Siirry pääsisältöön

483 ja 796


Tänä aamuna olis taas paljon asiaa ja istunkin tässä miettimässä kääntyiskö sitä oikealle vai vasemmalle eli mistä aloittaa...

Luin eilen illalla artikkelin... ei kun aloitetaan siitä, että toi meidän läheinen ala-aste on periaatteessa ihan loistava koulu. Opetustulokset on kaikista osavaltion kouluista muistaakseni sijalla neljä tai viis, se on kohtuullisen uusi rakennus – ei siis kovin homeinen – ja periaatteessa kaikinpuolin hyvä ja hieno. MUTTA mä luin sen artikkelin eilen – ja tiesinhän mä periaatteessa sen ongelman, mutta en että se on NÄIN paha. Me asutaan uudella ja uudehkolla alueella, tarkoittaen, että kymmenen vuotta sitten täällä oli lähinnä metsää, karhuja ja muita villejä eläimiä, ja ensin rakennettiin alue A ja me asutaan sit sillä ihan uudella alueella B. Alueelle A rakennettiin koulu samalla kun alue A rakennettiin ja ajateltiin että rakennetaan alueelle B sit omansa ja sit tuli lama ja asuntokupla ja... alue B ei koskaan saanut koulua vaan koulupiiri omistaa edelleen ton meidän kadun päässä olevan tontin eikä oo rahaa rakentaa – varmasti näette mihin tää kirjoitus etenee – no niinpä siis kaikki alueen B lapset bussitetaan alueen A kouluun, siihen oikein hyvään ja kivaan kouluun... MUTTA kun sekä aluella A että alueella B on käytännössä jokaisessa taloudessa keskimäärin 2-3 lasta, joko ala-asteikäisiä tai nuorempia ja alueen A koulun kapasiteetti on 483 oppilasta. Tänä syksynä siellä hienossa ja kivassa koulussa on 796 oppilasta ja vuoden päästä kun meidän M:n pitäisi sinne siirtyä ennustetaan että koulussa on jo yli 900 oppilasta.

Asia on sinällään jo ihan karsea... koulunpihalla ei lapsimäärän takia saa leikkiä juoksuleikkejä, osa oppilaista joutuu syömään luokissaan koska ruokalaan ei mahdu, valtava määrä lapsia opiskelee parakeissa jne.... Mutta, mutta mä katson tätä asiaa tietysti omasta näkövinkkelistä ja katsoessani tätä asiaa siitä vinkkelistä mä totean että meidän perheessä on tasan yksi lapsi joka pärjää tuollaisessa kouluhelvetissä ja se ei tosiaankaan ole M. M on erityislapsi ja yli 900 oppilaan koulussa ei ole mitään mahdollisuuksia mm. kontrolloida koulukiusaamista välitunneilla... tai mitä tapahtuu täyteen ahdetuissa koulubusseissa tai miten oppilaat oppii täyteen ahdetuissa luokissa ja... tälläisessä koulussa voi opiskella vain selviytyjä lapset, ei meidän pieni ja herkkä erityinen. Se jää jalkoihin tällaisessa laitoksessa, se jää jalkoihin eikä koskaan opi yhtään mitään... mun henkeä ahdistaa ja aivot käy vinhaa vauhtia... tarvitaan Plan B tai Plan C. Yksityiskouluun ei kertakaikkiaan ole varaa tai mahdollisuutta, pitänee siis kutsua koolle M:n tiimi ja kysyä mitä mun tarvitsee tehdä, jotta mä saan sen johonkin muuhun lähialueen kouluun... huonoja kouluja täällä ei olekaan, ei siis väliä mihin niistä ja voin ajaa itse ja... se ei VOI mennä kouluun jossa on 500 oppilaan tilaan ängetty melkein 1000 lasta!!!!! 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...