Ulkona on
kaatosade mut ei haittaa. Me lähdetään tänään lastenmuseoon ja vietetään siellä
koko päivä. Jostakin löysin itsestäni sen supermutsin ja tarjoilin aamiaiseksi
pannareita ja munakokkelia ja mansikoita, ja vielä kermavaahdot pannareille.
Eväslaukkuun tuli pakattua voileipiä, jugurttia, juustoa, rusinoita,
mansikoita, viinirypäleitä, keksejä, hedelmänahkaa... ehkä niillä yhden päivän
pärjää. Mulla on niin sanotusti high hopes tän päivän suhteen ja tosisesti
toivon ettei se kadu just siihen – mun oletukseen siitä et tänään kaikilla on
kivaa.
- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono. Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli. - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani. Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin. Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Nams. Ihana päivä ja ihana supermutsi<3<3<3
VastaaPoista