Siirry pääsisältöön

kahvilla


Herätys oli taas ihan mahdottomaan aikaan (05:40), mutta ainakin se nukkui yönsä yhdellä huhuilulla ja minä siis edelleen patjalla siinä portaiden yläpäässä... kohtuuttomien herätysten lisäksi koulun alku tuo stressiä ja stressi tuo ääniyliherkkyyttä ja pelkotiloja... M:aa häiritsee taas kaikki pakastimen hurinasta ohi ajavaan autoon. Onneksi tää ei enää tuu yllätyksenä.

Mä istun kahvilassa kirjoittamassa, jotain iloa siitä ettei lastenhoitajaa voi ottaa alle neljäksi tunniksi... ehtii lääkärin lisäksi kahville – ihan yksin! En edes muista koska oon viimeksi istunut kahvilassa ihan, ihan yksin, ihan, ihan itse. Lääkärissäkin on suorastaan kivaa käydä kun sinne saa mennä ihan, ihan yksin.

Me katsottiin eilen vanhoja jaksoja tv-sarjasta Parenthood – ei aavistustakaan mikä sen nimi on suomeksi, sarjan käsikirjoittajalla on itsellään autistinen poika ja siksi se autismin kuvaus on jotenkin aivan ylettömän onnistunutta – siinä yhdellä niistä sisaruksista on autistinen poika Max ja niissä alkupään jaksoissa jossa se Max on vaan muutaman vuoden M:aa vanhempi näyttää elämä niin meidän elämän kaltaiselta ettei tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa – yhdessä päädyttiin nauramaan... paitsi siinä kohdassa missä Maxin isosisko Hattie toteaa et Max on AINA mennyt kaikessa ja kaikkialla hänen edelleen, mä itkin... Niinhän se on meilläkin. M on perheen keskipiste, ei tahallisesti tai siksi että se olis tärkeämpi kuin muut, vaan siksi että se yksinkertaisesti on se vaativin ja tarvitsevin ja valitettavasti meidän kaikkien muiden elämä pitää mukauttaa sen mukaan... Me ei mennä huvipuistoon perjantai iltana tai lauantaisin, me mennään silloin kun siellä ei ole muita, me ei tehdä sitä tai tätä, koska... tai me tehdään niin tai näin, koska... Mä itkin koska mä tiedän että meidän pojat kasvaa siinä samassa paskassa – anteeksi – missä perheessä on erityislapsi ja kaikki muut joustaa. Se ON epäreilua ja väärin, mutta mä en voi sille mitään... onneksi meillä on nyt ne koulupäivät. Mitä tapahtuu muutaman vuoden päästä? Pojat haluaa jalkapalloon tai pesikseen tai uimaan tai... ja mä pelkään että vastaus on – Ei me voida kun a)teitä on kaksi ja b)pitää maksaa M:n terapiat.

Päivän asu - Eddie Bauer



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Pinkki11. syyskuuta 2012 klo 22.30

    Mä aloitin kirjoittamaan jotain lohduttavaa, mutta en sitten osannutkaan.
    Aina vanhemmat tuntee syyllisyyttä, oli syytä tai ei. Sisarukset "aina" valittaa saamastaan vähästä. En mä usko että lapset "traumatisoituu" siitä et joutuu joustamaan sisaren takia.
    Joskus mietin miten mun lapsiin vaikuttaa mun työ. meillä asuu lyhytaikaisia sijaislapsia. Aina joku asuu jonkun kuun ja lähtee, ja tulee uusi. Jo pienellä iällä oppineet, että jotkut vanhemmat ei kykene pitämään huolta kapsistaan ja sitten niille etsitään uusi koti.
    (kun tähän vaihtoehtoon törmää, niin olemme muuten aikas loistavia vanhempia)

    tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa12. syyskuuta 2012 klo 7.05

      Kiitos Pinkki loistavasta asioiden oikeisiin mittasuhteisiin laittamisesta! Monella lapsella asiat on tosiaan aika paljon huonommin... meillä kuitenkin on rakkautta ja syliä ja huolenpitoa, se on jo aika paljon.

      Sulla on tärkeä ja mielenkiintoinen työ, mä olen aina miettinyt että sijaisvanhemmuus on haastava laji kun ne lapset on aina valmiiksi rikkinäisiä ja se tuo mukanaan taas oman tukun haasteita.

      Poista
    2. Pinkki12. syyskuuta 2012 klo 10.15

      Mä kannatan sijaisvanhemmuutta, mutta myönnän et nyt mulle riittää kolme omaa lasta vallan hyvin. En kaipaa lisää kasvatettavia. Lyhytaikaiset lapset on eri asia. Niitä mä "vaan" hoidan. Se on kivaa katsoa miten kivasti lapsilla menee täällä ihan tavallisessa perheessä. Jossa välillä huudetaan ja raivotaan, mutta yleensä vaan ollaan ihan ihmisiksi :) (siis minä)
      Huono äiti-päivänä on välillä vaan muistutettava et ihan hyviä tässä ollaan loppupeleissä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää

toisenlainen äitienpäivä

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...
7 kommenttia
Lue lisää