niille, että saa nähdä kuinka
kauan se jaksaa tehdä näin, me pysäkillä seisovat vanhemmat kun kuitenkin
mieluummin pidetään omamme yhdessä nipussa sen sijaan että ne eroteltaisiin
bussitädille valmiiksi. Miten mä seisoisin siellä jonossa yhtäaikaa M:n ja K:n
kanssa jos ne ei saa seistä samassa kohdassa, tai miten naapurin Janet
jakautuisi Kinderinsä ja viidesluokkalaisensa välille, kumpikin kun haluaa
seistä äitinsä kanssa pysäkillä. Kun bussitäti on saanut lapset haluaamaansa
järjestykseen se palaa bussiin ja nimeää niille istuinpaikat. Katsoin kuinka se
sijoitti pienen intialaispojan kahden pitkän viidesluokkalaisen tytön väliin.
Tyttöjä kikatutti kun ne ensin oli toipuneet epäuskostaan; ”Siis oikeesti?
Väliin?” Poika vaikutti epätoivoiselta ahtautuessaan käytännössä näitten kahden
syliin.
Kotona istahdan juttelemaan Fredden kanssa. Lauma asettuu
yläkerrassa nukkumaan ja mä avaan oluen. Lauantaina tulee Martta.
Kommentit
Lähetä kommentti