Siirry pääsisältöön

niin minä mieleni pahoitin

Hukun johonkin kiukun ja syvän itsesäälin välimaastoon. Järjellä ja kalenteria katsoen tiedostan ettei tämä oikeasti oo mikään ongelma, siis ei sellainen oikea ja isoja maailmaa mullistava ongelma. Ainoa johon tää isommin vaikuttaa on muutama arkinen asia, kuten vapaaehtoistyö M:n koulussa ei nyt sit olekaan mahdollista ja että mä raijaan perässäni lasta aamusta iltaan. Mikäs siinä, tuttua hommaa. Viimeiset kuusi vuotta mulla on roikunut jonkinlaisessa kantovälineessä tai ihan vain kädesä yhdestä kolmeen lasta. Sehän on vaan taas yksi vuosi lisää, seitsemäs vuosi. Kukaan ei ole sairastunut, kukaan ei ole kuollut. Kaikilla on edelleen työpaikka.

Henkisen hyvinvoinnin kannalta tää on jonkinmoinen ongelma, mutta kai mä muutamassa päivässä saan itseni taas kaavittua kokoon, näen tässä sen valoisan puolen siitä että pojat saa ekaa kertaa aikaa mun kanssa ihan kahdestaan. Neljänä päivänä viikossa. Jokainen viikko. Mä olin kuitenkin ehtinyt jo asennoitua siihen uuteen. Olin ajatellut hypellä koiran kanssa syksyiselle lenkkipolulle. Käydä uimassa, tai vaikka jumpassa. Istua kahville ystävien kanssa tai ihan vaan olla. Olin iloinnut siitä että ekaan kertaan kuuteen vuoteen pääsisin kampaajalle silloin kun haluan enkä silloin kun L:lle sopii. Olin ollut onnellinen siitä että ekaa kertaan kuuteen vuoteen pääsisin lääkäriin tai hammaslääkäriin ilman lapsia, ilman että mun täytyis kysyä L:ltä sopiiko se sille. Silmälääkäriinkin olin ajatellut meneväni. Olin iloinnut, odottanut ja ollut onnellinen. Vähän haikeakin, mutta enimmäkseen onnellinen.

Keväällä ne lupas K:n koulussa et Batman jatkais aamuryhmässä. Kaiken piti olla järjestyksessä ja valmista, koulun alkamisajankohta lähinnä vähän epäselvää niin kuin se koulupiirin eskarissa on aina ollut, jokaisena kolmena vuotena kun meidän lapsia on siellä ollut. Eilen tuli kirje koulusta. Batman on iltapäiväryhmässä. Luen paperin läpi neljästi ja yritän olla hyperventiloimatta. Laitan koulupiiriin sähköpostia. En saa vastausta. Tänään ajan koululle ja saan puhelinnumeron kenelle soittaa. Ajan kotiin ja soitan.



Esitän asiani ja viittaan eiliseen sähköpostiin. Kouluhenkilö on ollut kiireinen, eikä ole ehtinyt vastata. Kerron tilanteen puhelimessa uudestaan. Liioittelen asiaa vähän sanomalla että tämä on meille myös käytännön ongelma, eikä pelkästään perheenäidin henkinen umpikuja.

- Jaa, ei täällä papereissa kyllä lue että halusitte pojan aamuryhmään...
- Ai ei. Miten on sitten mahdolista että siitä puhuttiin useamman kerran keväällä?
- No joskus nää asiat unohtuu kirjata papereihin ja sit voi käydä näin. Meillä on nyt sellainen tilanne että aamuryhmiä on vaan yksi ja iltapäiväluokkia kolme, ja jos yhdelle vanhemmalle luvataan että saa vaihtaa niin kohtahan tänne soittelee kaikki.
- Ymmärrän kyllä mutta, toivoisin että voisitte silti harkita ryhmän vaihtamista koska tää on meidän perheelle kohtuuttoman hankala tilanne.
- Mä laitan tänne merkinnän että ryhmän vaihtoa harkitaan kuun lopulla.
- Aha, no sen asian kanssa mulla on sit seuraava ongelma.
- Ai? Miksi?
- No kun kyseessä on erityislapsesta integroidussa erityisryhmässä, enkä usko että lapsen kannalta on hyvä aloittaa yhdessä ryhmässä, käydä koulua muutama viikko ja sit vaihtaa ryhmää.
- Niin, eihän se ehkä ihan ideaaliratkaisu ole, mutta minulla on vuosien kokemus kenttätyöstä.
- Ei. Ratkaisu ei todellakaan ole ideaali lapsen kannalta. Tällainen ratkaisu on järkyttävä kun ajatellaan lasta jolle ryhmään sopeutuminen on muutenkin vaikeeta.
- Niin. No jos mä palaan tähän teidän asiaan vaikka maanantaina.

