ilmassa ahdistusta ja masennusta

Sen sijaan että väkertäisin eväitä puistoon, suunnittelisin kattausta illan päivällisille, pukisin lapsia tai menisin itse suihkuun istun tässä, pöydän ja koneen ääressä, edessä liian mones kupillinen kahvia... pitäis kilauttaa kaverille ja olla sosiaalinen ja aktiivinen ja mennä ja tulla – ei huvita, en jaksa... Mitä leipois perjantain opekokoukseen? Pitäis vissiin leipoa se omenakakku tai muffinseja tai jotain M:n lounaaksi loppuviikoksi, pitäis ja pitäis ja pitäis... ja yläkerrassa odottaa vuorellinen viikkaamatonta pyykkiä ja... Lomat ON ihania, mutta lyhyt viikko lyhentää aikaa asioiden tekemiseen ja aika loppuu kesken ja ajatuskin uuvuttaa, eikä jaksa, eikä viitsi eikä...

Mun veri sitäpaitsi elää omaa elämäänsä ilman mitään logiikkaa... taas on arvot jellullaan eikä pitäis olla mitään syytä, jos jotakin niitten arvojen pitäis olla jellullaan toiseen suuntaan... nyt mä mietin että oonko oikeesti resistentti tolle lääkkeelle? Jos joku fiksumpi lukee kun en viitsi just nyt soitella kaikkia kahdeksaa lääkäriä läpi ja kysyä... kai ne miettii samaa, mutta annosta on nostettu alusta saakka ja aina hetkeksi päästään hoitotasolle ja sit taas joudutaan nostamaan annosta ja nyt menee jo kai aika isoja määriä... 15mg, 15mg, 10mg, 10mg, 10mg, 15mg, 15mg, 10mg... Ei kiinnostuneille tiedoksi että moni pärjää sellasella 0,5-2,5mg... isotkin ihmiset. Mikä tässä sitten mättää tavallisen arjen kannalta? Se että mä edelleen juoksen verikokeessa 1-2 kertaa viikossa.

Tänään siis masentaa, ahdistaa, masentaa ja ahdistaa... ei yhtään huvita olla reipas ja iloinen.

vaippapeput katsoo telkkua kun äiti ei vaan tänään jaksa