Siirry pääsisältöön

kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta

puistobileet auringossa


Pitäis olla jotenkin hienoja sanoja, sellaisia yleviä ja syvällisiä. On vaan ihan tavallisia, ja ihan valtavasti tunteita – kaikenlaisia tunteita, laidasta laitaan. Päällimmäisenä rakkaus, rakkaus silloinkin kun on ollut vaikeaa rakastaa. Silloinkin, kun arki on ollut niin haastavaa että olen istunut makuuhuoneen lattialla ja itkenyt kun en muutakaan enää osannut. Silloinkin kun mietin voiko äitiyteen uupua oikeasti, siis niin ettei enää oikeasti jaksa. Rakkaus, silloinkin kun se on sekoittunut kaiken alleen peittävään pelkoon, pelkoon siitä ettei tästä ikinä tuu mitään, että en osaa, etten tee oikein, valitse oikein, teen liikaa tai liian vähän.

Kahdeksan vuotta. Kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta. On ollut hetkiä kun minuutit on olleet pitkiä, niin kuin silloin kun me odotettiin puhelua leikkaussalista tai silloin kun lapsen ahdistus ja raivo on ollut niin kaiken kattavaa ja läpitunkevaa että minuuttikin on paljon. On ollut pitkiä päiviä, loputtoman pitkiltä tuntuvia päiviä. Valehtelisin jos sanoisin että rakastin koko ajan, tai rakastin mutta usein se on peittynyt jonnekin sen tunteen alle etten pidä omasta lapsestani, että olisin halunnut jotakin muuta – helpompaa. Ja sitten en kuitenkaan. Halusin juuri sinut.

Autistisen lapsen onni on kovan työn takana. Ei ole vapaalippuja tai ilmaisia lounaita. On työtä. On loputtomalta tuntuvia tunteja terapiassa, on palavereita kouluissa ja lääkäreissä. On kahdeksanvuotias, joka on käyttänyt mielenterveyspalveluita kolmevuotiaasta. On kahdeksanvuotias jonka arkeen kuuluu lääkitys ja psykiatri.

Sitten on se ihan tavallinen pieni tyttö. Se joka nauraa nähdessään saippuakuplia. Se joka halaa riehakkaasti meidän Marttaa, rakastaa kaikkia koiria ja joka rakastaa mennä puistoon leikkimään, uimaan tai lelukauppaan. Se joka haluaa ilmapallon syntymäpäivänä ja juhlii päiväänsä koululuokkanasa ja partiokavereitten kanssa. Se ihan tavallinen tyttö. Se ihan tavallinen tyttö inhoaa tehdä läksyjä ja tykkää tenniksestä. Se tavallinen tyttö nauttii siitä kun aurinko kutittaa sen varpaita ja se juoksee kikattaen nurmikolla. 

Kahdeksan vuotta. Kahdeksan lyhyttä-pitkää vuotta. En minä ole kahdeksaa vuotta vanhempi tänään kuin silloin... enhän? Viisaampi en ainakaan ole, tiedän vähemmän kuin silloin. Silloin tiesin kaiken. Tiesin miten lapsia rakastetaan, miten niitä kasvatetaan ja miten niistä tulee hyviä ja oikeanlaisia. Kahdeksassa vuodessa olen hukannut sen tiedon. Tänään tiedän että siitä on kahdeksan vuotta, että on kevät ja aurinkoista, liki kolmekymmentä astetta iltapäivällä. Silloin satoi lunta. Historian myöhäisin lumisade. Tiedän että rakastan. Tiedän ettei se riitä, ja että se riittää.


Onnea rakas! Olet ihana. Rakastan sinua silloinkin kun olet ihan mahdottoman kamala. Minä lupaan tehdä parhaani. Minä lupaan yrittää muistaa sen ettet sinä ole minä ja että sinun on tehtävä omat valintasi. Minä lupaan seistä sinun rinnallasi silloinkin kun valitset toisin kuin minä olisin valinnut. Minä lupaan, rakastaa – aina. 

kohta se herää ja sit me juhlitaan

Kommentit

  1. Onnea 8-v M! Löytyikö paketeista jättipalapeli? :)

    -AS-tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sieltä löytyi Otello, Blokus ja rannekoru :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...