Siirry pääsisältöön

munkki ja sen kaveri

Pitempään mun blogia tai blogeja jo ehkä muistaakin, mutta Autismiklinikan jono on periaatteessa pitkä ja kankea... jo sinne soittaminen on vaikeeta, jätät viestin puhelinvastaajaan ja joku soittaa toivottavasti takaisin viikon kuluessa. Keskimääräinen jonotusaika on 9-12kk ensimmäiseen tapaamiseen. M:n kanssa me odotettiin ekaa aikaa kolmisen viikkoa, siis kolme viikkoa siitä päivästä kun nähtiin lääkäri ja soitin sinne puhelinvastaajaan, meillä oli aika klinikalle - kolmen viikon päähän. En edelleenkään ymmärrä miten se on mahdollista, muuten kuin siten että se meidän silloinen ”second opinion” – ja entinen lastenlääkäri – sattui olemaan University of Washingtonin professori ja opettaja siinä samaisessa Lastensairaalassa, jonka osa Autismiklinikka on. Edelleen olen puolihiljaa tapahtuneesta silloin kuin puhutaan paikan muitten asiakkaitten kanssa, nolona siitä että me selkeesti päästiin pitkän jonon ohitse.

O pääsi sisään ikäänkuin M:n jatkeena. Se tutkittiin suoraan psykiatritiimin toimesta, ilman esitapaamisia tai odottelua, ja todettiin lähinnä vähän hitaanlaiseksi ja aika paksuksi – psykiatrin sanat, ei mun.

K:ta ei silloin sen kummemin tutkittu, olihan se periaatteessa kehityksellisesti ajan tasalla, vilkas, yli- ja yltiösosiaalinen... Periaatteessa K olis siis pitänyt ilmoittaa siihen samaan 9-12kk:n jonoon kuin kaikki muutkin. Tänään kuitenkin tapaamisen lopuksi puhuin asiasta M:n erikoissairaanhoitajalle Autismiklinikalle, sanoin että koulupiirin mielestä se pitäis testata, sanoin että me ollaan aina pidetty sitä vaan ylivilkkaana ja sanoin olevani vähän kädetön tän asian kanssa... En kertonut että se puree, tai että sillä on liuta apuvälineitä käytössä. Iltapäivällä sain puhelun Autismiklinikalta ja nyt K:lla on aika sinne viikon päästä tiistaina. Mietin vaan et miten meillä taas kävi tällainen munkki, että se M:n erikoissairaanhoitaja oli vaan sitä mieltä että vuoden jono olis meille turha stressi, ja parempi selvittää asia mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.


Sit mietin sitä et miten se meidän uusi perhelääkääri mun kipulääke – Panacod – reseptiä uusiessaan tuli kysyneeksi et haluaisinko mä kenties pärjätä ilman... Joo, kiitos mielelläni! Takana viitisentoista vuotta narkoottisilla kipulääkkeillä, kolme neurokirurgia, kourallinen ortopedejä, nelisen fysiatria, lukematon määrä fysioterapeuttien jumppaohjeita ja kiropraktikkoja ja sen seitsemän sortin noitatohtoreita... Ymmärrettävästi olin vähän skeptinen, vaikka toki halukas kokeilemaan. Kävin siellä selän ja hartioitten huollossa – siis perhelääkärillä – pari viikkoa takaperin ja sen jälkeen kävin lapun kanssa hakemassa ne homeopaattiset lääkkeet... kertaakaan en ole tarvinnut narkoottista kipulääkettä sen jälkeen, satunnaisesti Panadolia, sitäkin lähinnä päänsärkyyn. 

posti toi mulle uudet hyväntekeväisyyshelmet

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...