Kiva, kiitos hei. Viitisen minuuttia myöhemmin jannut kysyy et miksi mä itken. Selitän ympäripyörestä että mulla on paha mieli ja ettei se liity niihin mitenkään. Jätän sanomatta että äidillä on paha mieli kun se ei edelleenkään pääse teistä hetkeksikään eroon.


Koulu alkaa keskiviikkona. Pitäis raahata itsensä kauppaan ostamaan taas värikyniä, liimaa, käsidesiä ja kopiopaperia. Ei huvita yhtään.



Kirjoitan aiheesta lyhyen romaanin ja lähetän sen koulupiirin erityisopetuksen johtajalle. En odota vastausta. Lähetin kuitenkin.

Tällä tietoa O on koulussa 9-12, K 12-2:30 ja M keskiviikkoa lukuunottamatta 9-3:30

Batman puree edelleen kun on haastavassa tilanteessa
ja silloin kun ilmassa on koulun alkamisen kaltaisia muutoksia.
Ehkä munkin pitäis ottaa hampaat avuksi...

Kommentit

  1. Voi ei mikä tilanne :( Sen vielä ymmärtää että ei saa vaihtaa ryhmää koska muutkin. Mutta ihmettelen kyllä, jos ryhmiä voi ja saa etukäteen toivoa ja toiveet vieläpä voidaan ottaa huomioon JA olet moneen kertaan asiasta puhunut (olisiko pitänyt olla kirjallisenakin?) eikä silti missään lue että olette toivoneet. Käsittämätöntä. Minkä ikäisenä kouluun on pakko mennä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka pakollinen kouluvuosi on Kindergarten vuosi viisivuotiaana. Käytännössä kuitenkin useimmat lapset käy ennen Kindergartenia sen vapaaehtoisen kaksivuotisen Preschoolin koska koulun alkaessa on oletus että lapsi osaa aakkoset, isot ja pienet kirjaimet, numerot 1-20, kirjoittaa oman nimensä jne.

      Erityislapsille tarjotaan koulupiirin toimesta ilmainen (verovaroin maksettu) preschool ja muut menee sit yksityisiin preschooleihin. Preschool ei ole päivähoitoa, vaan koulunomaista opetusta, koulusta riippuen useimmiten 2,5-4 tuntia kerrallaan.

      Poista
  2. Ikävä tilanne kouluaikojen suhteen :( Mutta onpa M neidillä jo pitkät koulupäivät meilläpäin ekaluokkalaiset ovat vaik 3-4 tunnin päiviä koulussa. Vasta 4 luokalla päästään noin pitkiin koulupäiviin. Ja kylläpä kouluun tarvitseekin viedä tavaraa, kun se alkaa. Meillä valitetaan täällä Mäntsälässä, kun pitää itse maksaa ksylitilipastillit. Mielenkiintoista lukea täysin erillaisesta koulutussysteemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula. M on käynyt koulua 3-vuotiaasta. Preschool vuodet M oli aamun preschoolissa ja sen jälkeen koulupiirin autismikuntoutusyksikössä eli koulupäivä oli silloinkin 8:30-2:30. Se keskiverto preschool on lapsilla yleensä 2,5-4 tuntia, ja useimmat lapset aloittaa viisivuotiaana Kindergartenissa jo kokopäiväisenä sillä M:n kouluaikataululla 9-3:30. Välitunteja on koulupäivän aikana kaksi, ja lisäksi tunnin mittainen ruokis.

      Kouluruoka ja koulunkäyntivälineet on ilmaisia niille perheille jotka luokitellaan pienituloisiksi. Muut maksavat kouluruuasta ja toimittavat ne kynät, kumit ja muut tilpehöörit kouluun koulun alkaessa. Opetus sinällään on kaikille ilmaista (verovaroin kustannettua) kuten Suomessakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...