torstait on toivoa täynnä

Torstaiaamuna me ajetaan O:n kanssa M bussipysäkin sijasta kouluun. M:n käsienpesuprojekti pitää laittaa esille päivän ja tulevan illan näyttelyä varten. Koulussa on täys hälinä päällä lasten kantaessa projektejaan ja koulusihteerin valmistautessa iltapäivän kouluunilmoittautumisrumbaan.

Aamupäivä menee taistellessa järjestelmän kanssa. Itse taistelu alkoi viikko takaperin, mut nyt ollaan loppusuoralla. Vakuutusyhtiö yrittää kieltäytyä korvaamasta lääkettä, vedoten siihen ettei olla kokeiltu edullisempia vaihtoehtoja. Me taas ei haluta vaihtaa hyväksi havaittua toimivaa lääkitystä ja ryhtyä lääkekokeiluihin. Tää nyt on kuitenkin meille hyväksi havaittu, toimiva lääke joka kuuluu vielä uudensukupolven lääkkeisiin. Loppusuoralla mulla on puhelimessa vakuutusyhtiö, lääkärillä samaisen vakuutusyhtiön toinen tyyppi ja me ollaan lääkärin kanssa keskenämme vielä chatissä. Iltapäivällä tulee myöntävä päätös sekä M:n että K:n lääkkeelle. Viimekädessä olisin ostanut K:n lääkkeen ilman vakuutusta ja kärsinyt siitä pullosta sen vaaditut $244. Kiitos ja kunnia kuuluu lasten psykiatrille, joka viitsi käyttää aamunsa tähän.

Iltapäivällä mä seison jonossa ilmoittamassa jannuja kouluun. Samalla juttelen Reksin kanssa, Erityisopekin pysähtyy vaihtamaan kuulumisia, ja toivottamaan K:n tervetulleeksi. Koulusihteeri nauraa kun olen unohtanut lasten syntymätodistukset. Lupaan tuoda ne illalla samalla kun me tullaan tiedenäyttelyyn. Tuntuu hyvältä olla tuttujen ihmisten kanssa. Kaksi vuotta sitten kun seisoin samassa jonossa tuntui erilaiselta, pelotti. Mietin miten M pärjää ja miten uusi koulu ottaa meidät vastaan. Tänään ei pelota, lähinnä jännittää saako ne kokopäiväpaikan vai ei.

Kotimatkalla me kurvataan hakemassa apteekista ne lääkkeet joiden edestä taisteltiin. Apteekkari on vastassa autoluukulla, tuntee mut ja hakee lasten lääkkeet. Se kyselee kuulumisia ja mitä me ollaan tykätty tästä lääkkeestä. Kysyy joko pojat aloittaa koulun ja vastaan et ollaan just tulossa ilmoittautumasta kouluun. Tuttujen ihmisten kanssa on mukavaa asioida. Hetkeä myöhemmin me käydään sama keskustelu kotikaupan kassan kanssa.

Illalla on tiedenäyttely. Vekottimia ja vempaimia. Joku on tutkinut kukkien värjäämistä, toinen rakentanut tuulimyllyn, kolmas on tehnyt hammasharjasta robotin ja neljännellä on taulukko avocadojen kypsymisestä. Kalankasvattamo on esittelemässä lohen sisäelimiä ja joku on tuonut mukanaan jättimäisen robotin joka heittää isoa pehmeää palloa. Seitsemältä jaetaan palkinnot. M purskahtaa itkuun kun ei voita. Me puhutaan siitä, miten projekteja ei ole jaettu ikäryhmittäin ja siksi voittajat on neljäs tai viidesluokkalaisia. M on sitä mieltä et se on epäreilua. Olen samaa mieltä.