viidestoista yö ilman painajaisia

Kaikki alkoi valkosipulista viitisentoista iltaa takaperin. Me syötiin L:n kanssa päivälliseksi jotakin – en tosiaan enää muista mitä – ja siinä oli runsaasti tuoretta valkosipulia. Yöllä M herää meidän välissä, käy vessassa ja palaa takaisin meidän väliin. Se pyörii ja hyörii ja vaihtaa asentoa, ja lopulta se puuskahtaa ärtyneenä; ”mä en voi nukkua kun te haisette niin pahalle – molemmat.” Ensin repee L ja sit mä. L toteaa tyttärelleen kuivahkoon äänensävyyn et onhan sulla omakin sänky jos tää ei kelpaa, ja tyttö ottaa kainaloonsa tyynyn ja peiton ja painelee omaan huoneeseensa. Mä katson L:llää ja se katsoo mua ja sit me nukutaan aamuun saakka. Aamulla keittiöön astelee aamuäreä prinsessa joka yökkäilee, koska sen vanhemmat haisee edelleen aivan tolkuttoman pahalle.

Illalla se oli jo matkalla omalle paikalleen meidän sänkyyn, ja mennessään totes et ette sit saa haista yhtä pahalle. L vastas taas että onhan sulla omakin sänky, nuku siellä. Sinne se meni. Siellä se nukkui. Me oltiin hämmentyneitä. 

Viime viikolla kun aloitin työputken olin varma että löydän sen yöllä kotiintullessani meidän sängystä. En löytänyt. Maanantaiaamuna kun se kömpi meidän väliin kasteltuaan oman sänkynsä olin varma et tässä tää nyt taas oli. Eilen illalla se halus taas tulla meidän sänkyyn, ja L kysyi sopiiko jos se siirretään omaan sänkyyn siinä vaiheessa kun me tullaan sinne haisemaan. Se sopi. Se nukkui taas yönsä omassa sängyssään. L kävi repimässä sen pystyyn ennen kahdeksaa.

Vuosien projekti näyttää siis ainakin toistaiseksi ratkenneen valkosipulin voimalla. Kyllä mä tiedän että valkosipulilla on runsaasti erilaisia terveysvaikutuksia, mutta että näin suuri unenlaatua parantava vaikutus? Kelpaa. En ole vuosiin nukkunut näin hyvin. Viisitoista yötä omassa sängyssä. Uusi patja eikä yhtään lasta. Kiitos valkosipuli.