Siirry pääsisältöön

uneliaita tuokiokuvia


Sataa, ekaa kertaa sitten heinäkuun 11. Pojat leikkii jotain suuronnettomuutta olkkarissa ja siihen liittyy paljon ”crash” ja ”oh, nooo” –huudahduksia. Musta on huikeeta että noi on jo sillä ”tää menis nyt tänne, eiku tonne” tasolla leikissään, sitä on aika hauska kuunnella – vuorovaikutteista leikkiä. Mä yritän päättää pitäiskö meidän ihan tehdäkin tänään jotakin vai ollaanko vaan. Oleminen houkuttelee, mutta iltapäivästä saattaa seinät kaatua päälle jos näitten apinoitten kanssa ”vain” on. Otan toisen kupin kahvia ja mietin asiaa lisää...

***

Sain ystävältä vinkin ja ostin M:lle ja mulle liput Pähkinänsärkijään. Ison baletin lippuja ei meille kahdelle alle satasen saa, ennemminkin ne maksais lähemmäksi kahta sataa... pienen balettikoulun esitykseen päästään muutamalla kympillä, se riittää M:lle ihan varmasti ja elämys se on pienikin elämys...

***

Käytän Koiran ulkona poikien kanssa, tai siis mä meen ja pojat tulee perästä lman lupaa... K paljain jaloin, O on laittanut kengät jalkaan – kertoo aika paljon näistä kahdesta. Ulkona on ihana tuoksu, sateen tuoksu... uskaltaiskohan sitä huomenna aamulla lenkille. Ennen lauantaipäivän kaaosta.

***

Me luetaan yhdessä kirjaa ja lukuhetken päätteeksi mä saan ilmaisen lääkärintarkastuksen ja muutaman rokotuksen, nuken tuttipullosta huikat päälle.

***

Pojat katsoo yläkerrassa ”muumikuvaa” ei ne siitä mitään taida ymmärtää – muumivideosta – mutta tapittavat vierekkäin sohvassa.

***

Parkkeeraan takaisin alakertaan kahvikuppini kanssa ja päätän ettei ainakaan paljoa mennä mihinkään... voisin nukkua päikkärit noitten sankareitten kanssa – yhdessä. Voitais ajella kylään – no kaupunki se on – ostamaan huomisille synttäreille lahja. Siinähän sitä on, ohjelmaa.

***

Illalla vois syödä vaikka pizzaa...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...