Siirry pääsisältöön

all labs matter

Koko klinikka kuuntelee kun meidän puhelintyyppi Tanya tekee uuden potilaan sisäänottohaastattelua. Ei me yleensä kuunnella, tai mä joskus puolella korvalla kun se puhuu mua koskettavista asioista kuvantamisesta, lähetteistä tai lääkityksistä. Tällä kertaa meitä seisoi siinä Tanyan työhuoneen ulkopuolella useampi... Siinä vaiheessa kun me oltiin keräännytty siihen supisemaan oli keskustelu toistunut jo useampaan kertaan, ja se meni jotenkin tähän tyyliin (toki, me kuultiin vain toinen puoli puhelusta, eikä edes tiedetä oliko soittaja mies vai nainen, minkä ikäinen ja mistä):

-Dr Agrawal on intialainen.
-Dr Copeland on kaukaasialainen. Olisko Dr Copeland hyvä.
-Kaukaasialainen on sama kuin valkoihoinen.
-Ymmärrän että haluat valkoihoisen lääkärin. Dr Copeland on valkoihoinen.

Jos soittaja on amerikkalainen, soittaja epäilemättä kuulee että Tanya ei ole valkoinen. Tanya on musta. En tiedä tietääkö soittaja että langan toisessa päässä ei ole kaukaasialainen henkilö. Dr Copelandin sairaanhoitaja on Taiwanista ja assari Kamputseasta. Mitenköhän se sopii soittajalle. Entä se että vastaanotto on Sudanista, koordinaattori kyllä joo valkoihoinen, mutta se on Suomesta. Testausteknikko on Afganistanista. Olis varmaan pitänyt sanoa että sen lisäksi että meidän klinikka on kirjaimellisesti värikäs; keskimääräistä värikkäämpi, on klinikan henkilökunnasta kolme myös avoimesti homoseksuaaleja – kaksi niistä on vielä ihan lääkäreitäkin.

Pitäis varmaan ohjata tyyppi hoitoon jonnekin muualle. Kukaan meistä ringissä seisojista ei usko että tämä on oikea paikka soittajalle. 


Mun omalääkäri on intialainen. Kardiologi on tsekki. Allergiaspesialisti oli Koreasta. Sitä kenen kanssa ne on parisuhteessa en tiedä. Se hammaslääkäri silloin joskus, se joka oli Taiwanista jonka puheesta en ymmärtänyt sanaakaan. Se oli vähän ongelmallista. Lähinnä koska potilaan on kuitenkin tärkeää ymmärtää mitä lääkäri puhuu. Seuraava hammaslääkäri oli kiinalainen. Sillä minkä värinen lääkäri on tai kenen kanssa se sekstaa, sillä ei pitäis olla tuon taivaallisen merkitystä. 


Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...