Siirry pääsisältöön

nihkeä aamu


Kolmikko istuu aamiaispöydässä keskustellen kuolemisesta ja sairaalasta...

M: am I going to die at the hospital?
K: yes, on a firetruck
M: no, I will take an ambulance to die there
O: yeah…

Jossakin vaiheessa keskustelua päästää kuoleman peruuttamattomuuteen ja siihen kuinka kaikki suree ja itkee kun M kuolee sairaalassa. Mistä tähän tultiin? Ei aavistustakaan. Riemukasta lauantaita vaan kaikille.

***

Ennen tätä aamiaista - jolla kukaan ei halunnut syödä mitään mitä oli tarjolla, koska kaikki oli pahaa. - päästin Koiran pissalle ja näinhän se taas karkas. Siellä mä sit laukkasin pitkin sumuista naapurustoa yöpaidassani vuorotellen karjuen koiraa ja kiroillen äänekkäästi. Löysin sen sieltä samasta paikasta, sen naapurin pihalta jonka mielestä meillä on huonosti käyttäytyvä koira. Tottakai se oli siellä ja minä myös - yöpaidassa - ja naapuri pihalla just lähdössä johonkin. Suittuna ja raikkaana ja järjestyksessä.

***

O:lla tais olla kasvukipuja koska öiset heräilyt ja itkukohtaukset loppui kuin veitsellä leikaten sen jälkeen kun tajusin tuikkasta sen kurkusta alas vähän buranaa. Sen sijaan mä näen miten tää M:n kanssa saavutettu uniauvo vetelee viimeisiään... se heräilee taas öisin ja sen viereen pitää taas mennä ja sieltä ei saa lähteä pois. Tänään se suuttui mulle, kun olin hiipinyt pois sen huoneesta ennen kuin se heräs... joo, alakertaan kahville. Sen jälkeen on sylitelty. Mun mielestä enemmän kuin tarpeeks. M:n mielestä ei läheskään riittävästi... "If I start to cry, you will have to hold me!"

Onneksi pääsen töihin karkuun.

Toisten karkit on järjestyksessä ja toisten on - karkkeja.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...