Siirry pääsisältöön

äitien talo - ja vähän isienkin


Moderni lastensairaala on siunaus. Moderni lasten yliopistosairaala vielä isompi sellainen. Paikka on valtava, ja sokkeloinen ja valtava. Valtavan sokkeloinen, valtava. Rakennettu ajan kanssa, ensimmäiset osat 60-luvulla. Ikkunasta näkyy kohta valmistuva uusi siipi. Kirurgisella osastolla on yhden ja kahden hengen potilashuoneita. Isoja huoneita... tähänkin huoneeseen mahtuis iloisesti neljä tai ehkä viisikin potilassänkyä, sen sijaan niitä on kaksi. M:lla on viimeisintä huutoa oleva moottorisänky itsestään säätyvällä patjalla, joka siis pehmenee ja kovenee itsekseen asennon vaihtuessa.

Huoneessa on oma vessa ja suihku. Talon yläkerrassa on ns. Family Resource Center jossa on vanhemmille suihkut ja pyyhkeet ja latureita puhelimiin ja... moni kun on saapunut tänne suuressa hädässä, ilman sen kummempia varusteita. Kaikki eivät suinkaan ole pikaisen automatkan päässä kotoa, monet tulevat tänne tuntien matkan päästä tai jopa lentäen.



Meille vanhemmille on huoneessa sänky, siis sellainen sänky jossa voi tarvittaessa yöpyä sekä isä että äiti – siis yhdessä – ja kirjoituspöytä ja keinutuoli ja tuoli ja nettiyhteys ja... Sairaalasta löytyy sen tavanomaisen kahvion lisäksi kaksi Starbucksia ja tietty vanhempien huoneessa on jääkaappi ja mikro ja kertakäyttöastioita. Suurimmalla osalla potilaista äiti asuu sairaalassa mukana. Vierailuaika muille kuin vanhemmille on aamukasista iltakasiin. Aina silloin tällöis osastolla pyörähtää ilmainen kahvikärry, josta saa sen kahvin ja pullan lisäksi mukaansa hammasharjan tai kosteusvoidetta tai shampoon tai mitä nyt sattuu tarvitsemaan... sanoinko jo? Ilmaiseksi. No mikäänhän ei oo ilmaista, mutta meille vanhemmille ilmaiseksi siis. Sitä ei tarjoa myöskään vakuutusyhtiö. Vakuutusyhtiö korvaa lapsen sairaalassaolon. Tämä maksetaan ihan tavallisten ihmisten ja yritysten tekemistä lahjoituksista.





































Yhdellä sairaanhoitajalla on kolme pientä potilasta. Lisäksi M:aa hoitaa ortopedian nurse practitioner – mä en tosissaan tiedä mikä tää olis suomeksi... henkilö lääkärin ja sairaanhoitajan väliltä, erikoissairaanhoitaja? – ortopedian lääkäritiimi ja infektiotautien lääkäritiimi. Molemmat lääkäritiimit tapaavat vanhemmat vähintään kerran päivässä normaalin potilaskierron kierron lisäksi vastatakseen kysymyksiin ja keskustellakseen hoidosta ja suunnitelmista ja vaihtoehdoista.

Miksi mä kerron tän? Brassaillakseni amerikkalaisen yhteiskunnan mukavuuksista? En. Kertoakseni miten hyvin meillä menee silloinkin kun ei mee niin kovin hyvin? En. Mä kerron tän siksi että mun mielestä tämän kaltainen moderni ja toimiva, potilas- ja perhelähtöinen lastensairaala olis aika saada myös Suomeen. Sinne tarvitaan uusi Lastenklinikka. Kipeästi ja nopeasti.

Kommentit

  1. Olet aivan oikeassa - Suomessa ollaan kaukana tuosta. Eikä pelkästään Helsingissä vaan kaikkialla. Täytyy suoraan sanoa, että kateeksi käy. Ehkä meilläkin joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon et käy kateeksi. Mä oon itsekin edelleen ihan häkeltynyt siitä, miten mahtava paikka tämä on näin pidemmän vierailun aikana. Jos josrakin pitäis oikein hakemalla hakea jotakin huomauttamista niin se on ehkä sit se, ettei meille sunnuntain ja torstain välillä ole kertaakaan osunut samaa sairaanhoitajaa kahdesti. M:n kaltaisen lapsen kanssa kun olis helpompaa jos aina ei tulis uutta tyyppiä...

      Poista
  2. Kuulostaa ihan ihmemaalta. Ja todellakin ihanalta kaiken kauheuden keskellä. Toivon samanlaista Suomeen. Äitini työskenteli aikoinaan Lastenklinikan leikkaussalissa erikoissairaanhoitajana ja kertoi millaista siellä oli jo silloin. Ja kuitenkin osaaminen ja tekniikka on maailman huippua. Potilaiden hyvinvointi sen sijaan on todella lapsipuolen asemassa, lasten vanhemmista puhumattakaan.

    Paljon parantavia ajatuksia teille, voikaa hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin on niin armottoman kurjaa ihan kaikkien kannalta että siellä ne puitteet on suorastaan mahdottomat.

      Erillinen keskustelunaihe on se tosiasia että jotenkin Suomessa tai ehkä koko pohjoisessa Euroopassa unohtuu monesti se että ihmisiähän ne potilaat on ja sen mukaista kohtelua olis myös kivaa saada.

      Poista
  3. Uusi lastensairaala tarvitaan, mutta rakennuksen lisäksi soisi henkilökunnan asenteen muuttuvan. Omat kokemukseni ovat neurologiselta ja epilepsiaosastoilta; henkilökunta on tympeää, työtavat vanhanaikaisia sekä kovin hitaita. Muut vanhemmat ovat sanoneet samaa, joten omalla kohdallamme ei ole sattunut huono tuuri, kuten luulin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skandinavisessa terveydenhuollossa tuntuu noin yleisesti unohtuvan se pikkuseikka että hoidetaan ihmisiä eikä puutteita, vammoja tai sairauksia. Se haava tai neurologinen ongelma kun kuuluu ihmiselle ja lastensairaanhoidossa lasten vanhemmat tarvitsee myös "hoitoa" ja tunteen siitä että tulee kuulluksi.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...