reikiä ja maalia

Sunnuntai… kirkkoa ja kirkon BBQ bileitä, lapsille pomppulinaa ja liskoja. Kotona maalaustalkoot... projekti koti turkoosiksi, tai siis veden vihreäksi.

sumu luikertelee edelleen laaksossa, joen yllä

Ennen kuin edes aloitan, palaan vähän taaksepäin...

Amerikkalaisilla tytöillä on korvikset. Mustilla ja latinotytöillä ne korvikset ilmestyy korviin heti syntymän jälkeen, muutaman päivän iässä. Valkoisilla tyttöilapsilla niitä korviksia tulee, no muutamasta kuukaudesta varhaiseen aikuisuuteen ja kai täällä on myös korviksettomia aikuisiakin.

Mä taisin olla kolmetoista. Se oli jonkinlainen riitti ulos lapsuudesta... ”tonåring”, teini. Iso tapahtuma elämässä, isompi oikeastaan kuin ripillepääsy vähän myöhemmin.. Ennen sitä ei saanut. Piti odottaa.

M on kiinnittänyt jo pitkään huomiota siihen että muilla tytöillä on korvikset. Me ollaan puhuttu asiasta ja mä olen kertonut jo aikaa takaperin mitä ne korvikset ja niitten laittaminen käytännössä tarkoittaa. Ekan keskustelun aikoihin M olin sitä mieltä että ihmisen tarvitsee olla vähintään häiriintynyt halutakseen laittaa reiät korviin... sen jälkeen me ollaan säännöllisesti käyty siellä samaisessa kaupassa, hypistelty korviksia ja ostettu arkillinen korvistarroja, ne on riittäneet oikein hyvin M:n korviskaipuuseen. Kunnes... joskus ennen joulua se halus taas korviskauppaan. Se halus nähdä sen vehkeen jolla ne reiät laitetaan. Hetken aikaa se hypisteli sitä käsissään ja lopulta ojensi reijittäjän takaisin myyjätytölle – done. Asiasta ei sen kummemin puhuttu ennen kuin tänä aamuna matkalla kirkkoon; ”Mamma, I want to pierce my ears!” – Ok, are you sure? You know it will hurt? ”Yes. Can we do it today?”

vikan kerran ilman

jätskillä juhlistamassa tätä tyttöyden riittiä

Muutamaa tuntia myöhemmin me istutaan jätskillä juhlistamassa uusia korviksia. Illalla meidän olkkari on vedenvihreä ja aamulla mä ajattelin mennä uimaan, ekaa kertaa liki pariinkymmneneen vuoteen.