26 aihetta kiitollisuuteen - armollisuus

 

Sunnuntaiaamiainen.

Eilen en kertakaikkiaan jaksanut kirjoittaa sillä työntäyteinen viikonloppu yhdistettynä siihen vaalituloksen mukanaan tuomaan helpotuksentunteeseen imi viimeisetkin mehut, ja lastenkin kanssa halusin viettää aikaa huolimatta siitä että kaikista mieluiten olisin vetäytynyt sohvalle katsomaan telkkaria - ihan yksin. En siis kirjoittanut ja olen kiitollinen itselleni siitä ettei ole pakko.

 

Maanantaina heräsin ja aloitin viikon kuten aina, avaamalla kalenterin aamuviideltä - hullu kun olen ja vähän univaikeuksinen ja ahdistunutkin. Kauhukseni huomasin että mulla on useamman tunnin koulutus buukattuna aamulle, sellainen pakollinen koulutus joka on tehtävä kahden vuoden välein eikä sitä sopinut siirtää kun se oli jo maksettukin. Ei huvittanut eikä olis jaksanut.

Aikana ennen Covid-19 näissä oli pakko olla paikalla ihan fyysisesti. 

 

Onneksi kuitenkin riitti että hyppäsi suihkuun, kampasin tukan ja veti päälleen saman pyjaman kuin missä oli nukkunut. Kylmentyvä sää saa perioraalidermatiitin oireilemaan ja suun ympärystä kehysti ensimmäisen pakkasaamun myötä ihottuma. Jalkaan villasukat ja viereen iso pannullinen kahvia. Ketään ei kiinnosta miltä näytän, ainoastaan se että kamera on päällä ja olen läsnä ja osallistun. Ihan tarpeellinen koulutus, paljon hyvää asiaa ja taas kerran taputin itseäni selkään siitä että päivitän jatkuvasti omaa asiantuntemustani sopimusmuutosten ja kiinteistövälityslainsuhteen. Koulutuksessa tunsin olevani kuin Hermione Granger, se jolla oli aina käsi pystyssä ja vastaus valmiina.

 

Aina ei tarvitse jaksaa ja viitsiä, ja työpäivä sujuu oikein hyvin myös yöpaidassa ja villasukissa. Olen antanut periksi paljon, opetellut hellittämään, ottamaan ne päiväunet ja luopumaan jonkinlaisesta kunnollisuuden illuusiosta. Harjoitus on edelleen kesken, mutta vuosien myötä olen kasvanut myös tässä - armollisuudessa itseä kohtaan.