Siirry pääsisältöön

euroserkku



Minkä rotujen sekoitus teidän koira on? Kysymys kuulostaa varmasti kummalta suomalaisesta lukijasta, onhan Martta labbis, suomen suosituin koirarotu. Kuka nyt ei labbista tunne, kaikkihan sen tietää... sellainen lempeä sählääjä, opaskoira, poliisikoira, perhekoira, metsästyskoira. Labbiksen tietää nekin, joilla ei ole koiraa, ne joita koirat ei edes kiinnosta. Meiltä on kuitenkin useampaan otteeseen kysytty onko se kääpiökokoinen tai minkä rotuinen se on tai muuten vaan ihailtu uudenlaista koirarotua. Epäuskoisena moni pudistelee päätään, kun kerron että vaikka se on pentu, on se kuitenkin ihan täysikasvuinen miltei vuodenvanhana.



Antakaas kun selitän.  Ensinnäkin rotukoirat on täällä jonkinlainen hifistelijöitten harvinainen harrastus. On jopa ihmisiä joiden mielestä moinen hirvitys kuin koirien jalostus pitäisi kieltää epäeettisenä. Siis että koiralle valitaan valmiiksi puoliso, eikä siltä edes kysytä haluaako se lapsia, ja onhan ihmisettömiä koiria maailma väärällään. Ja sit joku hullu vielä maksaakin koirasta. Meillä töissä kuuntelin korvat punaisena kun kolleega vaahtosi että häneltä oli joku kehdannut pyytää viittä sataa koiranpennusta, ajatelkaa $500. Hänen mielestää hyvästä pennusta voi maksaa korkeintaan kaksi satasta. Me maksettiin Martasta kaksi satasta jo kauan ennen kuin se oli edes syntynyt – varausmaksua.



Täällä pohjoisnurkalla koirat jaetaan karkeasti muutamaan ”rotuun”. On lab. Lab on sellainen valtava sileäkarvainen koira, musta ruskea tai keltainen. On blue heeler. Koira joka on tehty paimentamaan, ja jossa saattaa jopa ihan oikeasti olla vähän australianpaimenkoiraa. On terrier. Terrieri on vähän pienempi, karkeakarvainen, kihartuvaturkkinen koira. Se voi olla minkä värinen tahansa. Neljäs rotu on käsilaukkukoira, sellainen pieni taskukokoinen räksytin, joka vie lähestyjältä sormet mennessään. Kaksi ensimmäistä kulkee – etenkin maaseudulla – auton lavalla. Kaksi jälkimmäistä saattaa löytyä istumasta kuljettajan sylistä.

Rotukoiran omistaja on siis usein ilahtunut ja vähän hämmentynytkin, kun vastaantulija tietää että kyseessä on vanhaenglanninlammaskoira, englanninsetteri tai kultainen noutaja. Koira kun on täällä usein ”vain” koira. Iso, isompi, pieni tai keskikokoinen.

Martan amerikkalainen serkku – American Lab tai Field Lab – poikkeaa tästä meille tutusta koirasta huimasti niin kooltaan, ulkonäöltään kuin luonteeltaankin. Ihmisten mielikuva labbiksesta poikkeaa meidän koirasta, ja usein kuvailen Marttaa sanomalla että se on sellainen Downton Abbey –koira.

Field Lab tai American Lab Kuva

Amerikkalainen labbis on säkäkorkeudeltaan keskimäärin viidestä kymmeneen senttiin korkeampi. Martta kun on tuollainen nuori tytönheitukka ja kooltaan sieltä rotumääritelmän pienemmästä päästä, on helppoa erehtyä luulemaan että se on ”kääpiö”. Amerkkalaisella serkulla on pidemmät jalat, kapeampi pää ja rintakehä, ja se on muutenkin huomattavasti kevytrakenteisempi kuin Martta. Martta on sellainen persjalkainen tyyppi, joka pysyy tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella. Amerikkalainen serkku on urheilijavartaloinen sprintteri. Ne väittää että luonteeltaan nää englantilaiset on rauhallisempia, koulutettavampia ja järkevämpiä. Viimeaikaisten kokemusten valossa en ole ihan varma.

Martan faija



Niin koirilla kuin kissoillakin on keskeinen rooli amerikkalaisessa perheessä. Koiria on kaikkialla ja kaikilla. Koira kulkee mukanaa niin hotelliin, lääkäriin, sairaalaan kuin vaatekauppaankin. Monissa pienemmissä kaupoissa on kauppakoira, viinitiloilla viinikoiria ja panimoissa omat kaljakoiransa. Onpa Seattlessa sekin koira joka kulkee yksin bussilla koirapuistoon jokainen päivä. Omassa kahdeksantoista ihmisen työyhteisössä on kuusitoista koiraa. Mulla on aina ollut koira ja sopeutuminen tähän ajattelumalliin on ollut tervetullutta, että mä oikeesti saan ja voin ottaa tyypin mukaan ihan minne vaan. 

Martta ja martan siilit

Kommentit

  1. Täällä yksi mun suomalainen kaveri kävi hakemassa oman kultaisen noutajansa Ruotsista. Sitten vuosi myöhemmin hän haki vielä toisen samanlaisen. Ainakin täällä Kaliforniassa niille on kovasti menekkiä ja hinnat ovat tuhansissa.
    Tuota koirien mukana viemistä eri paikkoihin en ole kyllä huomannut. Joku minikoira saattaa olla jonkun laukussa kaupassakin, mutta ei kyllä muualla. Aika mielenkiintoista, että siellä voi viedä lääkäriinkin.
    Täälläpäin ihmiset pönkittävät itsetuntoansa rescue koirilla. Melkein aina kun alkaa juttelemaan jollekin koiran omistajalle, niin se on rescue. LOL.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotukoirat on meilläkin arvokkaita ja se epäilemättä on ainakin osasyy siihen että niitä näkyy niin vähän. Rescue koiran on muodikkaita ja siitä puhutaan täälläkin hyvin kuuluvasti. On totta että täällä kodittomia koiria on ihan toisella tavalla kuin Suomessa. On katukoiria, hylättyjä koiria ja muuten vaan kiertopalkintoja. Sheltereitä on joka lähtöön.

      Kaliforniassa on omaankin silmään näkynyt vähemmän koiria kuin täällä. Täällä on ennemmin sääntö kuin poikkeus tavata kahvilan terassilla tai panimossa koiria. Klinikalla näkyy koiria säännöllisesti, ja kysyihän multa hammaslääkärikin taannoin et miksi en ottanut koiraa mukaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...