Kauppakeskuksen hälinässä
seuraan miten vanhempi mies nostaa lapsen pudonneen kaulaliinan takaisin tuolin
selkänojalle, ilman että lapsi tai sen vanhempi edes huomaavat. Mies huomaa
että mä seurasin tapahtumaa ja hymyilee. Hymyilen takaisin.
Jonkun
tuntemattoman lapsen joulupaketti maailmalta ilmestyy meidän postilaatikkoon.
Syötän kuplapussissa olevan osoitteen hakukoneeseen ja vien paketin oikealle
omistajalleen. Nainen joka avaa oven on hämmästynyt, ilahtunut ja kiitollinen.
Kesällä unohdin
puhelimeni auton lavan reunalle ja lähdin iloisesti ajamaan kotiin uimarannalta
kotiin. Puolivälissä matkaa kaipasin puhelinta, tajusin tapahtuneen ja lähdin
ajamaan takaisin. Puhelimella taitaa olla ikää viikonpäivät, hieno ja haluttu –
uusi Lumia 920. Ajan uimarannan kiemuraista tietä ikkuna auki, kävelyvauhtia,
toivoen näkeväni keltaisen luurini jossakin puskassa kun kaksi vastaan
kävelevää teiniä kysyy etsinkö puhelintani, he olivat juuri lähettämässä
tekstareita kontakteille, jotta saisivat palautettua luurin oikealle omistajalleen.
Olen kahviketjunn
autokaistalla ja odotan vuoroani kassalle. Kassa ojentaa mulle kahvin ja sanoo
että edellä ajava on jo maksanut sen. Olen niin häkeltynyt etten edes ymmärrä antaa hyvän kiertää... otan kahvin ja hymyilen.
Random acts of
kindness – niitä on kaikkialla, kaiken aikaa... ei olis tarvinnut. Olis voinut
tehdä toisinkin tai jättää kokonaan tekemättä. Palkaksi sait jonkun
tuntemattoman ihmisen iloisen mielen, toisinaan et edes sitä.
 |
| Koira ja blogi |
Todellakin tykkään!
VastaaPoista-Minna