Siirry pääsisältöön

isä ja väkivaltainen mies


Ajattelin kirjoittaa faijasta. Aina kun asia tulee puheeksi jossakin on vähän sellainen "Jukka Kuoppamäki"-moment, "mitä siitä kertoisin, kysyjille vastaisin..."Laitoin sen raflaavaksi ajattelemani otsikoinnin googleen ja aika raflaavaa juttua sieltä myös nousi esille – mun isästä. Tyttärenä tiedän sen verran kun on tiedettävää, tuntui jotenkin kummalta törmätä ventovieraitten ihmisten spekulointiin ja näkemyksiin. Näin monen vuoden jälkeen vielä ihan kohtuullisen tuoreisiinkin keskusteluihin.

Mulla on siitä tasan yksi valokuva. Se on siinä ehkä kaksvuotias, kalastaa tikulla rantavedessä. Siinä kuvassa vois olla K tai O tai melkein kuka tahansa pikkuinen mies.



Mun muistikuvat siitä on hajanaisia, rikkinäisiä ja mitä lähempää ajallisesti ne on, sitä useammin  ikäviä. Varhaislapsuuden muistikuvat on hyviä ja ne liittyy yleensä johonkin erityistilanteisiin. Siihen kuinka se vappuna osti mulle kaikki ilmapallokauppiaan pallot, tai jouluihin tai... mä muistan kuinka aamulla heräsin ennen mun vanhempia ja leikin niiten sängynpäädyssä, tai oikeastaan sillä sängynpäädyllä kun se oli sellainen koukeroinen.Kuljetin sormia pitkin niitä koukeroita ja kuvittelin että se oli liukumäki tai vuoristorata.  Muistan sen ja mutsin toimiston ja muistan kuinka faija osti mulle sen ihanan kesämekon, jota olin pitkään halunnut. Mä muistan sen autot ja meidän kodin. Mä muistan jopa meidän kesätalon. Sen poltti joku. Ekana koulupäivänä sain kellon ja se oli mua vastassa koulussa. Muistan kuinka harjoiteltiin kouluun kävelemistä.

Se oli väkivaltainen mies. Mua se tosin löi vain kerran, en edes muista miksi. Muistan vain sen läimäyksen. Sen muistan kuinka se ”koulutti” mutsia kattilalla tai myöhemmin sen tyttöystävää puhelimella. Jälkimmäisen jälkeen en yöpynyt faijalla pitkään aikaan.

Vaimoja sillä mun laskujen mukaan oli neljä, vai viis? Muita naisia ja lapsia ympäri maailmaa.

Faija oli kumma mies. Kaikki piti siitä, kunnes se veti jossakin kohtaa välistä ja sit siitä ei enää tykätty. Silti useimmat muisteli sitä kuitenkin tavallaan positiivisesti, nekin jotka menetti rahansa, kunniansa tai elinkeinonsa. Millä ihmeellä se sen teki. Siitä oli vaan helppo pitää ja siksi kai mä sitä vältin, en halunnut olla missään tekemisissä. Teininä inhosin sen raflaavia tekoja... isoja kukkakimppuja ja kuinka se riparillekin punkes vierailupäivänä. Se oli sitä aikaa kun se oli pappi. Opiskeli teologiaa ja hengaili uskispiireissä. Pappina. Se tuntui nololta. Olisin halunnut samanlaisen isän kuin muilla. Tavallisen. Vähemmän raflaavan. Sellaisen joka olis pysynyt normeissa ja yhteiskunnan raameissa. Se vaan ei uskonut että yhteiset säännöt koskee myös sitä. Siinä sen ura... pisnismies – vankila – pappi – pisnismies – kuolema.

Mä muistan hyvin sen kumman puhelun rikospoliisista. Tieto ruumiin löytymisestä. Iltapäivälehtien otsikot ja spekuloinnit. Postissa sain listan velkojista ja kuoleman myötä rauenneista veloista ja haasteista. En mennyt hautajaisiin. Haudalla kävin käydessäni Suomessa. Hautakiven teksti on sille ominainen, muunneltu totuus – valhe.

Pitkään mietin miltä siitä oli tuntunut, ja mitä se oli ajatellut. Hetkeä ennen kuolemaa. Tajusko se että loppu oli lähellä? Oliko se niin kuin telkkarissa tai elokuvissa? Oliko se yllätys? Tuskin.


Kommentit

  1. Mulla ois niin paljon sanottavaa. Lähestyn yv:llä kun pääsen ajatuksen kanssa koneelle.

    Menneisyyden möröt ja muut luurangot, voi htto..niitähän riiittää.

    VastaaPoista
  2. On liian monta ikävää tarinaa. Minulla myös omani. Haluatko jutella esim emailitse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarjouksesta Jutta. Tästä kaikesta on jo monta vuotta, mutta pidän toki tarjouksen mielessä :)

      Poista
  3. Olipas rankkaa tekstiä mutta niinhän tämä elämä on. Oma isäni kuoli syänkohtaukseen äidin ja minun silmieni eteen reilu vuosi sitten ja ikävä on valtava, minulla oli todella rakastava isä. Mutta isälläsi on tainnut olla aikamoinen lapsuus ja elämä juttusi perusteella? Mies on ollut ihan umpikujassa? Mutta onneksi pystyt kirjoittamaan asiasta ja käsittelemään sitä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin osanotto ja voimia suruun, jonka työstäminen vienee lopun elämää.

      Mun isän elämä oli tosiaan aikamoinen. Lapsuudesta en paljoa osaa sanoa, aika perinteinen, sen ajan varakkaan perheen lapsuus kai? En tiedä. Umpikujaan en toista laittaisi, enneminkin seikkailijaksi tai elämäntaiteilijaksi.

      Poista
  4. Monesti mietin että kuinka sä voitkaan olla niin selväjärkinen ja fiksu kaiken kertomas jälkeen... Et oo ihan helpoimalla päässy. Vai onko se just siks kun oot mitä oot.
    Kram! <3
    / Älskling

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas! Mä aina välillä ihan vakavissani mietin et oonko mä ollenkaan selväjärkinen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...