Siirry pääsisältöön

onneksi

Muistan kohdanneeni saman tunteen täällä enneminkin. Ehkä keväällä, vai kuitenkin vuosi sitten syksyllä? Muistan miten silloin katsoin raskaana olevaa naista ja huokaisin hiljaa helpotuksesta. Eilen se tunne nousi taas pintaan kun vastaan käveli nainen joka rintarepussa kantoi korkeintaan muutaman kuukauden ikäistä lasta. Lapsi ei vielä itkennyt mutta repusta kantautuva kitinä kertoi kasvavasta tyytymättömyydestä. Äiti taputteli reppuaan ja yritti rauhoittaa repun sisältöä tuloksetta.

Vilkaisen L:llää ja se katsoo mua tasan samalla hetkellä. Me molemmat huokaistaan yhtäaikaa helpotuksesta, ja kuin salaa todetaan et onneksi me ei olla enää koskaan tossa. Onneksi. L sanoo näkevänsä edelleen painajaisia, ja mä totean et ehkä me ajateltais erilailla jos meidän kokemus olis ollut toisenlainen. Meillä on ikuiset traumat lapsesta joka oli ekaa kertaa tyytyväinen reilu vuosi sitten, oltuaan ensin tyytymätön reilut viisi vuotta. Pojat olis voineet tuoda meille sen toisenlaisen kokemuksen, ja omalla tavallaan toivatkin. Ne oli sellaisia perustyytyväisiä, mitä nyt O oli kauniisti sanottuna kiinni mussa ja K aika vilkas, mutta tyytyväisiä ne oli, ja pulleita. Mutta niitä oli kaksi. Kaksi rintareppua, kaksi pulloa, kaksi pulauttelijaa, kahdet vaipat ja niissä kahdet kakat. Multa joku taannoin kysyi et mikä on ollut haasteellisinta kaksosten kanssa, vastasin että ekat puolitoista tai kaksi vuotta.


O on nukkunut yönsä uusi radio-ohjattava auto kainalossaan. K on jo napannut aamun ekat raivarit koska torstaihin on liian pitkä aika. M nukkuu edelleen. Kello on yhdeksän ja elämä aika ihanaa.

murrosikäisen piti saada lisää reikiä korvaan...
tai voihan ihmisellä lävistyksiä olla, ainakin periaatteessa.


M ja karkkitehdas


mä kiipesin korkeimmalle!


L:n "karkkitehdas" ja rommia pullo







uimassa M:n kanssa

hyvä ohje hyvässä viinissä

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää