Siirry pääsisältöön

liimaa

Kamppailu ajasta jatkuu... aamu meni M:n psykiatrilla, jutellessa ja pohtiessa ja lääkitystä säätäessä. M.n lisäksi me pohdittiin K:n tilannetta, ja sitä pitäiskö sille aloittaa lääkitys. Psykiatrin mielestä - siis kun puhuin siitä miten koulussa ei koskaan nähdä häiriökäyttäytymistä ja mitään ongelmia, vaan hyvin rauhallinen ja suorastaan pasiivinen lapsi, ja kuinka kotona se on jatkuvasti vaaratilanteissa ja sählää ja puree ja lyö ja saa raivareitaan mitättömistä asioista -  niin siis sen Psykiatrin mielestä, K:lla on koulussa kiltin lapsen syndrooma ja se joutuu keskittämään kaiken energiansa ollakseen ”kiltti” ja miellyttävä, sellainen kuin koulussa kuuluu olla. Autismiklinikan osalta sen kommentti oli että autisminkirjondiagnoosin antaminen selkeästi autistiselle – M – lapselle on helppoa, ja rajatapaukset sit huomattavan paljon hankalampia... se kertoi nähneesä lapsia, joista neljän vuoden hujakoilla kokeneetkin neuropsykologit sanoo ettei ne kuulu kirjolle ja sit kymmenen vuoden tienoilla ne saakin diagnoosinsa... sosiaaliset taidot jää ajanmyötä jälkeen ikätovereista, ja sosiaalisen lukutaidon puuttuminen korostuu. Koin jotenkin lohdullisena jälleen kerran sen että huippu, huippu, huippuammattilaisen näkemys oli se että useimmiten on niin että ammattilaiset tekee virhearviointeja ja lapsen vanhempien näkemys on oikea. On vaan niin helppoa epäillä omia silmiään ja ajatuksia kun ne ammattilaiset ympärillä ei näe sitä mitä itse näkee...

matkalla Psykiatrille

Tuntia myöhemmin tulin kotona alakertaan, vastaanottamaan K:n koulubussia ja valmiina lähtemään ekaan työvuorooni vapaaehtoisena. O ja M juoksee kilpaa ympäri olohuonetta, ja meidän hiljainen ja miellyttävä pikkutyttö muistuttaa enemmän mölyapinan ja peppi pitkätossun risteytystä, kunnes se kompastuu omiin jalkoihinsa ja kaatuu. Mä en kiinnitä mitään huomiota itse kaatumiseen ja kun se huutaa sieltä sohvapöydän alta olevansa vakavasti loukkaantunut ja vuotavansa verta, en edelleenkään reagoi tilanteeseen kovin voimakkaasti vaan valmistaudun lähinnä toteamaan toisen jäävän henkiin. Olen siis vähän hämmästynyt kun sen polvessa ihan oikeasti on haava. Ei naarmu, vaan ihan oikea vertavuotava haava. Haen palasen talouspaperia ja käsken sen pitämään sitä paperia siinä haavan päällä samalla kun mä nostan sen keittiönpuolelle suojatakseni kokolattiamattoa, ajatuksena hakea laastari ja ehkä vähän antibioottisalvaa.

Käännän selkäni, haen sidetarpeet, otan vastaan K:n ja palaan keittiöön. Nostan talouspaperin kulmaa huomatakseni että haava näyttää oikeasti aika ikävältä. Pikainen ajatuskuvio palaa siihen viimeviikolla seinältä tippuneeseen kelloon ja lasinsiruihin... kokolattiamatosta ei tule tän näköistä jälkeä. Soitan ensin sairaalaan ilmoittaakseni etten pääsekään paikalle. Sitten soitan lastenlääkäriasemalle ja lopulta pakkaan neidin autoon L.n avustuksella ja ajan suoraan ensiapuun. Matkalla ilmoitan koulusihteerille et M myöhästyy koulusta. Keskellä päivää ensiavussa on hiljaista. Vatsatautipotilaat ja nuhanenät hoidetaan muualla - me ollaan ainoita, ja meitä vastassa on kolme sairaanhoitajaa ja lääkäri. Ensin ne haluaa kuvata haavan, varmistaa ettei se lasinsirpale ollut jäänyt sisään ja hetkeä myöhemmin me odotetaan jo liimaa.


meillä on TAAS uus booboo bear




M:lla on ollut rankka viikko... lääkäriä, ensiapua, vatsakipua, Psykiatria... kun mä pihalla kysyn siltä miten se voi, saan vastukseni lähinnä kiukkuista rähinää ja yhden silmänräpäuksen ajan näen minkälainen se on sitten joskus, kolmetoistavuotiaana: ”Good, good, good, good, GOOD!!!! Why do you keep asking!!!!!! I’m GOOOOOOOOOOOOD! Can you hear me?!!!!”

epäterveellinen maidoton pikalounas matkalla ensiavusta kouluun

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...