Siirry pääsisältöön

annetaan pois




Annetaan eniten tarjoavalle tai mahdollisesti ilmaiseksi kelvoton äiti. Käyttöönotto omalla vastuulla. Ei useista lupauksista huolimatta ole siirtänyt juomalaseja paikkaan josta niihin ylettyy kiipeämättä keittiön tasolle. Tekee toisinaan usein liikaa töitä. Pyykkihuolto takkuaa toistuvista huomautuksista huolimatta ja ruokakomerossa vallitsee kaaos. Yhteydenotot sähköpostilla.

Aika usein saan kuitenkin kuulla olevani maailman paras äiti, täydellinen juuri tällaisena, pyykkikasoineen päivineen.

Mikä on kaikkein kivointa äidin kanssa? Kierrän kaikki kolme lasta ja kysyn jokaiselta saman kysymyksen, saan kolme erilaista vastausta. Legoilla rakentaminen, elokuvissa käyminen, shoppailu. Lienee helppoa arvata että viimeinen oli meidän esiteini.

Minä rakastan teitä. Minä rakastan teitä kaikkia enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minä rakastan teitä silloinkin kun kaikki menee pieleen, väsyttää ja kiukuttaa. Minä rakastan meidän omia juttuja, jokaisella omansa. Nämä on mun mielestä ne kaikkein kivoimmat jutut, meidän pienet yhteiset hetket.

Can I watch some tv with you mom? – What are we watching? – Can we watch Chicago Fire or Chicago Med? – Sure baby… Se käpertyy mun kainaloon ja kuiskaa ohjelman alkaessa: “Can you you give me a massagee mommy? A back massageee...” Me katsotaan yhdessä telkkaria ja mä silittelen samalla pienen pellavapään selkää, sitten jalkoja ja viimeiseksi päätä. Kun ollaan noin puolivälissä ohjelmaa se katsoo mua silmiin ja sanoo: ”I think it’s time for me to go to bed now. Let’s stop watching.”

Good Night, sleep tight, don’t let the armpit bugs bite… kutitus ja kikatus. Äiti syö löytyneet ötökät. Ne on mehukkaita ja rapsahtelee hampaissa. Muistan sanoa nam. Mom... you’re the best mom in the entire universe! – And you my dear, you are the best Ollipolli in the entire Galaxy and the next galaxy and the next galaxy, and if there was a planet filled with boys just like you, you would still be the best one. Kisses, and hugs, and rubba-dub-dubs. Good nite! I love you… ja lentopusut jotka napataan ilmasta kiinni vielä loppuun.

Ajan lapset kouluun matkalla toimistolle. Meillä on hetki aikaa kuunnella musiikkia koulun parkkipaikalla ennen kuin ajan jonoon pudottaakseni ne koulun etuovelle. Etuovella ne hyppää ulos autosta, viimeinen kääntyy ympäri ja sanoo: ”Mama... minnä rrakasstan sua!” – Niin minäkin sinua kultaseni... ”Mmoi!” – Moi! See you after school, have a great day!

Äitiyttä on miljoona erilaista! Yhtä monenlaista kuin äitejä ja äitejäkin on kaikenlaisia... biologisia äitejä, äitipuolia, isoäitejä, adoptioäitejä, sijaisäitejä, varaäitejä, naapurinäitejä... suuria, pieniä, lihavia, laihoja. Helposti lähestyttäviä ja sydämellisiä, pelottavia, ankaria, lepsuja. Kaikki äitejä. Ihania, rakkaita äitejä.

On äitejä joiden lapset eivät koskaan päässeet syliin saakka. On äitejä jotka ovat menettäneet lapsensa. On lapsia jotka ovat menettäneet äitinsä. Viime vuonna kirjoitin naapurin perheestä. Perheestä jossa vanhemmuuden tavoittelusta oli jo kauan aikaa sitten loppunut ilo, jossa jokainen raskaus päättyi suruun. Perheeseen syntyi muutama viikko takaperin lapsi, sijaiskohdussa kasvanut biologinen lapsi. Matka äitiyteen oli pitkä, siinä oli mutkia eikä se ollut sellainen kuin useimmilla äideillä. Mietin miltä ensimmäinen ihan oikea äitienpäivä tuntuu siinä perheessä. Minä itkin ensimmäisenä äitienpäivänä, koska en edelleenkään ollut ihan varma siitä että olin viimeinkin äiti.



Kommentit

  1. mulla olis kysymys :)

    Olet moneen kertaan kirjoittanut kielivalinnasta ja aina lapsen näkökulmasta, siitä miten iso hyöty yksikielisyydestä on heille ollut.

    Miltä se on sinusta tuntunut? Millaista on ollut hypätä kaikessa arjessa ja arjen tunnetiloissa vieraaseen kieleen. Olkoonkin sitten englanti, melkein suomalaisten kolmas virallinen kieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika hyvästä kysymyksestä! Mä palaan tähän...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...