Siirry pääsisältöön

unelmista ja tavallisuudesta ja lapsuudesta


Kaiken kiireen ja kaaoksen keskellä mietin – mietin suihkussa kun se on yksi niistä harvoista paikoista joissa ehtii miettiä ja ajatella... On sunnuntai, tänään ei ehditty kirkkoon, ollaan menossa kylään ja haluun et O nukkuu ennen kun mennään ja  piti laittaa valokuvia ja syödä aamiaista ja... seli, seli. Ei se Jeesus sieltä onneksi mihinkään katoa ja on se siellä ensi viikollakin.

Mietin siis suihkussa, mietin mutsia ja mietin mua. Mietin miten musta tuli niin helvetin erilainen... jos en olis faijan näköinen epäilisin olevani vaihdokas opettaja-insinööriperheestä.  Tai ehkä se on se että mutsi on aina halunnut olla ihan mitä tahansa paitsi tavallinen ja just siksi mä en mitään halua niin kuin sitä tavallisuutta vaan... Neljäkymmenvuotiaan silmin katson äitini elämää ja mietin mitä se olis omalta elämältään halunnut. Saiko se sen mitä halusi? Vai halusko se jotain ihan muuta ja sattui saamaan mitä sai? Mä luulen että tiedän, eihän koskaan voi ihan oikeesti tietää mitä kukaan muu tuntee tai ajattelee, mutta luulen että se halus mahdollisimman kauas sieltä lähiöstä missä se syntyi, se halus jonnekin hienompaan ja parempaan... ei sillä varmaan tavoitteena ollut että sen eka mies – mun isä – oli väkivaltainen rikollinen ja toinen mies hukassa oleva alkoholisti... Molemmat suomenruotsalaisen ankkalammikon kultalusikkaperheiden kakaroita – kaksi linnakundia. Ei kai se sitä voinut haluta? Halus vaan jotain muuta kuin mihin sattui syntymään? Ainakin siitä tuli muuta, jotakin ihan muuta. Kolmas mies ei ole alkoholisti, eikä se ole rikollinenkaan... selkeästi paranneltu versio siis. Meillä on aina olleet sellaiset etäisen kohteliaat välit tän viimeisen kanssa ja mun mielestä se on nössö, ei mikään oikee mies, vaan nössö joka pistää vielä itaruutensa kaiken muun edelle, kaiken kun voi mitata rahassa tai siis säästöissä ja kustannuksina. Siitä mä oon kuitenkin onnellinen, että se – siis mutsi – on viimeinkin löytänyt rinnalleen ihmisen joka ei todennäköisesti vietä osaa ajastaan vankilassa tai kännissä jossakin ojan pohjalla, omalla tavallaan ihan kunnon mies siis.

Tää kaikkihan oli aina kulissien takana, me asuttiin kauniissa asunnossa, hyvällä alueella, mä ja broidi käytiin hyvää koulua ja oltiin kaikin puolin mallikelpoisen oloisia ihmisiä. Kun kysyttiin koulussa faijan ammattia piti miettiä mitä sanoo kun ei voinut sanoa et; ”No, tota se on vankilassa” Jos oltais asuttu jossakin muualla ja oltais näytetty joltakin muulta olis voinut sanoakin, etenkin jos 2/3 luokkakavereiden faijoista olis kanssa ollut istumassa kakkuaan ja mutsi läheisessä baarissa kaljalla. Siellä missä me oltiin, ei voinut sanoa. Mutsi vaikuttaja omalla alallaan, arvostettu ja pidetty... ei siihen imagoon sopineet rypyt.

Kun mä olin kahdeksantoista mun haave oli muuttaa Ahvenanmaalle, tehdä töitä lastentarhanopettajana ja mennä naimisiin poliisin kanssa, asua omakotitalossa ja saada kolme lasta... se olis ollut tavallisuuden huipentuma... Todellisuudessa musta tuli melkein lastentarhanopettaja joka haluu sairaanhoitajaksi - mieluummin ihan kokonaan eikä vaan melkein – ja menin naimisiin konttoristin kanssa, L itse kutsuu itseään konttoristiksi. Ainakin mun lapset kehtaa sanoa missä niitten faija on töissä vaikkei ne tiedä mitä se siellä töissä tekee, ei sen puoleen en mäkään ymmärrä mitä L töissä puuhaa, puuhaa kuitenkin ja oikeinkin kunniallisella työnantajalla. Ja äiti – siis mä – oon kotiäiti, niin kuin kaikki niitten kavereittenkin äidit. Me asutaan täällä keskiluokkaisessa lähiössä omakotitalossa ja tehdään ihan tavallisia asioita, niin ja meillä ON ne kolme lasta... aika lähellä mun unelmaa siis... Ahvenanmaa vaan vaihtui Amerikaksi ja mieskin toiseksi.

Edelleen nelikymppisenä mä en vaan ymmärrä sitä mutsin unelmaa, kai siksi kun se näyttää olevan niin erilainen kuin mun unelma. Vai oliko se sittenkin ihan sama unelma, mutta asiat meni vaan pieleen ja oli nieltävä se soppa minkä oli sattunut keittämään? Mun silmissä se halus olla jotakin hienoa ja tärkeetä, että sitä pyydetään telkkariin ja lehtihaastatteluihin ja hienoihin pippaloihin joissa on ”tärkeitä” ihmisiä. En tiedä, ehkei se koskaan halunnutkaan sitä... ehkä mä vaan luulen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 2)

Kolmen päivän retkellä me kierrettiin neljä koulua. Kouluista kaksi on julkisia yliopistoja ja kaksi yksityisiä. Kouluista yksi oli pieni, kaksi keskikokoista ja yksi suuri. Tämän kuun loppupuolella edessä on vielä retki tytön ykkösyliopistoon ja sen pienempään sisarukseen. Alun perin oli ajatus vierailla vielä osavaltion pohjoisosan julkisessa yliopistossa, mutta kesän retkellä löytyi parempia vaihtoehtoja.  Kouluvierailuilla tutustutaan koulun lisäksi myös paikkakuntaan, jolla koulu sijaitsee. Onhan silläkin väliä minkälaisessa ympäristössä kampus sijaitsee ja onko siellä mitään tekemistä koulun ulkopuolella. Näistä meidän kouluista Tättiksen ykkös- ja kakkosvaihtoehdot sijaitsevat Seattlen alueella. Nämä vaihtoehdot antaisivat tytön asua kotona ja säästää siten asumiskuluissa ja kun työpaikkakin on jo olemassa, olisi kaikin puolin helppoa pysyä täällä kotinurkilla. Yksi kouluista on osavaltion toiseksi suurimmassa kaupungissa, kaksi pikkukaupungeissa ja yksi paikassa, jossa ei o...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...