terveiset perheestä!

Aina ei mee ihan putkeen...

Terve vaan, täällä paska mutsi.  Sellainen joka peruuttaa kaiken viimeistään viimetipassa ellei jopa sen jälkeen. Sellainen joka ei ole kotona aamulla kun lapset lähtee kouluun ja sellainen joka istuu puhelinpalaverissa tai papereittensa ääressä siihen saakka että on aika mennä nukkumaan. Pinna kireellä ja ajatukset jossakin aivan muualla kuin kotona. Onneksi lapsilla on isä. Mietin sitä taas kun puhuin ystävän kanssa joka kysyi miten mun mies suhtautuu tähän mun työtahtiin, että heillä ei kyllä olis mahdollista moinen meno, siis että äiti tekee viikonlopun töitä ja isä viettää viikonloppua lasten kanssa... Muistutin että olen töissä enkä jossakin joogarteriitissä ja että lasten isä on, niin, lasten isä. Perheitä on erilaisia ja aika monessa äidin tehtävä on edelleen pyörittää perhettä, vaikka oliskin töissä. Mutta onneksi meillä on kaksi vanhempaa, toinen ottamassa kopin silloin kun toista tarvitaan jossakin muualla.

Rannalla auringon laskiessa. 

Oli se hetki kun kävin hakemassa rakkaan tyttäreni sieltä partiotapahtumasta jossa mun piti olla mukana. Se muistutti mua jostakin perhekomediasta, sellaisesta jossa äiti keskittyy uraansa ja kompuroi pahasti perhe-elämän puolella. Itse katsoo elokuvaa sohvalla ja miettii etteikö toi muka tajua että lapset on töitä tärkeämpiä, paheksuu vähän kaukaa ja nauraa säheltämiselle. Se oli se päivä kun laitoin ensin ryhmänvetäjälle tienpäältä tekstaria että saisko Tättis kyydin, sen jälkeen soitin Freddelle ja käskin tiputtamaan tytön sinne ryhmänvetäjän talolle kolmelta ja lupasin olla paikalla siellä pellolla viiteen mennessä. Olinko? No en ollut.

Sen sijaan tipautin asikkaat pois kyydistä vähän viiden jälkeen ja yritin maanisesti soittaa sille ryhmänvetäjälle että olen edelleen tulossa. Ajan kolmevarttia kurpitsapellolle, pysäköin auton jonnekin huitsinnevadaan ja juoksin pikkukengissä ja jakkupuvussa hämärtyvässä illassa pellon poikki ostamaan rannekeen, juoksin takaisin traktoriajelun jonoon. Jonotin, kiilasin, hyppäsin traktorin heinälavalle, istuin tärisevässä kyydissä seuraavalle pellolle. Juoksin pellon poikki, kiersin maissipellon ja lopulta löysin tytöt leiritulelta paistamassa makkaraa. Kello oli lähempänä seitsemää. Tapahtuma alkoi neljältä. Menin kuitenkin. Olin luvannut.

Maissipellolla auringon laskettua.

Seuraavana päivänä oli sunnuntai. Aloitin duunit aamukuudelta. Lopetin joskus yhdeksän jälkeen illalla. Mun ammatissa kaksi kertaa vuodessa on yleensä aivan järjetön kiire. Maaliskuusta toukokuun loppuun ja syyskuusta marraskuulle.  Näiden aikojen puitteissa tehdään valtaosa kaupoista ja sen kyllä huomaa. Tämänkaltaisia päiviä, iltoja ja viikonloppuja on viimeaikoina ollut aika monta.

Niin että moni aihe ja ajatus on viime viikkoina jäänyt kirjoittamatta ja blogissa on ollut hiljaista. Mutta tänään on maanantai ja raollaan olevasta ikkunasta kuuluvat valtameren aallot ja hetken aikaa ei ole kiire mihinkään. Sellainen Amerikassa tavanomainen loma, lauantaista tiistaiaamuun, sähköpostissa lomatervehdys ja pyyntö että muhun otetaan yhteyttä ainoastaan jos kysymys on jotenkin kriittisestä sopimusasiasta, ei pitäis olla, eikä ole ollutkaan. Onhan mulla periaatteessa lomatuuraaja mutta tässä ammatissa toisen tuuraaminen on vähän monimutkaista kun jokainen sopimus ja kauppa on oma yksilönsä enkä mä kuitenkaan päätäni voi jättää toimistolle muitten käyttöön.

Rannalla auringossa.

Kohta aamiaiselle kulman taakse. Sitten ehkä rannalle kävelemään etsimään meritähtiä tai kirjakauppaan kaupungille. Iltapäivällä oluelle panimoon ja illalla tähtien alla paljuun yhdessä koko perheen kanssa. Aivan maailman parasta!