M ja K ja O

Eilen oli siis se M:n viimeinen jälkkäri – jälkitarkastus. K:n sysäsin L:n hoteisiin ja me jatkettiin matkaa O:n ja M:n kanssa. Oon aivan hillittömän ylpeä tosta tytöstä ja niin se taitaa olla itsestäänkin, tärkeämpää on että se tajuaa itsekin olla itsestään ylpeä.

Matkalla sain sen jotensakin vakuutettua siitä ettei sinne lääkäriin voi mitenkään joutua jäämään kun mehän ei edes menty sairaalaan, vaan sairaalan klinikalle joka oikeesti on jopa ihan toisessa kaupungissa kuin se sairaala. Ekaks siis labraan verikokeisiin ja ensimmäistä kertaa M oli mun sylissä, katseli seinämaalausta ja istui. Istui siis huutamatta, reuhtomatta ja rimpuilematta. Ei tarvittu sitä iso miestä pitämään kiinni.

Lääkärin kanssa se hoiti asiansa käytännössä kahdestaan, kun O oli kauhuissaan ja halus vaan syliin - "Can I carry you, mamma" lue; "tahtoo syliin". M siis reippasti ja ITSENÄISESTI vastas kysymyksiin, juoksi ja hyppi ja ojensi ja koukisti ja vilautti vielä arpeakin pyynnöstä.

Tuloksia jäätiin odottelemaan ja koska kaikki oli kunnossa on seuraava käynti vasta toukokuussa. Silloin otetaan kuvat lonkasta ja katsotaan että se kasvaa hyvin tai siis oikein tai jotakin. Autossa M selitti mulle kuinka sen lonkkanivel on vähän niin kuin nyrkki ja kuppi ja kuinka sen pitää toimia ihan oikein. Tänään me ollaan puhuttu siitä kuinka ne ”bad guys” (pöpöt) on oikeestaan ihan kaikkialla ja joskus ne vaan sattuu pääsemään vaikka sinne lonkkaan.

***

Lääkäristä me ajettiin kynttiläkaupan kautta ravintolaan. Tavattiin siellä K ja L, ja M kertoi L:lle kuinka sen lonkka on nyrkki ja kuppi ja kuinka se ei itkenyt yhtään. K köytettiin syöttötuoliin kun se ei muuten kykene olemaan ravintolassa. Tai ehkä kukaan muu ei siis kykene olemaan sen kanssa ravintolassa. Se kiipeää tuolille ja pois ja tuolille ja pöydälle ja tuolille ja pois ja pöydän alle ja kaataa juoman ja kiipeää tuolille ja pöydälle ja pois ja juoksee karkuun ja... se istuu siis syöttötuolissa turvavyöllä kiinnitettynä. Siinä vaiheessa kun ruoka tuli se oli silti kertaalleen kaatanut juomsa, heittänyt vahaliidut ensin lattialle ja sit pöydän ylitse M:n syliin, yrittänyt saada O:n mukaan heittelyyn, mikä taas johti siihen et mä vaihdoin O.n kanssa paikkaa ja siinä vaiheessa kun ruoka tuli se ei enää halunnut syödä ruokaansa, vaan mun ruokaa ja koska se oli kalaa se ei halunnut sitäkään ja lopulta se kiljui ja raivos siinä syöttötuolissa noin 40cm meidän pöydästä, jotta se ei ylettyi suutuspäissään heittämään kaikkea käteen osuvaa pitkin lattioita ja pöytiä. Joku täti-ihminen ensin mulkoili ja sen jälkeen lähestyi meitä varmaan a) toivoakseen meiltä diskreetimpää käytöstä tai b) antaakseen mulle lastenkasvatusvinkkejä. Onneksi se ymmärsi palata takaisin pöytäänsä ennen kuin pääsi meidän pöytään saakka. Lopulta nyyhkyttävä K päätti syödä ruokansa ja loppujen lopuksi söi enemmän kuin muut.

Seuraavan kerran K itki ja raivos ja riehui autossa – koska, en tiedä. Se oli L:n mukana ja oon tyytyväinen ettei mun tarvinnut sitä kuunnella ja siinä vaiheessa kun me päästiin M:n kanssa kotiin oli pojat jo sängyssä ja K ulisi siellä koska se nyt ei vaan halunnut mennä nukkumaan.

***

Tänään puhuin molemmille M:n toimintaterapeuteille K:sta, onhan ne sen aika tsiljoonaan kertaan nähneet siellä odotushuoneessa ja meidän keskusiteluiden aikana. Kysyin pitäiskö kattoa ja molemmat sanoi et ehdottomasti. Varasin ajan. Evaluaatio on huhtikuun 11. Ilmoittauduin samalla ADHD seminaariin. Tai mistä mä tiedän mikä se on vai onko se mikään... ADHD, SID. Sen osaan sanoa että se on turhautunut.

***

Seikkailtiin pitkästä aikaa taas kauppakeskuksen ostostaivaassa. Käytiin lounaalla ja sen ajan K vehtas ja kiipeili ja söikin kyllä vähän ja kiukutteli ja... M kiukutteli ja raivos koska halusi rattaisiin ja ei halunnut rattaisiin ja halusi kävellä, mutta ei jaksanut kävellä. Se halus kotiin ja balettiin ja leikkipaikalle ja sit taas jonnekin neljänteen ja viidenteen. Ja me kuunneltiin niitä kauppakeskuksen ääniä. Josskin piipitti hälyytin, kahvinkeitin, uuni... ja oli musiikkia ja oli ihmisten ääniä ja joku kohina. L:n mielestä M on hankala ja sit se on autisti, mutta enemmän hankala ja vaikee kuin autisti. Mun mielestä ne on vähän niin kuin sama asia. Totuus lienee jossakin välimaastossa. Tai siis se on hankala ja vaikee, koska sillä on hankala ja vaikee olla ja se tulee sit taas siitä autistisesta puolesta ja siitä et maailma on sille hankala ja vaikee ja aiheuttaa stressiä ja ahdistusta. Mä yritän pysyä rauhallisena ja jotenkin sellaisena peruskalliomaisena. Joinakin päivinä se onnistuu, joskus mustakin tulee vaikee ja hankala ja nelivuotias. Tänään olin rauhallinen peruskallio.

***

Olin rauhallinen peruskallio vielä silloinkin kun baletin jälkeen M oli väsyksissä ja janoinen ja kiukkuinen. Ja silloin kun kaikki kolme ilmoitti ettei ne aio syödä ja M repi pelihousunsa koska sen lasi oli vääränvärinen ja silloin kun kylpyammeesta tuli liukumäki. Arvatkaa kuka keksi että kylpyammeen reunalta voi liukua ammeeseen? Kas kummaa – K.